Etusivu » kevät uutta omasta vaatekaapista

kevät uutta omasta vaatekaapista

 
Ihan pikkasen juksasin otsikossa. Ei ihan kaikki ollut omasta vaatekaapista vaan viime kesän yksi käytetyimmistä asukokonaisuuksista uudistettiin sinisellä jakulla. Minulle kevään yksi rakkaimmista väreistä on sininen niin työssä kuin vapaa-ajalla.  

Kulunut viikonloppu meni työn merkeissä messuilla. Olen aina viihtynyt isoissa asiakastilaisuuksissa ja oli todella kiva tavata niin uusia kuin vanhoja tuttuja. Messuille valitsin jo keväisen raikkaan sinisen asukokonaisuuden. Minulle yksi varma kevään merkki on siniset sävyt. 

Philosophy Blues Originalin jakkuun törmäsin eka kerran Katan blogissa helmikuussa. Se jäi minulle mieleen ja pari viikkoa sitten poikkesin Doppwomanissa katsomassa vieläkö jakkua löytyisi minun koossa. Tikkijakku on sporttisen tyylikäs työvaate. Viikonlopulla pääsin uudistamaan jakkuni yhdessä rakkaan paitamekon kanssa. 

Paitamekko ja tikkijakku ovat hyvä esimerkki käyttövaatteista, jotka toimivat vaan ympärivuoden ja sesongista toiseen. Muistan aina, että vähän aikaa minulta meni ennen kuin rakastuin paitamekkoon. Viime keväänä ostin vähän pitemmän vihreän paitamekon, josta kirjoitin postauksen, että tuliko tehtyä virheotos. Nyt olen päättänyt pätkäistä sen paitamekon yhtä pitkästä kuin tämä sininen on. Postauksen hutiostoksesta löydät täältä (klik) 
Kuten kuvista näkyy meillä on vielä lunta varjopaikoissa. Viikonloppulla ilma oli aivan loistava. Nyt odotan into piukassa niitä keväisiä kelejä, jotta tarkenen vaalealla nahkajakulla. Ensi viikolle on vain luvattu vähän ikävää keliä. No kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

Mukavaa alkavaa viikkoa ihanuudet!

-tuulanneli


13 Comments

  1. A. Buchanan
    Kirjoittaja
    7.4.2019 / 19:59

    Kaunis asukokonaisuus, jälleen kerran! Tykkään hurjasti sun tavastasi yhdistellä vaatteissa paljon erilaista (ja silti niin samanlaista) – uppoaa mun makuuni! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.4.2019 / 08:22

      Kiitos 🙂

      Minusta uuden ja vanhan yhdistäminen on aina hauskaa. Ostaessani uuden vaatteen niin minulla raksuttaa usein jo kaupassa minkä kanssa sen yhdistän.

  2. petra
    Kirjoittaja
    7.4.2019 / 21:48

    Tuo paitamekko on ihana! Sopii hyvin sinulle ja kaunis koko asu ???

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.4.2019 / 08:22

      Paitamekko on helppo vaate ja yhdistelmien määrä on loputon 🙂

  3. Life with Satu
    Kirjoittaja
    8.4.2019 / 10:01

    Ihan mahtava kokonaisuus! Nuo kengät on ihanat <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.4.2019 / 08:23

      Kiitos Satu 🙂

      Pavementin tossut ovat olleet kyllä aivan huiput ja toimivat vielä loistavasti tämän kevään!

  4. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    8.4.2019 / 12:21

    Kivan raikas yhdistelmä!

    Minulla oli aikoinaan todella lemppari paitamekko, jota käytin paljon. Se oli hieman väljä ostettaessa ja jäi aivan liian isoksi kun karistin joitain kiloja. Sittemmin mieluisia pidempiä paitamekkoja ei ole paljoa näkynytkään -paitsi nyt. Ostinkin jo yhdekn tulevaa reissua ja kesää silmälläpitäen.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.4.2019 / 08:25

      Kiitos Tuuli 🙂

      Sininen on aina niin ihanan raikas yhdistelmä näin keväällä. Odotan aina innolla kun voin vaihtaa mustasta siniseen työvaatteissa.

      Paitamekko on loppujen lopuksi todella monikäyttöinen vaate. Minullakin on yksi uusi paitamekko kiikarissa kevääksi 🙂

  5. Meikkiholisti
    Kirjoittaja
    9.4.2019 / 16:38

    Erittäin kaunis ja toimiva asu :). Mä olen kanssa hiljalleen kaivanut kevätvaatteita esiin ja käyttöön.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.4.2019 / 18:01

      Kiitos Mari 🙂 Kevät onkin ihan kohta täällä!

  6. Diina-Maria
    Kirjoittaja
    11.4.2019 / 09:46

    Ihana tuo tunika. Olen pitkään etsinyt tuollaista, mutta mikään ei mahdu rintamuksesta kiinni 😀

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      14.4.2019 / 18:02

      Nyt on monessa mallistossa kivoja paitamekkoja! kannattaa käydä tutustumassa.

  7. Nimetön
    Kirjoittaja
    5.5.2019 / 18:24

    Ihana asu 🙂 Minkä merkkinen tuo paitamekko on?

    Katsu


Looking for Something?