Etusivu » parasta juuri nyt

parasta juuri nyt

Pääsiäinen – Rauhallinen ja rento viikonloppu tiedossa. Minulla odottaa pinkka lukemattomia naistenlehtiä ja vaihteeksi on kiva sukeltaa niiden maailmaan. Tänä viikonloppuna  on luksusta vetää vähän henkeä. Seuraavat viikonloput ovatkin taas täynnä ohjelmaa ja menoa. Ajatella, että muutaman viikon päästä alkaa jo golfkausikin, näin ainakin optimisti toivoo ja uskoo. 

Pääsiäinen on taitekohta talven ja kevään välillä. Vaikka nyt ei ihan siltä tunnu. Meillä oli ihan ohut lumihärmä aamulla. Onneksi se on sulanut päivän mittaan pois. 




Hans – Koirahauveli tuo vaan jokaiseen päivään iloa. Viime viikonlopulla Hans oli reissussa meidän kanssa isolla kirkolla. Automatka meni loistavasti kahden pysähdyksen taktiikalla. Hoitopaikassa Hans oli käyttäynyt hyvin ja tottakai hurmannut kaikki pehmoisella olemuksellaan. No muutama ilopissa oli lirahtanut väärään paikkaan.

Tällä viikolla meillä alkoi pentukurssi. Eka kerta meni ihan Ok, koska Hans ei hypi ja sillä on aina katsekontakti ihmisiin. Vähän murinaa oli ollut varsinkin kultaisille noutajille. Jarkko tuumasi, ettei ollut kuullutkaan meidän vauvelilta sellaista murinaa. 




Hullareiden pikaostos – Piipahdin viime keskiviikkona ihan nopeasti Stockan hulluilla päivillä. Hikihatussa kiersin osastot nopeasti ja sitten törmäsin isoon kasaan Niken mustavalkoisia tennareita. Nopea katsaus kokoihin ja olihan siellä vielä jäljellä minun koko. Hinta oli kohdallaan, joten ei muuta kuin kassalle. Onnellisena suuntasin parsaluonaalle Kappeliin keltaisen kassin kanssa. Mustavalkoiset lenkkarit tuntuvat vaihteeksi todella raikkaalta.

Paitis // Lindex,  Farkut // Lindex,  Sneakerit // Nike,  Aurinkolasit// Tommy Hilfiger



Herkuttelu – Juhlapyhät ovat aina siitä kivoja, että silloin herkutellaan. Meidän perheessä ainakin tämä on perinne. Minulla on jo fresitat laitettu kylmään ja illaksi voisi rakentaa pienen juustolautasen viinirypäleillä. Tottakai olen tehnyt jo tuorejuustokakun jääkaappiin tekeytymään ja katsotaan minkälaisen päällisen teen siihen. Jotain hyvää on siis tiedossa.

Lauantaiksi on ostettu iso pussi pieniä pääsiäismunia trulleja varten. Pohjanmaalla trullit ovat liikenteessä vasta nyt lankalauantaina sekä meillä on perinteenä täällä päin polttaa isoja pääsiäiskokkoja. Aikoinaan näiden kokkojen tarkoitus oli karkoittaa noidat ja trullit pois. Näin meillä täällä Pohojanmaalla. Mitä suunnitelmia sinulla on viikonlopuksi?



Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

-tuulanneli








12 Comments

  1. JonnaH.
    Kirjoittaja
    13.4.2017 / 19:29

    Hih, mikähän niissä kultaisissanoutajissa on kun pistää nuorta herraa murisuttamaan? 😀 Meillä syödään, löhötään ja nukutaan, mies tosin on puolet pääsiäistä töissä. Oikein ihanaa pääsiäistä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.4.2017 / 07:34

      Heippa Jonna 🙂

      Staffihan ei ole toisten koirien paras kaveri ja me ollaan huomattu, että tietyt rodut saavat meidän Hansin murisemaan. Naapurin koiran kanssa Hans tulee loistavasti toimeen ja sen kanssa haistellaan toisia innokkaasti aidan läpi.

      Jännä nähdä ensi viikolla kuinka Hans reagoi näihin kultaisiin noutajiin 🙂

      Aurinkoista pääsiäisen jatkoa sinulle!

  2. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    13.4.2017 / 21:59

    Hans on aina vaan 💚 Huomenna kestitään sukulaisia, lauantaina lähdetään anoppilaan Tarmo-koiran luo kolmeksi päiväksi.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.4.2017 / 07:35

      Hans on todellinen hurmuri 🙂 Ihanaa sinäkin pääset rapsuttelemaan Tarmoa!

      Aurinkoista pääsiäistä sinulle!

  3. Tuija
    Kirjoittaja
    14.4.2017 / 04:45

    Kokkoa olen haaveillut monet vuodet. Saisi kätevästi pihan oksia, joita isolla tontilla piisaa, helposti tuhkaksi. Tossulöytösi on oivallinen ja asusi kiva. Ihanas pääsiäistä! 💚Tuija

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.4.2017 / 07:43

      Kiitos Tuija 🙂

      Vaihteeksi ihan perustossut mustavalkoisena ovat kivat. Tämä pääsiäiskokkoperinne on näköjään vaan täällä Pohjanmaalla!

      Aurinkoista pääsiäistä myös sinulle 🙂

  4. Hanne Valkoinenleinikki-blogi
    Kirjoittaja
    14.4.2017 / 08:24

    Voi pientä Hanssia,hän on kyllä suloinen😊
    Mukavaa pääsiäistä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.4.2017 / 07:44

      Hans on ihana pakkaus. Joskus tuntuu, että Hans vie tätä vanhaa paria mennen tullen.

      Aurinkoista pääsiäistä sinulle myös 🙂

  5. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    14.4.2017 / 15:50

    Hans <3
    Meillä on tänään vajaa miehitys kotona, kun tytär on töissä ja siitä menee juhlimaan ystävänsä synttäreitä. Leivoin perheen miehille pizzaa. Huomenna saan ystäväni ja siskoni perheineen kylään ja se vaatiikin vähän enemmän leipomista.
    Hauskaa ja rentoa viikonloppua vietetään ja nautitaan vapaista.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa koko teidän perheelle!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.4.2017 / 07:47

      Heippa Outi 🙂

      Eikö olekin ihana rentoutua ja varsinkin kun sen ajan saa viettää läheisten kanssa. Se on vaan niin parasta!

      Kivaa viikonloppua myös teille ja Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!

  6. Unknown
    Kirjoittaja
    15.4.2017 / 11:19

    se on jännä, että tietyt koirarodut aina ärsyttävät toisia koiria. Meidä koira-vainaa (kääpiövillakoira) äksyili vain mäyräkoirille ja schäfereille 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      16.4.2017 / 18:51

      Kiva seurata meidän Hansin sosiaalistumista sekä sitä mistä roduista tykätään ja mistä ei!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Looking for Something?