Etusivu » mustavalkoisen hurmaa

mustavalkoisen hurmaa

Heippa kaikille! Otetaanko tänään ihan peruspostaus ilman mitään maailmaa suurempia aiheita? Taisinkin jo viime viikolla yhdessä postauksessa kirjoitella, että olen viime aikoina kärsinyt asuinspiraatioiden puutteesta. Minulle se on ihan normaalia tähän aikaan vuodesta. Tuntuu, että olen jumiutunut tiettyihin lempparijuttuihin, joita haluan vielä käyttää vähän aikaa, ennen kuin sukellan täysin uuteen sesonkiin. 

Viime viikkojen täydellinen jumitusjuttu on ollut tämä karvaliivi. Varsinkin pakkasella liivi on ehdoton vilukissalle. Vanhoja neuleita on kiva uudistaa tämän liivin kanssa ja näissä kuvissa on vuosi sitten hankittu InWearin mustavalkoinen neule. Ihan toimiva kokonaisuus edelleenkin. No eiköhän tässä pikku hiljaa siirretä katse kohti kevään juttuja. Mutta ainakin vielä muutaman viikon haluan ulkoiluttaa tätä liivikaunokaistani. 

Mukavaa loppuviikkoa ihananuudet!


                           -tuulanneli



 fur vest//Nature Collections, knitwear//In Wear

14 Comments

  1. Marina / Dioriina
    Kirjoittaja
    27.1.2016 / 19:37

    Ostin kanssa karvaliivin, haluaisin silti vielä tälläisen koko mustakin 🙂 Mukavaa loppuviikkoa sinulle 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2016 / 19:24

      Minäkin haaveilen vaaleasta väristä mutta taitaa jäädä ensi syksyn hankintoihin!

      kivaa loppuviikkoa myös sinulle <3

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    27.1.2016 / 21:44

    Tuo liivi on kyllä ihan täydellinen ♡

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2016 / 19:24

      Kiitos Outi <3

  3. Sara S.
    Kirjoittaja
    28.1.2016 / 04:54

    Kaunis asu ! Mukavaa loppuviikkoa !

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2016 / 19:25

      Kiitos Sara 🙂 ja samoin sinulle rentoa loppuviikkoa <3

  4. JonnaH.
    Kirjoittaja
    28.1.2016 / 07:14

    Tosi kaunis asu. 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2016 / 19:26

      Kiitos Jonna 🙂

      mustavalkoinen toimii aina!

  5. Belladonna
    Kirjoittaja
    28.1.2016 / 18:58

    Onpa kiva kuulla, että joku muukin on jumittunut karvaliiviin. Tuo sinun liivisi on kyllä ihana!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2016 / 19:27

      Heippa Belladonna 🙂

      nämä liivit ovat minulle aina heikkous ja jokainen sesonki yksi liivi ilmestyy vaatekaappiin!

  6. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    28.1.2016 / 19:17

    Kiva asu, kyllä tuossa voi vähän jumittaakin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2016 / 19:27

      Kyllä tämä on sellainen rakas jumitus 😉

  7. Titti
    Kirjoittaja
    29.1.2016 / 06:57

    Aivan ihana liivi!
    Ostin muutamia vuosia sitten tekoturkis kangasta ("pitkäkarvaista")tehdäkseni itselleni liivin.
    Korituolin päällä tuo on koristeena… No siihen vaikuttaa se, että kun olen muutenkin isokokoinen niin turkisliivi ei ole ihan paras vaate!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.1.2016 / 12:57

      Heippa Titti 🙂

      Kannattaa käydä vaikka käydä kokeilemassa näitä karvaliivejä 🙂 niin ja voithan sinä vielä tehdä tehdä sen liivin siitä turkiskankaasta 😉

      Kivaa viikonloppua sinulle Titti <3


Looking for Something?