Etusivu » kiva kesähaaste

kiva kesähaaste

Ihana Valkoisen talon Reetta haastoi minut mukaan blogeissa pyörineeseen suosittuun kesähaasteeseen. Tämä ei ole todellakaan mikään hömppähaaste vaan tällä kertaa kysymykset olivatkin vähän kiperämpiä. Kiitos kivasta haasteesta Reetta, näitä on aina kiva tehdä!
1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Olen kirjoitanut tätä blogia vasta vähän yli vuoden ja on varmasti paljon asioita mitä ette tiedä minusta. Blogi on kuitenkin loppujen lopuksi vain pintariipaisu elämästäni. Olen sosiaalinen ihminen ja tykkään kaikennäköisistä kissaristiäisistä mutta olen joskus ollut se hiljainen osallistuja, joka on kärsinyt esiintymiskammosta. Nuoruudessani oli todella järkyttävää joutua esiintymään yleisön edessä. Onko kokemus ja ikä tuoneet varmuutta mutta tänä päivänä esiintyminen ei ole maailmanloppu. Tottakai sydän vähän tykyttää ja pieni puna nousee poskille ennen esille astumista mutta sehän kuuluu asiaan.





















































2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogista? Miksi?

Kyllä sillä on oma merkityksensä mitä lukijat ajattelevat blogistani mutta meillä jokaisella on myös valinnavapaus lukea sitä me halutaan. Luen paljon samantyyppisiä blogeja kuin itsekin kirjoitan ja olen löytänyt blogin kautta sielunkumppaneita täältä somemaailmasta. Toivon, että ihanat lukijani löydätte inspiraatiota kuvistani ja tyylistäni sekä viihdytte täällä. Haluan pitää blogini hyvän ilmapiirin paikkana ja yritän itse myös käyttäytyä täällä netissä niin, etten loukkaa ketään. Tämän vuoksi en julkaise mitään negatiivista blogissani.

3. Miten bloggariminä eroaa ”reaaliminästä”?

Pyrin olemaan aito myös täällä blogissani mutta tietyissä asioissa kulkee yksityisyyden raja. Kirjoitan lifestyle painotteista hyvänmielen blogia höystettynä asujutuilla niin siksi en vuodattele täällä huonoja päiviäni. Vaatekuvissa pyrin myös aitouteen eli kuvaamani asut ovat minun käyttämiäni asukokonaisuuksia. En koe omakseni sitä, että alkaisin stailaamaan asuja, joita en sitten käytä todellisuudessa. Yhteistyöpostaukset ovat sitten asia erikseen niissä voi sitten antaa luovuudelle vapaat kädet.  





4. Mikä saa sinut nauramaan?

Hyvä huumori! Useimmiten meidän perheen miesten huumori saa minut hykertelemään vielä monta päivää. Muistan vieläkin viime viikkoiset nuorimmaisen juniorin synttärit ja heidän juttunsa kun oltiin pitkästä aikaan kokoonnuttu saman pöydän ääreen. Huh sitä riemun määrää!



5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Luovuus on minulle tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Se on läsnä meidän arjessa. Luovuuden avulla teemme päivistämme nauttavia ja mukavia. Sen avulla saavutamme päämäärämme. Luovuus antaa avaimet haaveiluun ja taivaanrannanmaalailuun. Sinulle lukijani luovuus näkyy päivittäin tämän blogin kautta. Luovuus on usein aliarvostettu mutta sen avulla elämä on vain huomattavasti helpompaa! Jokainen meistä on luova omalla yksilöllisellä tavallaan.




















































6. Ketä läheisistä ihailet?

Minulle tärkein on ihminen, jonka kanssa olen jakanut elämäni ilot ja surut yli kolmenkymmenenviiden vuoden ajan. Hän on minun elämäni peruskallio. Olemme kuin kaksi vanhaa puuta, jotka ovat kasvaneet toistensa ympärille. Kiitän jokaisesta aamusta, jonka saan herätä vierästäsi, lämmintä ihoasi vasten ja kuulla sanat; huomenta rakas!



7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Täydellisyyden tavoittelu. Joskus saatan vääntää näitä blogipostauksia monta tuntia ja miettiä onko kuvat OK. Onneksi rutiinien kautta olen oppinut ottamaan vähän rennommin tämän bloggauksen ja postaus syntyy jo nopeastikin. Yhteistyöpostauksia teen perusteellisemmin koska haluan kaikkien faktojen olevan oikein. 



8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?


Tätä asiaa olisi kysyttävä läheisiltäni. Tällä hetkellä olen saanut paljon kiitosta positiivisesta asenteestani ja uudesta rennommasta minästäni, joka kuulemma näkyy blogissani. Siksi pyrin aina hymyilemään kuvissani ja näin tuomaan iloa sinun arkeesi. Joskus se hymy saattaa unohtua jos se tuuli on älyttömän kylmä ja hiukset ovat ihan sekaisin.









9. Mikä sinusta tulee ”isona”?

Hyvin ajankohtainen kysymys. En osaa vastata tähän kysymykseen koska omassa elämässäni niin moni asia on tällä hetkellä vielä kirjoittamaton uusi, puhdas sivu. Jännää vai mitä? 


10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.


Tähän kysymykseen on kaksi vastausta. Toisaalta uskon onnelliseen loppuihin monessa asiassa mutta meillä jokaisella on tietynpituinen matka kuljettavana. Uskon kohtaloon ja siihen, että jokaisella asialla mikä meille tapahtuu on tietty tarkoitus. Ja silloin se lopputulos ei ole aina se haluttu vaan vastaan tulee pettymyksiä. Joskus se ei-toivuttu lopputulema voi inspiroida ja motivoida sinut aivan uuteen ja parempaan suuntaan. 


Tämä oli ehdottamasti haastavin haaste mihin olen vastannut. En kirjoittanut tätä ihan muutamassa tunnissa mutta nyt on hyvä fiilis kun tartuin kysymyksiin. En haasta tällä kertaa ketään vaan heitän tämän haasteen kysymyksineen jokaiselle ihanalle bloggarille. Olisi todella kiva lukea teidän ajatuksia näistä asioista. 




                         -tuulanneli




grey shirt//COS, jeans//Lindex, scarf//Tiger of Sweden, shoes//Vagabond



10 Comments

  1. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    25.7.2015 / 21:37

    Ihania vastauksia. Välillä nää haasteet on hankalia. Sitä miettii mitä haluaa kertoa, miten haluaa sen kertoa vai kertooko ollenkaan. Kiva kun sinä kerroit nämä jutut itsestäsi.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      26.7.2015 / 20:29

      Kiitos Outi kivasta kommentista 🙂 kuten kirjoitnin tämä oli ehdottamasti haastavin postaus ja mietin kauan mitä kirjoitan ja miten 😉

  2. Sara S.
    Kirjoittaja
    26.7.2015 / 08:46

    Oli kiva lukea vastauksiasi. Näihin kysymyksiin oli vaikeampi vastata kuin moniin muihin haasteisiin joita olen tehnyt. Kysymykset menivät hieman pintaa syvemmälle ja siksi varmaan hereätti myös mielenkiintoa lukijoissa.

    Suloista sunnuntaita !

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      26.7.2015 / 20:31

      Kiitti Sara kivasta kommentista 🙂 kyllä muutaman päivän mietin näitä kysymyksiä mutta haaste oli loppujen lopuksi kiva tehdä 😉

      kivaa alkanutta viikkoa sinulle myös!

  3. Life with Satu
    Kirjoittaja
    26.7.2015 / 10:43

    Kiva kokonaisuus kuvissa ja ihana kun vastasit kysymyksiin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      26.7.2015 / 20:33

      Kiitos Satu <3 nappasin tämän haasteen jo viikko sitten sinun blogistasi ja olen miettinyt
      kysymksiä luonnoksissa ja sitten eilen Reetta haastoi, joten laitoin sitten postauksen eetteriin 🙂

  4. Hanna
    Kirjoittaja
    26.7.2015 / 20:54

    Tosi kiva postaus ja mielettömän upeita kuvia 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.7.2015 / 20:20

      Kaunis kiitos ihanasta kommentista Hanna 🙂 kiitos kuvista kuuluu myös minun rakkaalle hovikuvajaalle!

  5. Lady of The Mess
    Kirjoittaja
    27.7.2015 / 00:00

    Olipa mukavaa luettavaa – ja entuudestaan sinusta saamani kuva vain vahvistui!
    Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että tämä haaste oli haastava – itsekin väänsin tämän kanssa aikamoisen tovin;)
    Hyvää uutta viikkoa sinulle, Tuulanneli <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.7.2015 / 20:30

      Kiitos ihanasta kommentista 🙂 pikkasen jouduin miettimään mitä vastaa ja mitä en 🙂 kyllä tämä oli ehdottamasti haastavin haaste mitä olen tehnyt!

      kivaa viikkoa myös sinulle <3


Looking for Something?