
Viime viikolla minulla oli mahdollisuus piipahtaa Vagabond Finlandin showroomilla kuvailemassa tämän kevään uutuuksia. Jälleen kerran VB ei pettänyt ja olisin voinut kotiuttaa sieltä vaikka kuinka monet parit. Tähän postaukseen olen ottanut mukaan omiani ja Vagabondin PR-ihmisten suosikkeja heidän mallistostaan. Vagabondin mallisto oli todella laaja jälleen ja sieltä löytyvät jokaiselle omat suosikit. Olen tehnyt edellisen ammattini puitteissa melkein parikymmentä vuotta yhteistyötä heidän kanssaan ja aina olen ihaillut suunnittelijoiden taitoa tehdä ajankohtainen sekä muodikas, kaupallinen mallisto.


Vagabondin the Shoemakers Journalissa oli mielenkiintoinen luovan johtajan Marie Nilsson Peterzen haastattelu. Hän kuuluu myös VB:n perustajiin. Marie kertoo kuinka tärkeää heille on ollut koko ajan valmistaa kaikki tuotteet itse. Hän on aina ollut kiinnostunut kengän valmistusprosessista, koska siinä on niin monta osaa sovittevana keskenään; muoto, linjat, mukavuus ja käytettävyys. Koska he valmistavat kaikki kengät omista luonnoksista niin jokainen design on haaste. Hän innostuu aina nähdessään lopullisen tuotteen harmonisena.
Vagabond haluaa myös kantaa oman kortensa kestävään kehitykseen ja haluavat ottaa asian huomioon kenkien valmistuksessa. He suhtautuvat nöyrästi muodin kulutuksen haasteisiin tällä saralla. VB on lanseerannut tänä keväänä ensimmäisen malliston, jossa on käytetty vaihtoehtoisia materiaaleja eläinnahalle. (Harmikseni huomasin, että näihin kuviin ei eksynyt tästä mallistosta kenkiä.)


Vagabondin malliston klassikoihin kuuluvat aina tolppakorot. Tänä keväänä Kaley -mallin (yläkuvassa) ja Lea -sandaalimallin (alakuvassa) korot ovat jännästi sisäänpäin vinot ja aavistuksen myös levenenät alaspäin. Tämä jo ennakoi ensi talven vähän leveämpiä korkoja. Kyllä näin showroomilla ensi syksyn makeita nilkkureita ja niissä olivat vinot korot sekä terävät kärjet.
Olen aina ihastellut Vagabondin mainontaa. Tämän kevään teemana heillä on ”The New Breed – Multi-talented and brave: Lydia, Bianca and Constance represent a new generation of cultivated creatives that redefine what it means to be a #modernvagabond.” Näihin upeisiin naisiin törmäämme kevään aikana mainonnassa.


Sporttipuolelta löytyi minun suosikki, joka oli myös Ruotsin Elle -lehden valitsema suosikki. Casey platform (alakuvassa) valkoisella pohjalla sulatti sydämeni. Ehkä vähän liian räväkkä minulle joten uskon, että ensi kesän tallustelen aavistuksen matalimmilla Cintia sneakereilla. Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös yläkuvan Natalia nahkasandaalit. Kesäkaduille todella pehmoinen vaihtoehto!
Kevään keveitä askelia odotellessa!
-tuulanneli
// postaus yhdessä Vagabondin kanssa //
//inspiraatiokuvat the Shoemakers Journal, spring&summer 2016, Vagabond

Kirjoittaja
Nuo ruskeat nilkkurit on unelmat <3
Ihanaa loppuviikkoa Tuulanneli.
Kirjoittaja
Moikka Outi 🙂
Eikö olekin upeat ja väri on täydellinen! Kivaa viikonloppua myös sinulle 🙂
Kirjoittaja
Ei voi kuin todeta: aivan ihania! Vagabond on mun lempparimerkki ja voisin ottaa kaikki kuviessasi olevat kengät.
Kirjoittaja
Heippa Belladonna 🙂
Eikö olekin upea mallisto ja jokaiselle jotain. VB lesti myös toimii todella loistavasti!
Kirjoittaja
Voi kun ekassa kuvassa teräväkärkiset on niin mun näköiset. Voisin ottaa 😉
Kirjoittaja
Moikka maiju 🙂
Ne olivat minunkin suosikit ja terävälesti on aina naisellinen!
Kirjoittaja
Voi mitä kenkäkarkkeja! Kiitos taas mun ostoslistan kartuttamisesta… 😉
Kirjoittaja
Heippa Kati 🙂
Vagabond ei todellakaan pettänyt tänäkään vuonna! Aina heidän mallistostaan löytyy mielenkiintoisia juttuja!
Kirjoittaja
Ooh, Vagabond ei kyllä todellakaan petä koskaan. Oon ollut todellinen fani jo useita vuosia ja kyllä se ihana yksinkertaisuus ja laatu vaan iskee mallisto malliston jälkeen. Nyt on kyllä tulossa tosi hauskasti kenkiin takaisin sellaista mallia jota oli joskus 90-luvun alussa, ihana että päästään vähän vakaampiin ja tukevimpiin korkoihin. Mun lempparit näistä sun kuvaamistasi oli ehdottomasti noi siniset mokkakengät!
Kirjoittaja
Moikka Saana 🙂
Tolppakorot ovat aina olleet Vagabondin juttu! Syksyn uudet korot olivat todella makeita ja ihan uudenlaisia.
Kirkkaat värit toimivat aina loistavasti mokkanahassa. Värit hehkuvat!
Olen itsekin ollut vuosia VB fani ja heidän lestit vain toimivat hyvin. Hyvä hinta/laatusuhde.
Kivaa viikonloppua sinulle Saana <3
Kirjoittaja
Voi kun olisi jo kevät ja kesä! Mitä ihanuuksia Vagabondilta onkaan taas tulossa. Tolppakorot on kivoja <3
Kirjoittaja
Heippa Marjo 🙂
Nyt odotellaan vaan, että lumet sulavat nopeasti niin päästään kopistelemaan kaduille!
Kirjoittaja
Oi, nuo toisen kuvan vaaleat nilkkurit on niiiiiin ihanat! Tykkään myös Vagabondeista ja samantyyppiset kuin nuo vaaleat, kulkee jalassa, mutta vähän sellaisena viininpunaiseen kääntyvänä punaruskeana. Ja taitaa olla korkeampi korkokin, mutta yhtä kaikki, Vagabondille pisteet kivoista kengistä!