
Tein muutaman lupauksen tai asetin itselleni tavoitteita vuodelle 2019. Yhden ison tavoitteen sain maaliin eli uuden ruokavalion myötä karistin ylimääräisiä kiloja pois. Toinen iso asia jäi edelleen puoli tiehen eli gradun kirjoittaminen.


5. Vuoden lempparireissu?
Kesän vietimme kotimaassa golfaten ja marraskuussa suuntasimme jälleen Espanjaan. Marraskuu on ehdottomasti yksi parhaimmista ajankohdista matkustaa. Tämä loppuvuosi meni todella nopeasti ja nyt olemme jo matkalla kohti kevättä.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Tällä kertaa ensimmäisenä tuli mieleen aineettomat asiat. Haluaisin oppia armollisuutta itseäni kohtaan. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, vaan pienetkin asiat vievät eteenpäin kohti tavoitteita.

7. Vuoden mieleenpainuvimmat päivät;
Toukokuun 7 pvä klo 00.26 syntyi meidän perheen pieni prinsessa. Elli on tuonut meidän elämään ihan uuden ulottovuuden. ”Mummina on supermukava olla.” Sydän ihan pakahtuu, kun sinä tajuat oman elämäsi jatkumon tässä pienessä suloisessa tytössä. Olen tämän viikonlopun saanut nauttia hänen hymyilevistä silmistään ja iloisesta naurusta.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Se oli ehdottamasti ruokaremontti ja sitä kautta saatu uusi energinen ote elämään. Ennen kaikkea olen ylpeä itsestäni, että olen pystynyt pitämään itseni tasapainossa painonpudotuksen jälkeen.
9. Tärkeä päätös, jonka tein tänä vuonna?
Lupasin itselleni pitää parempaa huolta kropastani ja sitä olen yrittänyt tehdä koko vuoden. Ketogeeninen ruokavalio on auttanut minua pääsemään eroon sokerihimosta ja valkoisista jauhoista.

10. Vuoden lempparivaate?
Tänä vuonna rakastuin kuvassa olevaan Malenen seeprapaitikseen, joka on todellinen luottovaate. Samoin Blusbarin neuletakki valikoituu useasti mukaan päivän menoihin. Yksinkertaiset ja selkeälinjaiset vaatteet vain toimivat vuodesta toiseen hyvin. Näitä on myös helppo uudistaa sesonkiasusteilla.
11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ihan perusasioihin. Taisin tuhlata tänä vuonna vähän enemmän vaatteisiin. Ainakin vaatekaapissa on tällä hetkellä vähän ahdasta.

12. Mistä ihan todella innostuit?
Kesällä löysin jälleen golfin pelaamisen ilon. Muutama vuosi sitten pelaaminen oli niin järkyttävää suorittamista, että minulta katosi pelaamisen into muutamaksi vuodeksi. Tottakai tähän vaikutti se, että aloin työskennellä golfin parissa. Nyt kierrokselle lähtö on jälleen mieluisaa ja lomallakin meillä oli mukana golfia.
13. Asiat, jotka yllättivät tänä vuonna?
Oma perhe; muru ja pojat antavat aina aihetta yllätyksiin. Äitinä olen aina ylpeä omista pojistani ja heidän saavutuksistaan. Samoin olin yllättynyt omasta päättäväisyydestäni ruokavalion suhteen. Pysyin tavoitteissani ja vastustin kaikkia houkutuksia reissuilla! Nyt monesta uudesta tavasta on tullut ihan normaalia arjen rutiineja.

* rikkaampi vai köyhempi: huomattavasti rikkaampi henkisesti.
Mitään suurempia pettymyksiä ei tähän vuoteen liittynyt. Vastoinkäymiset on tarkoitettu vahvistamaan meitä. Jos joku juttu menee oikein päin mäntyä, niin muutaman päivän päästä se tuska helpottaa ja sitten vain uutta yritystä peliin.

Tänä vuonna en ole itkenyt surusta vaan itkut ovat liittyneet onnen hetkiin. Ellin ristiäisitilaisuus oli kaunis ja herkkä tilaisuus.
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Kesällä varsinkin tämä somemaailman pitäisi laittaa täydellisesti tauolle. Toisaalta blogin kirjoittamisesta on tullut minulle elämäntapa, joka kuuluu olennaisesti iltarutiineihin.

Molemmat meni perheen kanssa. Juhannuksena otin todella rauhallisesti hektisen ja kiireisen kevään jälkeen. Joulu meni tänä vuonna täydellisesti nappiin. Vietimme yhteistä aikaa kiireettömästi kotona melkein pyjamissa kaikki juhlapäivät.
20. Rakastuitko kauden aikana?
Rakastun aina uudelleen ja uudelleen muruun. Meillä on yli kolmekymmentäviisi vuotta yhteistä taivalta takana. Vanha viini paranee vanhetessaan.
21. Mikä piti sinut järjissäsi?
Muru on tässäkin se peruskallio, johon minä turvaan. Samoin perhe on minulle tärkeä ja heidän tukensa kaikissa asioissa.

Kuluneena vuonna jäivät kirjat vähän paitsioon. Tänä vuonna paras kirjani oli ketogeeniseen ruokavalioon liittyvä keittokirja. Tätä on luettu ja reseptejä testattu.
23. Mitä halusit ja mitä sait?
Halusin tasapainoisen ja hyvän vuoden. Arvostan perusterveyttä, koska ihan liian paljon tapahtuu yllättäviä asioita ympärillä. Jokaisella meillä on varmasti näitä äkkisairastumisia lähipiirissä.
Tottakai haluaisin lottovoiton mutta eipä ole tullut! Joten jatketaan elämistä ihan normaalin arjen tahtiin. Olisikohan sitä yhtään onnellisempi lottovoittajana? Murheet olisivat varmaankin aivan toista luokkaa.

Tänä vuonna juhlimme syntymäpäivääni perheen kanssa. Tottakai Elli oli mukana myös ensimmäisen kerran. Olen pitänyt syntymäpäiväni salaisena Facebookissa. Nyt ihmettelen miksi olen näin tehnyt? Luin silmät kyynelissä onnitteluja synttäripäivänä. Ystävät ovat vaan niin ihania!
Pakko myöntää, että emme taineet tänä vuonna käydä ollenkaan elokuvissa. TV:n kautta olen katsonut lukemattomia elokuvia mutta nyt ei tässä kohtaan tule mitään erityistä mieleen. Sarjoista ehdoton suosikkini on Sorjonen, jonka viimeiset jaksot katsoin tänä jouluna Areenasta melkein yhtä soittoa. Samoin Vain Elämää oli aivan huippu nyt syksyllä!

27. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisimman?
En tiedä voiko yksittäinen asia tehdä onnelliseksi, koska kaikki mitä meille tapahtuu on aina osa isommasta kokonaisuudesta. Me usein odotamme viikonloppua, kesää tai joulua, kun pitäisi muistaa elää tässä ja nyt.
Enkeliäidin muisto on aina läsnä ja ikävä ei hellitä koskaan. Muistakaa pitää huolta läheisistänne.
Kaikki viattomiin ihmisiin kohdistuvat iskut ovat pienelle ihmiselle vaikeita ymmärtää. Samoin en jaksa ymmärtää suomalaista politiikan piirileikkiä. Tottakai olen ylpeä meidän naisministereistä mutta eikö pitäisi kuunnella kansan mielipidettä?

Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
1. Olen armollisempi itselleni.
2. Kuuntelen ja olen läsnä.
3. Päivittäinen hyötyliikunta.
4. Vähemmän somea, enemmän face to face kohtaamisia!
5. Pienet askeleet vievät kohti tavoitetta.
Kirjoittaja
Elämä on niin paljon ihanampaa kun sen saa viettää juuri niiden oikeiden ihmisten kanssa. Ihanaa uutta vuotta 2020 sinulle Tuula <3
Kirjoittaja
Todella hienosti sanottu Outi!
Olen viimeisen vuoden aikana valinnut tarkasti sen kanssa vietän aikani ja elämän laatu on paljon parempaa!
Ihanaa uutta vuotta sinulle Outi 🙂
Kirjoittaja
Kiva oli lukea, tykkäsin, olen kyllä lukenut kaiken mitä olet postannut. Hyvää tulevaa vuotta sinulle, seuraan jatkossakin. Kiitos.
Kirjoittaja
Heippa ja kiitos aivan ihanasta kannustavasta kommentistasi.
Ihan huippua, että olet viihtynyt seurassani. Toivottavasti meillä on mukava matka myös ensi vuonna!
Kivaa Uutta Vuotta sinulle 🙂
Kirjoittaja
Olipas mukavaa luettavaa, paljon myös saatoin yhtyä ajatuksiisi.
Tämän voisin tehdä omassa blogissanikin jonain päivänä.
Lepppoisia vuoden viimeisiä <3
Kirjoittaja
Heippa Sari ja kiitos kannustavasta kommentistasi!
Kiva, kun innostut tekemään myös tämän postauksen. Näitä on aina kiva lukea!
Rentoa tulevaa uutta vuotta!
Kirjoittaja
Kiitos tämän vuoden postauksista. Niitä tulee oikein odotettua! Onnea myös tavoitteiden saavuttamisesta. Itsekin haluaisin päästä sokerikoukusta… Olikos sinulla joku ohjaaja tähän ketoiluun? Näin muistelisin…
Hyvää Uutta Vuotta t. Marianne
Kirjoittaja
Kiitos Marianne kommentistasi ja kiva, kun olet viihtynyt blogini parissa.
Aloitin ketoilun FitFarmin kurssilla ja nyt olen mukana Ketokick startissa. Ketoilu on helpompaa ammattilaisten ohjeilla. Nyt kuitenkin hölläsin jouluna. Tammikuussa palataan takaisin ruotuun!
Mukavaa alkavaa uutta vuotta sinulle myös 🙂
Kirjoittaja
Vuosi 2019 on mennyt todella vauhdilla, ainakin minulla. Todella tapahtumarikas vuosi. Ihanaa vuotta 2020.
Kirjoittaja
Kiitos Melissa 🙂
Vuoden aikana tapahtui todellakin paljon kaikkea kivaa!
Kirjoittaja
Tämä on hauska tapa muistella mennyttä vuotta, pitää katsoa nappaisinko itsellekin vastailtavaksi 🙂
Kirjoittaja
Hyvien kysymysten muotoon on kiva koota kuluneen vuoden huippujutut.
Kirjoittaja
Ihana postaus! Ja onnea uudelle vuodelle myös. Toivottavasti tulevastakin vuodesta tulee hyvä 🙂
Kirjoittaja
Voi kiitos Aino, kiva kun tykkäsit!
Odotan innolla ensi vuotta ja uusia haasteita 🙂
Kirjoittaja
Kiva yhteenveto vuodesta! Ruokavaliomuutos on varmasti ollut energisoiva. Ja liikuntavalinnat varmasti ladanneet myös henkisesti. Olen muuten täysin samaa mieltä politiikasta… elämme outoa aikaa. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!
Kirjoittaja
Kiitos kivasta kommentistasi Riitta 🙂
Ruokavalioremontti oli ehdottamasti viime vuoden paras juttu! Mitä sinä syöt niin sillä on todella iso merkitys! Ruoka vaikuttaa meidän hyvinvointiin merkittävästi.
Hyvää uutta vuotta sinulle myös 🙂
Kirjoittaja
Minäkin ostin nuo Parikat ristiäislahjaksi veljen tytölle! <3 Ihanaa uutta vuotta!
Kirjoittaja
Eikö olekin aivan ihana nuo Parikan puput!!!
Mukavaa uutta vuotta 🙂
Kirjoittaja
Ihanaa uutta 2020 ♥ Sinun vuoteesi on mahtunut paljon hyviä juttuja.
Toivottavasti tavataan pian ja päästään taas höpöttämään.
Kirjoittaja
Voi kaunis kiitos Marjo <3
Kulunut vuosi oli todella kiva ja kohteli minua kohtalaisen hyvin. Toivottavasti tavataan jossain vaiheessa. Tällä hetkellä olen tulossa vasta helmikuun lopussa isolle kirkolle!
Mukavaa alkanutta uutta vuotta!