Etusivu » ja sellainen oli vuoteni 2018

ja sellainen oli vuoteni 2018

Heippa kaikille! Palataan vielä kerran kuluvaan vuoteen. Olen tehnyt tämän postauksen nyt kolmena vuotena peräkkäin ihan näillä samoilla kysymyksillä. Näiden kysymyksien avulla on kiva miettiä kulunutta vuotta. Olen aikoinaan saanut idean tähän postaukseen ihanan Marjukan blogista. Tervetuloa mukaan  ajatusvirtaan viime vuodesta ja vähän jo tulevasta.

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt? 
Mennyt vuosi oli kokonaisuudessaan yksi seikkailu ja jokainen päivä omalla tavallaan erityinen. 

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemät lupaukset?
Päätin kehittää blogiani. Alkuvuodesta vaihdoin blogipohjani ja opiskelin vähän hakukoneoptimointia. Sivussa opiskelin itsenäisesti vähän myös valokuvausta. Olen todella tyytyväinen blogin kävijämäärien kehitykseen kuluneena vuotena. 

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Mennyt vuosi sisälsi paljon kivoja kohtaamisia niin uusien kuin vanhojen tuttavuuksien kanssa. Työni kautta tutustuin muutamaan aivan huipputyyppiin. Samoin tapasin blogin kautta ihania ihmisiä. Kiitos teille kaikille, olette ihania ?


4. Menetitkö ketään läheistä?

En onneksi. Lähellä tuttavapiirissä tapahtuu kuitenkin asioita, jotka muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on elää tässä päivässä ja hetkessä.

5. Missä maissa vierailit?
Kesän vietimme kotimaassa golfaten ja marraskuussa suuntasimme jälleen Espanjaan. Marraskuu on ehdottomasti yksi parhaimmista ajankohdista matkustaa. Tämä loppuvuosi meni todella nopeasti ja nyt olemme jo matkalla kohti kevättä.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Tällä kertaa ensimmäisenä tuli mieleen aineettomat asiat. Haluaisin oppia armollisuutta itseäni kohtaan. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, vaan pienetkin asiat vievät eteenpäin kohti tavoitteita.


7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee muistuttamaan sinua tästä kuluneesta vuodesta?
Lokakuinen viikonloppu, joilloin saimme tietää keväällä tapahtuvasta ihanasta perhetapahtumasta. Olin juuri tullut kotiin päiväreissulta I love me -messuilta ja siksi tämä näytöskuva tähän yhteyteen.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Vuosi koostui pienistä onnistumista. Iloisin olen blogin huikeasta kasvusta tähän aikaan, kun puhutaan perinteisen blogikulttuurin hiipumisesta. Tottakai kasvuun vaikutti, etten pitänyt blogilomaa kesällä. Tänä vuonna keskityin asupostauksiin ja se näkyi klikkauksien kasvussa. Samoin vaihdoin bloginpohjan alkuvuodesta ja kävin hakuoptimoinnin kurssin, näillä varmasti on oma vaikutuksensa positiiviseen kehitykseen. Loppuvuodesta pääsin vielä Yle.fi sivuille, kiitos radiohaastattelun.

9. Mikä oli paras ostoksesi?
Tottakai ostin kauniita vaatteita mutta ehkä paras ostos oli tavoitekalenteri vuodelle 2019. Katsotaan vuoden päästä sainko aikaan sen, mitä halusin tämän kalenterin kanssa. Nyt ainakin muista mitä olen luvannut vuodelle 2019.

10. Kenen käytös pöyristytti eniten?
Tähän en osaa nimetä ketään. Meidän jokaisen arkeen mahtuu näitä vatipäitä, jotka nostattavat verenpainetta silloin tällöin. Näille ei kuitenkaan saa antaa valtaa. Parasta on usein hiljaisuus, provosoitua ei kannata.


11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ihan perusasioihin. Taisin tuhlata tänä vuonna vähän enemmän vaatteisiin. Ainakin vaatekaapissa on tällä hetkellä vähän ahdasta.

12. Mistä ihan todella innostuit?
Innostuin somemaailman koukeroista työni merkeissä. Esimieheni näytti minulle toukokuussa somerankinglistaa, jossa hän toivoi meidän yhteisölle korkeampaa sijoitusta. Toukokuussa aloitimme sijalta 50 ja loppukaudesta keskimääräinen sijoitus oli viisi. Heinäkuussa olimme kärjessä kolme viikkoa. Somefriikille on vaarallista näyttää listoja! Tässä tapauksessa facebookin somenäkyvyys toi yhteisöllemme paljon julkisuutta sekä valtakunnallisesti että paikallisesti + itselleni vaikuttajatittelin loppuvuodesta. Aika hyvä saavutus aikuisbloggarille!

13. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua kuluneesta vuodesta?
Apua näiden musiikkikysymysten kanssa! Tämän pitäisi olla helppo, koska kuuntelen paljon SuomiPoppia. Totuus taitaa olla, että tänä vuonna ei ole tullut mitään vaikuttavaa biisiä paitsi Paula Vesalan kappale ”Nyt on lähtö”, siinä on jotain maagista.


14. Viime kauteen verrattuna, oletko
* onnellisempi vain onnettomampi: ehdottamasti onnellisempi
* laihempi vai lihavampi: onnellisesti pyöreämpi kuin edellisenä vuonna
* rikkaampi vai köyhempi: huomattavasti rikkaampi henkisesti.

15. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Mitään suurempia pettymyksiä ei tähän vuoteen liittynyt. Vastoinkäymiset on tarkoitettu vahvistamaan meitä. Jos joku juttu menee oikein päin mäntyä, niin muutaman päivän päästä se tuska helpottaa ja sitten vain uutta yritystä peliin.

16. Sairastuitko tai luokkaanuitko?
En onneksi. 

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Eiköhän valitsemani kuva kerro enemmän kuin tuhat sanaa. Aivan liian vähän ehdimme yhdessä murun kanssa nahistella golfkentällä. 

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Kesällä varsinkin tämä somemaailman pitäisi laittaa täydellisesti tauolle. Toisaalta blogin kirjoittamisesta on tullut minulle elämäntapa, joka kuuluu olennaisesti iltarutiineihin. 



19. Miten vietit juhannusta ja joulua?
Molemmat meni perheen kanssa. Juhannuksena otin todella rauhallisesti hektisen ja kiireisen kevään jälkeen. Joulu meni tänä vuonna täydellisesti nappiin. Vietimme yhteistä aikaa kiireettömästi kotona melkein pyjamissa kaikki juhlapäivät.


20. Rakastuitko kauden aikana?
Rakastun aina uudelleen ja uudelleen muruun. Meillä on yli kolmekymmentäviisi vuotta yhteistä taivalta takana. Vanha viini paranee vanhetessaan.


21. Vihaatko mitään tai ketään?
En viihdy itsekeskeisten ihmisten lähellä. Samoin narsistit ja naistenalistajat saavat minut voimaan pahoin. 

22. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Kuluneena vuonna jäivät kirjat vähän paitsioon. Lukemani kirjat taisivat olla kaikki tenttikirjoja. Satu Pihlajan kirjoittama kirja itsensä johtamisesta oli minulla silmiä avaava. Aika monta hyvää pointtia sain omaan arkeeni kirjasta. 

23. Mitä halusit ja mitä sait?
Halusin tasapainoisen ja hyvän vuoden. Arvostan perusterveyttä, koska ihan liian paljon tapahtuu yllättäviä asioita ympärillä. Jokaisella meillä on varmasti näitä äkkisairastumisia lähipiirissä.


24. Mitä halusit ja mitä et saanut?
Tottakai haluaisin lottovoiton mutta eipä ole tullut! Joten jatketaan elämistä ihan normaalin arjen tahtiin. Olisikohan sitä yhtään onnellisempi lottovoittajana? Murheet olisivat varmaankin aivan toista luokkaa.


25. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Itse syntymäpäivä meni matalalla profiililla. Espanjassa juhlistimme hääpäivää ja molempien synttäreitä sitten usealla  drinksulla.

26. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Pakko myöntää, että emme taineet tänä vuonna käydä ollenkaan elokuvissa. TV:n kautta olen katsonut lukemattomia elokuvia mutta nyt ei tässä kohtaan tule mitään erityistä mieleen.


27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tähän vastaan jälleen vakiovastauksellani, että olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Musiikki tuo minulla aina hyvän mielen.

28. Mikä piti sinut järjissäsi?
Kuvan herrasmiehellä on todella iso rooli siinä, että pysyn jalat maassa ja saan asioihin tarvitsemaani etäisyyttä.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisimman?
En tiedä voiko yksittäinen asia tehdä onnelliseksi, koska kaikki mitä meille tapahtuu on aina osa isommasta kokonaisuudesta. Me usein odotamme viikonloppua, kesää tai joulua, kun pitäisi muistaa elää tässä ja nyt.


30. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Hah, haa. Tätä kysymystä en ole vuosien aikana ymmärtänyt tässä kysymyspatteristossa.



31. Ketä kaipasit?
Enkeliäidin muisto on aina läsnä ja ikävä ei hellitä koskaan. Muistakaa pitää huolta läheisistänne.


32. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Kaikki viattomiin ihmisiin kohdistuvat iskut ovat pienelle ihmiselle vaikeita ymmärtää. 

33. Mikä oli lempparitelkkariohjelmasi?
Etenkin tänä syksynä lumouduin dekkarisarjojen kanssa. Suoratoistopalveluista vedin sarjaöverit yhdessä Sorjosen ja Ratamon kanssa. Ikuinen suosikkini ”Vain Elämää” oli tänä vuonna pettymys.

34. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Oma perhe; muru ja pojat antavat aina aihetta yllätyksiin. Äitinä olen aina ylpeä omista pojistani ja heidän saavutuksistaan. 

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Tapasin ja tutustuin menneen vuoden aikana mielenkiintoisiin ihmisiin. Toiset pyrähtivät pikaisesti elämässäni, toiset ovat tulleet jäädäkseen. Jokaisella kohtaamisella on oma merkityksensä ja jokainen on erityinen omalla tavallaan.

36. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle?
Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.


1. Olen armollisempi itselleni.
2. Kuuntelen ja olen läsnä.
3. Päivittäinen hyötyliikunta.
4. Vähemmän valkoista sokeria.
5. Pienet askeleet vievät kohti tavoitetta.

Todella kiva juttu, kun jaksoit lukea tämän maratonpostaukseni loppuun asti. Minulle oli tärkeää laittaa näitä ajatuksia paperille. Pysähtyminen tässä kiireisessä elämänrytmissä kannattaa aina.

Mitä ajatuksia sinulle heräsi?

-tuulanneli



12 Comments

  1. Belladonna
    Kirjoittaja
    28.12.2018 / 17:56

    Koostepostauksiasi on ollut kiva lukea. Saisinkohan kerrankin aikaiseksi tehdä oman versioni. Voisin allekirjoittaa kaikki ensi vuoden tavoitteesi, hyviä ja realistisia päämääriä.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.12.2018 / 15:29

      Kiitos Belladonna 🙂

      Ilman muuta kannattaa tehdä koostepostaus. NÄitä on kiva kirjoitella ja samalla muistella mennyttä vuotta.

      Asetin tavoitteet aika maltillisesti ensi vuotta varten.

      Mukavaa loppuvuotta!

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    28.12.2018 / 20:40

    Paljon hyvää on ollut vuodessasi! Minullekin vuosi 2018 on ollut aika hyvä, paljon kivoja tapahtumia, paljon naurua ja rakkautta ja onneksi vain vähän surua ja itkua.
    Ihanaa tulevaa vuotta sinulle Tuula <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.12.2018 / 16:30

      Kiitos Outi 🙂

      Itsekin yllätyin kun mietin mennyttä vuotta, kuinka paljon kivaa tapahtui ja sattui. Vuosi 2018 kohteli minua todella hyvin.

      Kivaa tulevaa uutta vuotta sinulle Outi 🙂

  3. Marjo
    Kirjoittaja
    29.12.2018 / 11:43

    Koostepostauksia on aina kiva lukea. Olen itsekin miettinyt joskus tämän aiheen nappaamista oman blogiini. Hyvää vuodenvaihdetta ja rapsuja Hansille ♥

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.12.2018 / 16:36

      Hei Marjo ja kiitos kommentista 🙂

      Todella kiva, jos sinäkin innostut tekemään tämän haastepostauksen. Näitä koosteita on kiva lukea ja tehdä. Samalla voi itsekin analysoida mennyttä vuotta ja miettiä mitä oikein tuli tehtyä 😉

      Ihanaa tulevaa vuotta sinulle ja rapsut Minnielle!

  4. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    30.12.2018 / 09:44

    Onpa tämä hauska idea, voisinkin napata myös itselleni vastailtavaksi – mukava itsekin kysymysten avulla palata menneeseen vuoteen 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:14

      Kiitos Mira 🙂

      Näitä vuosikoosteita on kiva tehdä ja samalla katsoa vähän mennyttä vuotta taaksepäin! Samoin on kiva kerätä kuvia vuoden varrelta.

      Ilman muuta teet tämän haasteen!

  5. Emma // Haaveita ja hauiskaantoja
    Kirjoittaja
    30.12.2018 / 16:08

    Kiva tapa toteuttaa vuosikatsaus ja tulee pohdittua kulunutta vuotta monella tavalla 🙂 Tavoitteesi tulevalle vuodelle kuulostavat realistisilta ja toteuttamiskelposilta 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:16

      Kiitos Emma 🙂

      Vuosien saatossa olen oppinut asettamaan realistisia tavoitteita. Ehkäpä nuorempana sitä tavoitteli melkein kuuta taivaalta 😉

  6. Terhi/Puikolta pudonnut
    Kirjoittaja
    1.1.2019 / 11:28

    Tää on tosi kiva tapa käydä mennyttä vuotta läpi! 🙂 Mulla on kans kooste viime vuodesta työn alla, kun vaan saan kuvat vielä valittua siihen.. 🙂 Ihana uutta vuotta! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:18

      Kiitos Terhi,

      vuosikatsaukset ovat kivoja, niitä on myös mukava lukea. Itselläni on kanssa vielä tulossa vuoden suosituimmat postaukset. Kivaa uutta vuotta myös sinulle 🙂


Looking for Something?