Etusivu » Mia Höytön lempeä uni ja voimaannuttavia sanoja

Mia Höytön lempeä uni ja voimaannuttavia sanoja

Lumen kuorruttamia puita, valkeita maisemia ja sinisiä hetkiä – miten upeat maisemat meillä onkaan täällä meidän kulmilla. Pariin vuoteen emme ole saaneet nauttia kunnon talvikeleista. Nyt meitä hellitään. Tulee ihan lapsuuden ajat talvet mieleen. Paljon lunta ja pikkupakkasta.

Vaikka nautin tästä valkeasta talvesta täysin siemauksin, niin kyllä katse siirtyy jo kohti kevättä. Neuleissa suosin vaaleampia värejä ja olen ottanut farkut esille. Voi hitsi, kun farkkujen kanssa tulikin jo keväinen fiilis. Iho kuitenkin kaipaa intensiivisempää hoitoa juuri nyt. 
Talvella ihoni janoaa extra-kosteutta. Olen löytänyt viimeisten vuosien aikana talvea varten kasvoöljyt ja erilaiset erikoisseerumit. Ja mikä tärkeintä nämä ovat olleet ihoa helliviä luonnonkosmetiikan tuotteita. Minulle nämä luonnolliset valinnat ovat tärkeitä. Pienillä omilla valinnoilla voi aina vaikuttaa. Pienistä puroista kasvaa aina jotain isompaa. 

Tutustuin jo kesällä tähän kotimaiseen Mia Höytön luonnonkosmetiikkasarjaan. Ihastuin tuotesarjan minimalistiseen tuotedesigniin ja voiteiden toimivuuteen. Näissä tuotteissa on todellakin jotain säihkyvää ja lumoavaa. Postauksen voit käydä lukemassa täältä (klik).

Lempeä uni on nimensä mukaisesti ihoa lempeästi rauhoittava ja hoitava tuote. Seerumi on koostumukseltaan samettisen pehmeää öljyä, joka tuoksuu hennosti ruusulle. Tämä aromaterapeuttisen ruusöljyn tuoksu juuri rentouttaa ja rauhoittaa niin ihon kuin mielenkin.

Lempeä uni tuo ihollemme vitamiiniterapiaa sekä tasoittaa ja kirkastaa ihon sävyä. Tähän aikaan vuodesta tarvitsemme vitamiineja monessa muodossa suojaamaan solujamme. Tuote on riittoisa ja annosteluna riittää muutama tippa.

Ihan muutama sana tästä aivan ihastuttavasta korusta, jolla joulupukkia ilahdutti minua tänä jouluna. Olen vannoutunut Efvan Attlingin korujen fani. Korujen voimasanat puhuttelevat minua ja samoin olen ihastunut korujen muotokieleen. Vai mitä mieltä olet tämän korun sanomasta? 
”Sic itur ad astra” means ”the way to the stars” in Latin. You can do more than you think. Always aim high, nothing is impossible. Reach for the stars.

Tähän aiheeseen palaan ehdottamasti myöhemmin.

Sunnuntaina meillä on ohjelmassa ihan pientä ulkoilua. Olen vihdoinkin tervehtymässä pitkään vaivanneesta yskästä. Onneksi olen pystynyt verkkaisella tahdilla ulkoilemaan Hansin kanssa. Meidän nelijalkaisella pikkuveijarilla on niin paljon nuuhkittavaa, että mammalle ei ehdi tulla hiki.  Ehkäpä käymme illalla katsomassa Solsidanin elokuvan. Solsidan on yksi lempparisarjoistani. Aivan rentouttavaa svenskihuumoria. Mitä sinulla on suunnitelmissa viikonlopulla?



-tuulanneli




// Seerumi saatu lehdistönäytteenä pr-toimistolta // 

24 Comments

  1. marja 50+ eloa ja oloa
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 05:16

    Kiva että olet löytänyt itsellesi sopivat kasviöjyt ja seerumit. Ruusuöljyn tuoksu todellakin rauhoittaa. Kevättä kohti mennään.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 18:55

      Meidän aikuisen naisen talvi-iholle hyvä kosteutus on kaiken a ja o.
      Nämä ravitsevat öljyt ovat aivan ihania tuotteita.

  2. Nimetön
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 06:09

    On kyllä hana koru! Puhuttelee minuakin, olisi tälle vuodelle sopiva sanoma. Suunniteltiin tytön sanssa, että käydään hiihtämässä:)
    Leppoisaa sunnuntaita!
    t. MiraX

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:00

      Efvan koruissa on aina sanomaa, siksi olen tykästynyt niihin ja onhan niissä todella kaunis desing myös!

      Kivaa alkavaa viikkoa 🙂

  3. Anna / Fashion Minimalist
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 06:51

    Korusamikset 🙂 Itse sain tuon korun lahjaksi vuosia sitten juuri sen voimalauseen vuoksi. Tosi ihanahan se on. Kauniita kuvia muutenkin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:02

      Kiitos Anna 🙂

      Efvan korut ovat vaan ihania ja tottakai myös ne sanomat inspiroivat meitä!

  4. Melissa
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 07:38

    Hyvä, että olet tulossa terveeksi. Nyt on joka puolella sitkeää yskää sekä influenssaa.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:11

      Harvoin olen ollut näin kipeä kuin nyt viimeisen kuukauden aikana. Onneksi nyt olen tervehtymässä!

  5. JonnaH.
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 08:32

    Lempeä Uni on näin talvella yksi lemppareitani. Täällä ollaan vaan kotosalla ja nautitaan yksinolosta miehen ollessa töissä. 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:20

      Sunnuntai on kiva vain olla. Me tultiin juuri kotiin elokuvista. Solsidan oli pikkanen pettymyt mutta aina on kiva käydä elokuvissa välillä!

      Mian kosmtiikasta löytyy monta kivaa juttua!

  6. Marjo
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 10:10

    Hyvä, että ystä nyt helpottaa ja pääset kunnolla ulkoilemaan Hansin kanssa.
    Mian tuotteet ovat ihania mutta Lempeä Unta en ole kokeillut.
    Tuo koru on ihan ja mikä sanoma.
    Mukavaa sunnuntaita 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:31

      Kiitos Marjo, tämä otti todella koville ja kuten varmaan silloin kuulitkin, että ääni oli todella käheä yhdessä vaiheessa.

      Mian tuotteista on tullut luottotuotteitani ja ilman Mian Kaunis putsari on myös ihan huipputuote!

      Kivaa alkavaa viikkoa 🙂

  7. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 15:05

    Kyllä itsekin huomaan ihoni tarvitsevan enemmän kosteutusta näin talviaikaan. Tuo koru on aivan ihana ja sen sanoma täydellinen.
    Mukavaa sunnuntaita!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:47

      Talvi-ihon hoito vaatii enemmän kosteutta ja hoitavia öljyseerumeita.

      Joulupukki tietää mistä minä pidän 🙂

      Kivaa alkavaa viikkoa 🙂

  8. Life with Satu
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 18:10

    Ihana, että tauti helpottaa ja pääset ulkoilemaan.
    Itsellä alkaa mieli myös kääntyä hiljalleen jo kevään puolelle, pikkuhiljaa alkaa kaipaamaan vaaleampia värejä 🙂

    Ihanaa sunnuntaita!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 19:51

      Heippa Satu 🙂

      Ulkoilu on minulle todella tärkeää. Onneksi olen päässyt semmoisille kevyille lenkeille meidän koirulin kanssa. Kevääntulo on vaan niin parasta ja vielä kun me tuota aurinkoa saataisiin enemmä päiväsaikaan!

      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle 🙂

  9. Piiku - Smoothiempaa Menoa
    Kirjoittaja
    14.1.2018 / 19:28

    Mukava kuulla että helpottaa 🙂 Talvi on haasteellista aikaa iholle ja elimistölle jatkuvan vaihtelun takia mutta onneksi ei ole enään pitkä aika kun aurinko saapuu. Tuo koru on ihana 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.1.2018 / 20:49

      Kiitos tsempeistä Piiku 🙂

      Talvi on todellakin haastava meille kaikilla osa-alueilla. Nyt minulla on menossa aika iso ruokaremppa, joten katsotaan auttaako se pysymääm paremmin terveenä.

  10. Minnea
    Kirjoittaja
    15.1.2018 / 07:19

    Ihanalta kuulostaa tuo lempeä uni! Kevättä odotellaan jo kovasti täälläkin! Syksy ja alkutalvi on tuntunut niin pitkältä ja pimeältä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.1.2018 / 18:08

      Mian tuotteilla on avain ihastuttavia nimiä 🙂

      Lempeä uni on nimensä mukainen ihon rauhoittaja!

  11. Mia / Beauty Highlights
    Kirjoittaja
    15.1.2018 / 09:29

    Tuo Lempeä Uni on aivan ihana ja Mia Höytön tuotteiden ulkoasu on muutenkin tosi kaunis. Itsekin käytän päivittäin öljyjä, varsinkin talvi-ihon hoidossa 🙂 Kaunis on tuo korukin ja sen sanoma ihanan rohkaiseva!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      15.1.2018 / 18:24

      Kiitos Mia ihanasta kommentistasi.

      Mia Höydön kosmetiikassa yhdistyvät laadukkaat tuotteet ja kaunis tuotedesign 🙂

      Efva Attling on lemppari korudesigneri ja hänellä on paljon näitä upeitä koruja, jotka sisältävät voimaannuttavia sanoja meille naisille 🙂

  12. Unknown
    Kirjoittaja
    1.3.2018 / 17:35

    Olen jo pitkään haaveillut näistä Mia Höytön tuotteista mutta niitä ei taida vielä saada tilatuksi tänne Lontooseen. Minä käytänkin aina iltaisin Neal's Yardin ruusuöljyä, mutta aina on hyvä testailla myös uusia tuotteita. Taidankin nyt seuraavalla suomen reissulla tilata tätä kotiin Kuopioon.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.3.2018 / 19:47

      Heippa Karoliina 🙂

      Mia Höytöä on saatavissa kotimaisista verkkokaupoista, joten kannattaa kysellä, jos ne toimittavat ulkomaille. Katsoin, että ainakin hyvinvointi.fi, jolie.fi, sokos.fi ja stockmanin verkkokaupasta löytyy.

      Mia Höytöllä on loistava hinta/laatusuhde ja nämä tuotteet toimivat hyvin.


Looking for Something?