Etusivu » koirahauveli ja muita hyvän mielen tuojia

koirahauveli ja muita hyvän mielen tuojia

 Näin aurinkoisena torstaina ajattelin tehdä listan asioista, jotka tuovat hyvän mielen.


# Koirahauveli Hans

Tämä veijari on kyllä sellainen hyvän mielen tuoja. Aamuisin herätyskellon soitua Hansilla on lupa tulla meidän makkariin, voi sitä riemun määrää ja niitä märkiä pusuja. 


Elämäämme on aina kuulunut tunteiden ilmaiseminen ja hellittely. Nyt tuntuu, että kaikki tämä on mennyt vielä potenssiin kaksi. Tämä pieni vauveli on sulattunut kaikkien sydämet. 


Joka viikko Hans oppii uusia asioita ja koettelee meidän rajoja. Voi hitsi, kun ei aina osaa sanoa; ”ei”. Vanha pari taitaa lellitellä tämän vauvelin kohta pilalle mutta kun sinua tapittaa ne ruskeat silmät! 


Staffille on luonteenomaista ihmisrakkaus ja sen se osaa osoittaa niin tutuille kuin vieraille. Joskus kaupungilla olen joutunut ottamaan Hansin syliin liiallisen tuttavuuden takia. Tähän asti tämä rotu on ollut sitä mitä odotimme ja Hans on lunastanut oman paikkansa perheemme jäsenenä. Meidän rakkauspakkaus ?




#Jokainen päivä on uusi alku





Tästä on muodostunut minulle motto, jota toistelen itselleni.  Jos edellinen päivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, niin aina on uusi alku seuraavana päivänä. Arvaat varmasti mihin asiaan tämä kipuilu liittyy?

Olen reippaillut ulkona mutta ihan parhaaseen liikuntamoodiin en ole päässyt. En muista koska minulla olisi ollut vastaavaa flunssaa kuin mitä tänä vuonna sairastin. Luovuin kuntosalikortistani vuoden vaihteessa ja tarkoitukseni oli ottaa edullisempi kortti toiseen paikkaa mutta tämän suunnitelman flunssa laittoi uusiksi. 


Olen tottunut käymään salilla näin talvisin, koska ulkoilma on raakaa minun keuhkoille. Onneksi ilmat lämpenevät ja nyt ulkoilu on jo todella kivaa. Enää pari kuukautta ja sitten pääsekin viheröille juoksemaan sen valkoisen pallon perässä. Viikonlopulla voisi käydä jo rangella vähän harjoittelemassa swingiä.

#huhtikuu

Yksi lempparikuukausistani on huhtikuu. Lumet sulavat lopullisesti ja kadun asfaltti tulee esille. Sauvakävelyllä rapisee nyt juuri kivet kivasti ja askel on paljon kevyempi, kun voit jättää kerroksia pois pukeutumisesta. 

Nyt viimeistään saat ottaa aurinkolasit joka päiväiseen käyttöön. Riittää kun laitat hiukset ponnarille sekä aurinkolasit päähän ja menoksi! Asukuvaaminen on taas helppoa, kun illat ovat valoisia. Inspiraatiotakin löytyy kuvaamiseen taas paljon enemmän.

Huhtikuussa kaikki kiva on vasta edessä. Koko kuukauden saat fiilistellä kevään ja varsinkin kesän tuloa. Optimisti odottaa tänä vuonna todella lämmintä kevättä. Valikoiva kuulo nappaa säätiedotuksista vain ne hyvät ennusteet. Mitkä asiat tuovat sinulle hyvän mielen juuri nyt?




Toivotamme Hansin kanssa kaikille aurinkoista loppuviikkoa ?

-tuulanneli



14 Comments

  1. Teija
    Kirjoittaja
    23.3.2017 / 14:30

    Ai miten ihana keväinen postaus! Ja ihana Hans ♡

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:09

      Kiitos Teija, tämä kevät on kerta kaikkiaan upeaa aikaa!

  2. JonnaH.
    Kirjoittaja
    23.3.2017 / 17:35

    Ihana tajuton hurmuri tuo Hans! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:13

      Hans on sulattunut meidän sydämet täydellisesti!

  3. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    23.3.2017 / 18:21

    Hans? Pelkkä koiravauvelin kuvan näkeminen tuo hyvän mielen. Ja kevät, lisääntyvä valo ja lämpö.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:15

      Kiitos Tuuli 🙂 Tämä kevätaika on ihan uskomatonta ja Hans on tuonut tähän kevääseen aivan uuden ulottuvuuden.

  4. Johanna - Omamaamansikka blogi
    Kirjoittaja
    24.3.2017 / 03:14

    Meidän koirahauveli Felix lähettää lajitovereille terveisiä! Ja hyvää yötä. Felix juuri kävi mamman ja papan kanssa saunomassa… On aikamoinen saunakoira.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:25

      Heippa Johanna ja kiva tutustua!

      Meillä opetellaan vasta tassujen pesua 😉 Se olen huomannut, että staffiet pitävät lämmöstä, joten en yhtään ihmettele, että teillä viihdytään saunassa! Terkkuja myös sinne Felixille 🙂

  5. Tuija
    Kirjoittaja
    24.3.2017 / 06:20

    Rapsutuksia Hansille <3 Ihana kevät<3 Kivaa viikonloppua sinulle <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:27

      Hans kiittää ja nyt nautitaan lämpöisestä keväästä 🙂 Aurinkoa viikonloppuusi <3

  6. Marjo
    Kirjoittaja
    24.3.2017 / 17:41

    Ihana Hans �� uskon, että hän tekee tuttavuutta ihmisten kanssa koska staffit ovat niin ihmisrakkaita. Muikeita kuvia tästä teidän koiravauvasta. Sinulla on jo niin keväisen hempeää päällä. Hauskat nuo kengät myös ja kiva väri – kenen?
    Mukavaa viikonloppua ihanuus ja rapsutuksia Hansille!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:45

      Heippa Marjo 🙂

      Hans todellakin on sosiaalinen ihmisten suhteen. Oltiin tänään rangella harjoittelemassa eka kerran ja Hans oli kyllä kaikkien kaveri. Valitettavasti kaikki eivät vain tykkää koirista.

      Minä olen jo vaihtanut täysin keväisiin väreihin. Nuo minun kevät sneakerit ovat AfKlingbergin. Teen varmasti niistä jossain vaihessa postauksen.

      Aurinkoa loppuviikkoosi ihanuus 🙂

  7. Marina / Dioriina
    Kirjoittaja
    25.3.2017 / 10:33

    Voi Hans <3 kuinka suloinen hän onkaan.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.3.2017 / 19:46

      Hans on kyllä meidän rakkauspakkaus!


Looking for Something?