
Tänään etsitään asennetta työasuun. Työpukeutuminen on aina ajankohtainen aihe ja itselleni se on taas hyvin akuuttia. Haluan työvaatteiteni olevan helposti yhdisteltäviä ja monikäyttöisiä. Housutyttönä rakastan sporttilookia, joka myös sopii työkuvaani. En ole mikään tiukkojen pukeutumiskoodien kannattaja. Onneksi minun ei ole tarvinnut koskaan noudattaa mitään tiukkoja pukeutumissääntöjä. Tykkään rikkoa rajoja pukeutumisessa.
Olen aina tykännyt skandilookista, jolle on tyypillistä juuri käytännöllisyys ja huolella suunnitellut värit sekä yksityiskohdat. Skandityylissä yhdistellään vaatekaapin suosikkeja uudella tavalla sekä suositaan kerrospukeutumista. Rakastan kerrostaan paitiksia, neuleita ja jakkuja sekä kietaista vielä huolettomasti huivi kaiken kruunuksi. Harkittu asukokonaisuus sisältää rakkaita helmiä eri sesongeilta kuitenkin päivitettynä ajanhengeen vaikkapa ajankohtaisella asusteella.


By Malene Birgerin mallistosta löytyy aina joka sesonki jotain uutta ja jännää. Tänä keväänä nämä statement – hihaiset neuleet ja neuletakit on viety käsistä. Karisman Carola oli onnistunut saamaan pienen erän lisää näitä, joten minäkin sain omani. Neule on samalla yksinkertainen mutta siinä on näyttävät muhkeat hihat, jotka tekevät siitä mielenkiintoisen. Samoin olkapäillä olevat tarkoin harkitut isot napit antavat neuleelle uuden ilmeen.
Innoistuin jo viime keväänä näistä statement -hihoista. Neuleen alla oleva vaaleansininen paitis on vuoden takainen hankinta. Muhkeat hihat antavat neuleelle ilmettä ja vielä kun alle laittaa toiset ylipitkät hihat niin kokonaiskuva on moderni ja trendikäs. Rakastan aina sitä, että asukokonaisuudessa on jokin jippo! Mielenkiintoiset yksityiskohdat tekevät asukokonaisuudesta aina kiinnostavan ja huomiota herättävän.
![]() |
Neule // By Malene Birger, Paitis // Lindex, Farkut // Jeans by Bessie, Sneakerit // Högl, Aurinkolasit // Jimmy Choo |

Tämän postauksen väriyhdistelmä on keväisen harmoninen eikä sinänsä mitenkään yllättävä. Mielessäni jo ajattelen seuraavaksi kokeilla tätä neuletta minulle räväkällä ruskealla kuosipaitiksella. Punainen silkkipaitis voisi kanssa olla aika pähee tuonne alle. Itse en kuitenkaan sitä punaista paitista omista, joten se saa kokeilematta.
Oletko sinä pukeutumisessa rajojen rikkoja vai viihdytkö turvallisilla vesillä?
-tuulanneli
Kirjoittaja
Riippuu varmaan ihan päivästä 😀
Kirjoittaja
Kyllä se allekirjoittaneellakin on joskus vähän päivistä kiinni.
Kirjoittaja
Jos erinäisiin netin keskustelupalstoihin on uskominen, niin sitten olen rajojen rikkoja. Joka kevät ja kesä saa lukea, kuinka ylipainoiset ei saa pukeutua niin tai näin, vaan pitäisi suunnilleen verhoutua suureen lainapeitteeseen.
No, minähän siis olen ainakin vielä toistaiseksi reilustikin ylipainoinen, ja pukeudun juuri niin, mikä minusta tuntuu kivalta, välittämättä vähääkään siitä, "saanko" jonkun mielestä tehdä niin 😉
Tuo neule on kyllä tosi kivan näköinen 🙂 En välttämättä osaisi itse olla noiden hihojen kanssa, kun useimmiten ihan normaalitkin hihat on pakko kääriä pois tieltä, mutta kaunis tuo on.
Kirjoittaja
Hei Oili-Maria 🙂
Sinulla on huikean upea asenne! Tykkään juuri tälläisesta ja pukeutuminen on meidän jokaisen oma juttu. Pääasia on, että me itse viihdymme niissä vaatteissa.
Säilytä tuo asenteesi! Kivaa alkavaa huhitkuuta 🙂
Kirjoittaja
Minä pukeudun aika tylsästi :), mutta välillä räväytän väreillä!
Aivan ihanat hihat kummassakin paidassa <3
Kirjoittaja
Kiitos Outi 🙂
Rakastan muhkeita ja pitkiä hihoja. Väreillä on todellakin hauska räväyttää silloin tällöin. Siitä tulee niin upea fiilis!
Kivaa alkavaa huhtikuuta!
Kirjoittaja
Olen kuolannut tuota neuletta, ihana.
Kirjoittaja
Arvaapas olenko minäkin? Onneksi Carola sai näitä lisää ja minäkin sain omani 🙂
Neule on ihanan pehmeä ja se alle sopii vaikka mikä paitis!
Kirjoittaja
Pukeudun aika paljon trendejen mukaan, mutta hieman hillitymmin. Tuo neule on kyllä upea 🙂
Kirjoittaja
Kiitos inka nitta 🙂
Onneksi trendeistä pystyy noukkimaan ne omat suosikkinsa!
Kirjoittaja
Kaunis asu. Itse olen aika varovainen pukeutuja ja luotan klassiseen tyyliin, yhdisteltävyys on yksi kriteerini uusia vaatteita valitessa.
Mukavaa alkanutta huhtikuuta!
Kirjoittaja
Kiitos Kaisa 🙂
Yhdisteltävyys on hyvän ja toimivan vaatekaapin peruskulmakiviä. Sitä saa niin monia asumahdollisuuksia, kun värimaailmat sopivat keskenään yhteen!
Kirjoittaja
Voii IIK kuinka ihana look??? työ rajoittaa vähän rajojen rikkomista omassa työpukeutumisessa, mutta sen sallimissa rajoissa taidan olla ”rajojenrikkoja” ?ja rakastan sitä? tuo ihana neule jäi hommaamatta mutta muuta ihanaa hihahömppää sain malenen kevätmallistosta?
– Tanja
Kirjoittaja
Heippa Tanja 🙂
Saitko sinä sen ihanan raitapaitiksen ylipitkillä hihoilla? Minä jäin ilman sitä unelmaa. Sleek atelierin vaihtoehtoa mietin tässä vielä!
Malenella on kaikkia kivaa tässä keväässä 🙂
Kirjoittaja
Yes mä onnistuin nappaamaan Carolalta viimeisen kappaleen ?mutta Sleekit oli kyllä juuri toinen vaihtoehto ❣️
Kirjoittaja
Tuo asu sopii sulle todella hyvin!
Itse olen vähän tylsä ja varman päälle pukeutuja. Jos haluan olla tavanomaista räväkämpi, niin sitten valitsen värikkään paidan ja huulipunan – ja juhlimaan mennessä nahkabyysat 🙂
Kivaa alkanutta viikkoa!
Kirjoittaja
Kiitos Tuula ihanasta kommentistasi 🙂
Meillä jokaisella on se oma ihana tyyli ja pääasia on, että me itse viihdymme siinä! Nahkabyysat ovat aina sikamakee 🙂
Kivaa alkanutta huhtikuuta myös sinulle!
Kirjoittaja
Tämä asu on kyllä tosi kiva! Ihana neule ja koko yhdistelmä :). Mulla pukeutuminen riippuu ihan päivästä, mutta puen päälle aina sitä missä viihdyn ja mikä tuntuu hyvältä. Välillä se tarkoittaa kollareita ja hupparia, välillä mekkoa, mitä milloinkin 🙂
Kirjoittaja
Kiitos kivasta kommentistasi Mari 🙂
Kyllä pukeutuminen on paljon kiinni päivän moodista ja siinä olet kyllä oikeassa. Joskus itsekin mietin tarkasti mitä laitan päälleni, toisinaan otan ensimmäiset vaatteet ylle mitä tulee vastaan kaapista!
Kivaa alkanutta viikkoa 🙂
Kirjoittaja
Tykkään kovasti tuosta asustasi! Ihana paitapusero ja tuo jumpperi tuossa päällä. Sinä olet upea skandityylin lähettiläs 🙂
Kivaa torstaipäivää!
Kirjoittaja
Voi kiitos Tuula ihanasta kommentistasi 🙂
Skandityyli on aina lähellä sydäntäni ja kerrospukeutuminen on varsinkin näin kylmällä kevättalvella järkevää.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle Tuula 🙂