Etusivu » parasta juuri nyt pukeutumisessa!

parasta juuri nyt pukeutumisessa!

Parasta juuri nyt – isot rennot neuleet. Oma lempparineuleeni on konjankinvärinen neule, joka on ollut viime aikoina melkein joka toisessa postauksessa. Eiköhän sillä jo lunasteta syksyn ykkösneuleen titteli. Ajatelkaa, että neule odotti vuoroaan vaatekaapissa melkein puoli vuotta. Aikoinaan keväällä neule oli yksinkertaisesti liian paksu ja enkä ollut värin kanssa sinut. Nyt olen oppinut käyttämään väriä.

Parasta juuri nyt – tennarikelit jatkuvat. Olen totaalisesti lovena näihin minun Pavement -tossuihin. Tottakai myös väri on täydellinen ja matsaa neuleen kanssa. Haluan pitää matalia kenkiä mahdollisimman kauan. Onneksi nykyisin sneakereissä on paksut pohjat. Lisäksi rakastan sitä, että nilkat näkyvät. Kyllä me saadaan sitten lumen tultua pitää ihan väsymiseen asti nilkkureita ja saapikkaita. Joten annetaan nilkkojen näkyä vielä pikkasen aikaa!

Parasta juuri nyt – paksut pipot. Pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitella, että tekisin postauksen pipo päässä. Tämän kuvasarjan ensimmäiset kuvat olivat ilman pipoa mutta jotenkin tähän vaan sopii parhaiten pipokuvat. Onhan meillä nyt syksy. Ja mikä kivointa, nämä paksut ja pehmeät pipot eivät latista hiuksia. Nyt minulla on hakusessa hyvä pipon ohje. Monen vuoden jälkeen haluaisin kokeilla, että sujuuko minun ja puikkojen yhteistyö.
Parasta juuri nyt – laadukkaat ja lämpimät neuleet. Yritysten ja erehdysten kautta olen oppinut tutkimaan neuleiden tuoteselostelappuja. Yleensä parhaita ostoksia ovat ne, jotka vähän kirpaisevat ostettaessa mutta sitten monen vuoden jälkeen olet tyytyväinen investointiin. Tärkeintä on muistaa karttaa yli puolet akryylia sisältäviä neuleita. Kerran erehdyin ostamaan muotineuleen, joka oli keinokuitujen taideteos. Jokainen voi arvata, että neule oli todellinen kertakäyttöneule kaikkine hajuhaittoineen.

ps. tässä neuleen alla on uusin löytöni talven viimoihin. Boyfriend paitis, jonka materiaali on 100% villa. Aivan uskomattoman ihastuttava ja superlämmin!
Parasta juuri nyt – kerrospukeutuminen ja kuosien miksaaminen. Olen aina tykännyt kerrostaa vaatteita ja etsiä sitä kautta erilaisia kombinaatioita. Syksyllä on aivan ihanaa, kun voi heittää monta kerrosta päällekkäin. Näin myös kesän suosikkivaatteet saavat jatkoa talven riennoissa. Tänä syksynä en laittanut yhtään kesän oversized paitista pois, koska ne ovat loistavia neuleiden alle. 

Parasta juuri nyt – oma tyyli fiiliksen mukaan. Tämä postaus on ehkä kaikkein eniten minun tyyliäni. Toisaalta rakastan myös päästä varpaisiin pukeutumista mustaan. Tämä on peruja entisestä työstäni sisäänostajana. Matkatyössä musta on ehdottamasti paras ja käytännöllisin väri vaatteissa. Onneksi tänä päivänä ei ole olemassa yhtä oikeaa tyyliä vaan jokainen voi olla oma itsensä. Tärkeintä on, että sinä viihdyt valitsemassasi tyylissä. Vaikka se olisi tänään casual ja huomenna business.


Mikä sinulle on parasta juuri nyt pukeutumisessa?

-tuulanneli

16 Comments

  1. Katta
    Kirjoittaja
    4.11.2018 / 17:57

    Ihana neule ja pipo!!! Nyt on ihana kääriytyä lämpimiin vaatteisiin. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.11.2018 / 18:52

      Kiitos Katta 🙂

      Jep, nyt on aivan huippua kääriytyä lämpimän neuleen syleilyyn 🙂

  2. Venla
    Kirjoittaja
    4.11.2018 / 18:15

    Isot neuleet ovat kyllä aivan ihania näin syksyllä! Samoin kuin pipot, talvella minulla on pakko olla aina pipo, koska muuten tuntuu, että korvani jäätyvät todella helposti.

    https://venlaslittlediary.blogspot.com/

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.11.2018 / 18:54

      Minusta on kanssa tullut pipotyttö tässä viime vuosien aikana. Korvani ovat niin arat, että pakko pitää pipoa. Onhan sitä muutenkin paljon lämpimämpi kun on pipo päässä 🙂

  3. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    4.11.2018 / 18:36

    Ehdottomasti isot neuleet! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.11.2018 / 18:58

      tänä syksynä on niin upeita oversize neuleita 🙂

  4. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    5.11.2018 / 16:28

    Pitkät neuletakit on minulla nyt in. Upealta näytät <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.11.2018 / 19:03

      Voi kiitos ihana Outi 🙂 Syksyllä on niin kauniita neuleita niin, että tulee ihan valinnan vaikeus!

  5. Meikkiholisti
    Kirjoittaja
    5.11.2018 / 18:00

    Ihana asu! Mä rakastan isoja muhkeita neuleita, huiveja ja pipoja :D. Syksy onkin pukeutumisen kannalta varmaan inspiroivinta aikaa.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.11.2018 / 19:11

      Kiitos Mari 🙂

      Minulle syksy on myös ehdottomasti se inspioivin aika. Syksyllä on kiva kokeilla erilaisia asukombinaatioita ja hakea uusia kivoja vaihtoehtoja. Nautitaan tästä upeasta syksystä pehmeiden vaatteiden kera!

  6. Marre
    Kirjoittaja
    6.11.2018 / 13:06

    Kiva pipo, netistä löytää hyviä pipo-ohjeita. Kunhan saan tekeillä olevan puseron valmiiksi, niin pipo olisi seuraavana listalla. Kudon juuri sellaista isoa lämintä neuletta alpakka-mohair-langoista.
    Kivan värinen takki ja mukavan näköiset kengät, niissä kyllä nilkat mulla palelisi jo Suomen oloissa 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      11.11.2018 / 19:36

      Kiitos Marre 🙂

      Minun pitää nyt vain etsiä niitä ohjeita. En ole koskenut puikkoihin yli parinkymmeneen vuoteen. Joskus silloin kudoin todella paljon ja nyt olisi taas into myös siihen!

      Tykkään kulkea nilkat paljaana niin kauan kuin mahdollista!

  7. Maarit / Sopusointuja
    Kirjoittaja
    8.11.2018 / 09:12

    Asusi näyttää hyvältä ja onnittelut tuosta rohkeasta värien yhdistelemisestä – ovat ihanat yhdessä!
    Olen itse jämähtänyt farkkuihin ja ihan liian helposti sujautan ne edelleenkin jalkaani. Löysin leveälahkeiset culottesit (vähän myöhään, heh) mutta viihdyn niissä tosi hyvin ja ihmeekseni niiden linja sopii myös näin lyhyelle. Mulla on aika paksut mustat, mitä voi käyttää hyvin talvellakin ja kesäiset pellavaiset.
    Pidän isoista neuleista ja erityisesti neuletakeista; ne on lämpimiä, mukavia ja niiden kanssa on helppo yhdistellä monenlaista.
    Jos ajatellaan inspiroivuutta, niin ehkä silti kallistun kesää kohti…
    Ihanaa lomailua teille!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      11.11.2018 / 20:08

      Kiitos Maarit ?

      Olen tässä pitkästä aikaa taas opetellut värien käyttöä. Minulla on ollut niin monta vuotta harmaansävyisiä vaatteita, että nyt on kivaa käyttää värejä.

      Rakastan syksypukeutumista, koska siinä saa kerrostaa vaatteita ja etsiä uusia
      kombinaatiota.

      Mukavaa lomanjatkoa myös teille sinne ? tämä valo on vaan uskomaton tähän aikaan!

  8. Tuula's life
    Kirjoittaja
    11.11.2018 / 10:33

    Ihana värimaailma pukeutumisessasi. Ja koko tuo kuvaamisympäristö on niin kauniin pittoreski. Minäkin ostin ostin viime keväänä oversize -neuleen. Ja siinäkin on minulle outo väri, vaalea lila. Vähiin on käyttö jäänyt. Pitäisiköhän taasen kokeilla? Kiitos inspiroivasta postauksestasi ja ihanaa lomailua teille!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      11.11.2018 / 20:13

      Kiitos Tuula ❤️ Ehdottamasti kannattaa kokeilla lilaa rohkeasti mustan kanssa. Nyt yhdistellään voimakkaita värejä keskenään.

      Kivaa viikonalkua myös sinulle ❤️


Looking for Something?