Etusivu » lauantai ja lainavaatteet

lauantai ja lainavaatteet

Hei kaikki ihanuudet ja kivaa lauantaita! Olen tässä kirjoitellut pari viikkoa flowssa aika laajoja postauksia, joten eiköhän oteta tänään rennommin. Eilen minulle iski totaalinen black out kirjoittamisen kanssa. Luonnoksissa olen valmistellut laajempaa postausta käyttämästäni luonnonkosmetiikasta. Se onkin viimeinen viime vuoteen liittyvä kooste.

En olekaan aikaisemmin tehnyt kosmetikkaan liittyvää vuosikoostetta. Viime vuonna tutustuin moneen mielenkiintoiseen uutuuteen ja vähän vanhempaan klassikkoon. Toinen vuosikooste, mitä en olekaan toteuttanut,  liittynee pukeutumiseen. Katsotaan tuleeko tänä vuonna näitä asujuttuja niin paljon, että päästäisiin tekemään se. Olen vuoden hiljaiselon jälkeen innostunut uudelleen tästä asukuvaamisesta.



Otsikon mukaan tänään ollaan vähän lainahepeneissä. Viime lauantaina, kun teimme Karisman blogijuttua, nappasin muutaman kuvan tällä värikkäällä By Malene Birgerin huivilla. Keltainen on minulle normaalisti todella vieras väri. Olenkohan koskaan omistanut mitään tämänväristä vaatetta tai asustetta. Joskus teininä minulla on tainut olla kanariankeltainen collari. Huivi on tässä yhteydessä piristävä väriläiskä tänne blogiini, jonka värimaailma on muuten turvallisen minimalistinen.

Tätä vaatelainaamista pitäisi harrastaa enemmänkin. Itse en enää suosi sitä jatkuvaa kulutushysteriaa, vaan teen omat hankinnat tarpeitteni mukaan. Siinähän sitä luovutta saakin sitten käyttää, kun keksii uusia asukokonaisuuksia oman vaatekaapin aarteista. Aina ei todellakaan tarvitse ostaa sitä uutta neuletta jokaiseen postaukseen. 
Tässä kirjoittelen tätä postausta valmiiksi ennen kuin Putous alkaa. Viime vuonna en montaa osaa katsonut mutta nyt olen ihan Tanhupallon lumoissa. Harvoin näkee noin loistavaa komiikkaa, että vaikka näyttelijä ei sano mitään, niin sinä naurat silmät sikkaralla. Toivottavasti hahmo kantaa loppuun asti!

Näin meidän lauantai sujuu todella rauhallisesti. Hans nukkuu lattialla takan edessä ja nauttii sen lämmöstä. Tuo onkin meidän vintiön lempipaikka. Se on jännä kuinka Staffit tykkäävät lämmöstä. Saunaa emme ole vielä kokeilleet mutta eiköhän senkin aika tule vielä. Pakkasille meidän lenkit jäivät aika lyhyiksi vaikka takki olikin päällä. Täytyy myöntää, että vuosi on mennyt todella nopeasti, koska muutaman viikon päästä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Hans tuli meille! Taitaapa olla juhlapostauksen aika.

Mitä sinun lauantaihin kuuluu?

-tuulanneli

18 Comments

  1. Nimetön
    Kirjoittaja
    27.1.2018 / 17:19

    Juu. Vain Tanhupallon johdosta Putouksen äärelle. Kitistä oli niin hyvä haastattelu viikolla Puoliseitsemän -ohjelmassakin. Aito oma itsensä. Siksi kai sykähdyttääkin. Järkevää ajattelua, että ei aina ostamassa uutta…

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 09:52

      Heippa 🙂

      Tanhupallo oli todella ihku eilen! Kiti osaa tilannekomiikan. Olen tässä iän myöstä oppinut olemaan tarkka kuluttaja ja tuntuu jotenkin tuhlaukselta, jos vaatteet vain roikkuvat kaapissa ilman käyttöä.

      Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle 🙂

  2. Hanna H
    Kirjoittaja
    27.1.2018 / 17:40

    Täälläkin telkkarin ääressä, Tanhupallo on ihan paras! 😀 Mukavaa lauantai-iltaa!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 09:53

      Moikka Hanna 🙂

      Töytyy myöntää, etten ole pitkään aikaan ollut niin koukussa johunkin sarjaan kuin nyt olen tähän putoukseen ja oikeastaan vain siihen Tanhupalloon!

      Kivaa viikonlopun jatkoa Hanna 🙂

  3. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    27.1.2018 / 17:40

    Tanhupalloa täälläkin jo odotellaan. Tuo kaulaliina on kyllä kaunis ja sinullehan sopii hyvin tuollainen pehmeä keltainenkin.
    Ihanaa viikonloppua <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 09:58

      Kiitos Outi 🙂

      Tanhupallo hurmasi eilen taas! Se on jännää näiden värien kanssa, kun joihinkin väreihin suhtautuu todella ennakkoluuloisesti. Minulle yksi näistä väreistä on juuri tämä keltainen!

      Mukavaa viikonloppua Outi 🙂

  4. Taru
    Kirjoittaja
    28.1.2018 / 06:31

    Ihana huivi ja toi väri opii sulle loistavati. Tanhupallo on munkin ehdoton suosikki!!! Ihanaa viikonloppua <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 10:02

      Kiitos Taru 🙂

      Tämä keltainen on todellakin harvinainen väri minulle, ehkä näin huivissa se voisikin toimia minun vaatekaapissani. Tanhupallo rocks!

      Mukavaa viikonloppua sinulle ilopilleri <3

  5. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    28.1.2018 / 07:12

    Keltainen on hyvä väri, jonka käyttämistä turhaan arkaillaan.

    Keltainen silkkipaita on kaapissa, sitä pitäisi taas käyttääkin. Lempihameeni oli pitkään sitruunankeltainen teettämäni hame, se jäi lauhtuessa liian isoksi. En ole raaskinut hankkiutua siitä eroon, vsikken ole viiteen vuoteen käyttänyt. Nyt mietin sen pienennyttämistä sopivaksi.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 10:05

      Heippa Tuuli 🙂

      Ehdottamasti sinun kannattaa pienentää se hame. Usein vanhat lempparit vuosien takaa ovat aarteita!

      Siinä olet kuitenkin oikeassa, että keltainen on todellakin harvinainen väri meidän pukeutumisessa.

  6. Marjo
    Kirjoittaja
    28.1.2018 / 11:07

    Hyvä keltainen ja sopii sinulle – ehdottomasti alat käyttämään keltaista! Minun yksi suosikkivärini.
    Putouksen kokonaisia jaksoja en ole nähnyt mutta katsoin Tanhupallon jaksot netistä ja onhan hän aika hulvaton.
    Ja totta kai myös Karvamato 😀

    Hyvää sunnuntai päivää ja Hans juhlapostausta odotellen… 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 20:41

      Moikka Marjo ja kiitti kivasta kommentistasi 🙂

      Kyllä minä taidan vielä vähän himmailla tämän keltaisen kanssa. No katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

      Hans pääsee kyllä pääosaan ihan kohta!

      Kivaa alkavaa viikkoa ihanuus 🙂

  7. heiduska87 // yksinhuoltaja äidiksi 2011
    Kirjoittaja
    28.1.2018 / 13:40

    Vaatteet sopivat sulle erittäin hyvin! Lauantai meni mulla siivouksen, yleareenan ja oman seuran parissa.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 20:45

      Kiitos Heiduska 🙂

      Rennot vaatteet ovat minun makuun!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.1.2018 / 08:11

      Kiitos Jeannays 🙂

  8. Meikkiholisti
    Kirjoittaja
    29.1.2018 / 19:21

    Mukavan näköinen asu 🙂 Täällä katsottiin lauantaina myös Putousta, ihan paras!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      30.1.2018 / 18:10

      Kiitos Mari 🙂

      Putous taitaa olla monen lauantaihupia 🙂


Looking for Something?