
rasvakahvi
Latasin viikolla hypetetyn rasvakahvin kuvan instaan. Kuva keräsi paljon huomiota ja kysymyksiä. Rasvakahvi kuuluu osana ketogeeniseen ruokavalioon. Rasvakahvi antaa energiaa ja pitää verensokerin tasaisena sekä vatsan kylläisenä. Lisäksi kofeiini imeytyy tasaisemmin ilman kofeiinipiikkiä. Itse teen rasvakahvin aamulla ennen töihin lähtöä ja illalla töiden jälkeen. Aamupäivällä pysyy energiat todella hyvin ylhäällä ja illalla hillitsen hillitöntä ruokahalua kotiin tultaessa.
Käytän rasvakahvissa 1 rkl MCT-öljyä ja 1 rkl luomuvoita. En omista vielä maitovaahdotinta mutta sauvasekoitin ajaan saman asian. Sauvasekoittimella saan aikaan myös ihan kivan vaahdon. Kahvin maku on pehmeä ja sitä ei todellakaan uskoisi rasvakahviksi. Suosittelen kokeilemaan sillä hyviä rasvoja ei kannata pelätä. Kaikkea kohtuudella!

päärynämuffinsit
Sain kotimaisia oman puutarhan päärynöitä pari viikkoa sitten. Tottakai tein niistä päärynämuffinsseja inkiväärimausteella. Täytyy myöntää, että omena toimii paremmin tässä rahkataikinassa. Muffinsit olivat pikkasen kosteita päärynän kanssa. Psyllium -jauholla saa aina tottakai lisää rakennetta manteliseokseen.
![]() |
Kuva; Click by Nelly |
# kuvatägi
Tämän kuvan löysin facebook seinältäni. Se on kiva, kun tapahtumista tägätaan niin saat myös itsellesi mukavia kuvamuistoja. Kuva on otettu syksyn ensimmäisessä Fruskostfllickornas aamiaistapaamisessa Ravintola Hejmissä. Kuvassa minulla on todella rakas vaate vuosien takaa. FilikkaK:n viitta kuuluu niihin klassikovaatteisiini, joita en myy missään vaiheessa. Tämäkin viitta on niin helppo heittää päälle jakun asemasta.

ystävien kanssa
on vietetty kivoja hetkia tällä viikolla. Hetkisessä arjessa on todella tärkeää vaalia kullanarvoisia hetkiä ystävien kanssa. Pysähtyä ja kuunnella mitä heidän arkeensa kuuluu. Vuosien saatossa yhteys on katkennut muutamiin tärkeisiin ihmisiin. Tämä harmittaa hieman, Onneksi vastapainona some on tuonut kadonneita ystäviä takaisin mukaan arkeesi.

kuvien kierrätys
Löysin tämän kuvan arkistoistani. Liian paljon hyviä kuvia hautautuu arkistoihin. Olen ottanut tämän ihan vaan kamerapuhelimella pari vuotta sitten, kun olin menossa yliopiston iltaluennolle. Joskus sitä onnistuu ihan älyttömän hyvin napsimaan kuvan. Tämä kuva on otettu vielä vanhalla puhelimella, jossa ei ollut kolmen kameran systeemiä.
Mukavaa syysviikonloppua!
-tuulanneli
Kirjoittaja
Kauniita kuvia jälleen. Itselleni tuo rasvakahvi ei sovi mutta aika moni tykkää siitä 🙂
Kirjoittaja
Rasvakahvi jakaa mielipiteitä 🙂 Itse tykästyin siihen välittömästi!
Kirjoittaja
Toi rasvakahvi kuulostaa erikoiselta, mutta en olekaan kahvinjuoja 🙂 Muffinseja pitää kyllä tehdä piakkoin!
Kirjoittaja
Rasvakahvi on loppujen lopuksi lähellä maitokahvia. Muffinsit ovat superhyviä!
Kirjoittaja
Pitääkin, leipoa tässä joku päivä. Kiitos herkullisesta inspiraatiokuvasta 🙂 Mukavaa syksyistä viikkoa!
Kirjoittaja
Kiitos 🙂
Leipominen on aina superkivaa ja rentouttavaa!
Kirjoittaja
Kauniita kuvia taas jälleen -eritoten ihastutti tuo asukokonaisuutesi tuossa tilaisuudessa! <3 Ja täysin totta tuo, että ihan liikaa hautautuu arkistoihin niin kuvia kuin esimerkiksi tekstejäkin.