
Vuosi 2016 alkaa olemaan pikku hiljaa pulkassa. Näin vuodenvaihteessa ajattelin käydä kehityskeskustelun itseni kanssa. Pysähtyä hetkeksi miettimään menikö kaikki niin kuin piti. Voinko ottaa opiksi jotain ensi vuodelle?
1. Mitkä ovat päällimmäiset fiilikset menneestä vuodesta 2016?
Jos laitetaan plussat ja miinukset vaakakuppiin, niin onneksi ollaan plussalla. Vuosi oli mielenkiitoinen sekoitus kiirettä, stressiä ja sisäistä rauhaa sekä rentoa menoa. Elämä on täynnä yllätyksiä ja minut se yllätti täydellisesti eteen tulleen työprojektin puitteissa. Tämä projekti opetti minulle todella paljon itsestäni sekä selkeytti sitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa.
2. Missä olet kokenut onnistuneesi?
Sain ekan tutkintoni valmiiksi eli niin sanottu välivaihe on suoritettu. Nyt jatkan kohti loppututkintoa, joka pitäisi aikataulun mukaan olla valmis ensi vuoden aikana.
Onnistuin aika hyvin työprojektissa ottaen huomioon, että minut tavallaan heitettiin kylmiltään keskelle tapahtumia. Itseluottamukseni hoitaa itselleni vieraita asioita kasvoi todella paljon.
Olen onnistunut löytämään tasapainon elämääni. En enää tavoittele mahdottomia vaan elämää on elettävä tässä ja nyt! Koskaan ei tiedä milloin on se eron hetki, joten nautitaan elämästä.
Olen tyytyväinen blogini nykyiseen linjaan. Tämmöinen pieni sekametelisoppa sopii minun tyyliini. Tulen jatkossa painottumaan enemmän hyvinvoitiin ja en tule unohtamaan leipomisia. Tätä uutta suuntaa tukevat myös kasvaneet lukijamäärät. Kiitos siitä teille ihanuudet ?
Olen tyytyväinen blogini nykyiseen linjaan. Tämmöinen pieni sekametelisoppa sopii minun tyyliini. Tulen jatkossa painottumaan enemmän hyvinvoitiin ja en tule unohtamaan leipomisia. Tätä uutta suuntaa tukevat myös kasvaneet lukijamäärät. Kiitos siitä teille ihanuudet ?
3. Missä koet epäonnistuneesi?
Olen harrastunut todella vähän liikuntaa. Olen nyt vasta joulukuussa saanut kiinni liikuntamoodista. Tällä ikää liikkumattomuus alkaa tuntua kropassa. Ensi vuonna korjataan asia!
Olen huomannut, että haluan käpertyä omaan rauhaani ja yritän välttää turhien riskien ottamista. En tiedä onko tämä iän tuomaa harkitsevaisuutta. Enää en suin päin ryntää asioiden kimppuun.

4. Mikä motivoi sinua parhaiten?
Onnistumiset, uudet haasteet, yhteen hiileen puhaltava yhteisö niin työssä kuin vapaa-ajallakin.
Kiitoksen voima on myös ihmeellinen eikä siihen tarvita yleensä paljoa. Vain 6 kirjainta ja hymy päälle ?
5. Mitkä ovat mielestäsi vahvuuteesi?
Posiitivisuus, periksiantamattomuus ja lojaalisuus.
Jokaisessa asiassa on aina kaksi puolta. Se positiivinen puoli pitää vaan etsiä sieltä risukasastakin ja aina lopuksi se aurinko paistaa. Uskon kohtaloon ja siihen, että jokaisella tapahtumalla on jokin tarkoituksensa. Vaikka aina ne asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu, niin jokin tarkoitus silläkin on. Näin se vaan menee, usko pois!
6. Mitkä ovat kehityskohteesi?
Haluaisin oppia lisää armollisuutta itseäni kohtaan. Joskus elämä menee liialliseksi suorittamiseksi.
Tähän blogiin liittyen löytyy joukko kehityskohteita. Haluasin kehittyä valokuvaajana, kirjoittajana ja visualistina. Suurin haaveeni olisi ymmärtää jotain koodaamisesta.

7. Suurimmat haasteet vuodelle 2017?
Minulla on ensi vuonna monta porrasta kivuttavana ylöspäin. Haluan tavallaan repiä itseni pois tästä turvallisesta kuplasta. Minun on tehtävä isoja päätöksiä urani suunnan suhteen. Työllistymiseni toisen palveluksessa on tullut yllättävän suuri haaste. Se yrittäjän leima on varmaan niin lujassa otsassa, että en voi enää sivuuttaa sitä tosiasiaa sisälläni sykkivästä yrittäjänsielusta.
Kuten yläkuvassa – valoa on näkyvissä tunnelin päässä – noiden rosoisten portaiden päässä aukesi todella kaunis roomalainen aukio. Elämä ei ole aina tarkoitettu helpoksi, Joskus on käytävä vähän kauempana nähdäkseen lähelle.
8. Miten aiot välttää sudenkuopat vuonna 2017?
Kirjoittamalla asioista näin julkisesti täällä blogissa. Ensi vuonna en lupaa mitään vaan asetan itselleni muutaman selkeän tavoitteen. (Toivottavasti tämä ei mene taas sinne suorittamisen puolelle.)
Jokainen meistä tietää yritysmaailmasta, että tuloksena saat sitä mitä seuraat. Me voidaan unelmoida monista asioista mutta jos haluat niiden toteutuvan, on parempi kirjata tavoitteet ylös taulukoihin, aarrekarttoihin tai kalenteriin. Lisäksi asettamalla välitavoitteet, annat unelmille vielä paremmat mahdollisuudet toteutua.
Olemalla rehellinen itselleni ja hyväksymällä elämänrealiteetit. Elämällä täysillä tässä hetkessä. Jokainen päivä on uusi alku. Jos asiat menevät tänään päin metsikköä, niin aina on uusi päivä huomenna.
Lopuksi vielä tähän eilen instaan laittama mietelause, joka mielestäni on juuri näin vuoden vaihteeseen sopiva;
”Do you want to be happy? Let go of what’s gone, be grateful for what remains and look forward to what is coming.”
-tuulanneli

Kirjoittaja
Miten mielenkiintoinen postaus! Välillä on hyvä
pysähtyä miettimään menneitä ja tulevia.
Onnea ja menestystä vuodelle 2017!
Tulkoon siitä unelmiesi vuosi <3
Kirjoittaja
Kiitos Teija 🙂
Elämänrytmi on nykypäivänä niin hektinen, että onneksi edes näin vuoden vaihteessa ehtii vähän miettiä.
Mukavaa tulevaa uutta vuotta myös sinulle ja tsemppiä uusiin työhaasteisiin!
Kirjoittaja
Olipa kivaa pohdintaa.
Oikein paljon rakkautta ja onnea vuodelle 2017!
Kirjoittaja
Kiitos Outi 🙂
Onnekasta ja unelmien uutta vuotta 2017 myös sinulle <3
Kirjoittaja
Ensiksi mietin, mitä ihmettä, tässähän tulee työt mieleen kehityskeskustelusta. Tämähän oli loistava ja tosi tärkeä pysähdys. Huikeaa uutta vuotta 2017!
Kirjoittaja
Moikka Tiina 🙂
Mehän tehdään työelämässä näitä arvio- ja kehityskeskusteluja niin miksei joskus voisi kokeilla myös tänne puolelle. Tottakai modifoin vähän kysymyksiä tänne sopivaksi.
Mukavaa uutta vuotta 2017!
Kirjoittaja
Hyvä postaus. Pitäisi joskus itsekin toteuttaa. Hyvää vuotta 2017!
Kirjoittaja
Kiitos Kati 🙂
Ehdottomasti kannattaa tehdä, nappaa kysymykset tästä!
Oiken mukavaa uutta vuotta sinulle!
Kirjoittaja
Ihania kuvia ja kirjoituksia ja pohdiskeluja!
Käyppä lukasemassa maailmastaparempimeille.blogspot.fi
Kirjoittaja
Kiitos 🙂
Täytyypä käydä tutustumassa!
Kirjoittaja
Hienoja asioita olit miettinyt ja kirjoittanut. Kiitos tästä vuodesta ja kaikkea hyvää ensi vuodelle! Kata
Kirjoittaja
Kiitos Kata 🙂
Kiitos upeasta vuodesta ja kaikista kivoista yhteisistä jutuista. Niitä on ollut aina ilo tehdä 🙂
Oikein kivaa uutta vuotta 🙂
Kirjoittaja
Hienos pohdintaa Tuulanneli ♥
Joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä.
Oikein hyvää uutta alkavaa vuotta 2017!
Kirjoittaja
Kiitos Ihanuus!
Välillä pysähtyminen auttaa näkemään asioita ja varsinkin pieni asioiden pohdiskelu selventää kuvioita.
Mukavaa uutta vuotta sinulle Marjoa 🙂
Kirjoittaja
Mielenkiintoinen postaus! Kehityskeskustelu itsensä kanssa olisi joskus paikallaan minullakin.
Hienoja havaintoja ja pohdintoja löysin.
Onnea ja iloa vuoteen 2017! Tulkoon siitä hyvä vuosi!
Kirjoittaja
Kiitos Tuula 🙂
Olen viime päivinä miettynyt paljon viime vuoden asioita; sitä mikä toteutui ja mikä ei toteutunut.
Tottakai yritän välttää karikot tänä vuonna. Minulle yksi keino tehdä suunnitelmia on kirjoittaa niistä täällä blogissa. Julkisuus auttaa suunnitelmien toteutumisessa.
Suloista uuden vuoden jatkoa sinulle ihanuus!