Etusivu » Inspiroiva tavoitekalenteri 2019 + arvonta!

Inspiroiva tavoitekalenteri 2019 + arvonta!


”Anna itsellesi lupa tehdä innostavia ja inspiroivia asioita”

Haluaisitko saavuuttaa jonkin tavoitteen tai sinulla on unelma, josta haaveilet. Olet aloittanut monta kertaa mutta jotenkin olet unohtunut matkalle ja huomaat olevasi taas aloituspisteessä. Kuulostaako tutulta? Olen viimeisen vuoden aikana taistellut yhden ison tavoitteen kanssa pääsemättä maaliin asian kanssa. Olen asettanut itselleni aikatauluja mutta aina on tullut jotain paljon mielenkiitoisempaan ja prioriteetit ovat muuttuneet.


”Miksi löytää kymmenen syytä sanoa ei, kun voi löytää kymmenen syytä sanoa kyllä!”

KasvuStoori on kahden yrittäjänaisen suunnittelema ja toteuttama konsepti, jonka takaa löytyvät Tarja Pursiainen ja Merja Pesonen. Tarjalla on kymmenien vuosien kokemus kouluttamisesta ja konsultoinnista, joten tavoiteasetanta on hänelle erittäin tuttu asia . Merja mentoroi yrittäjiä ja kouluttaa yrittäjiä vaateagentuurin ohella.

KasvuStoori syntyi tarpeeseen, miten ihmiset voisivat paremmin saavuttaa tavoitteitaan ja unelmiaan. Monet meistä haaveilevat asioista mutta eivät jostain syystä saa niitä edistymään tai eivät tiedä, miten lähtisivät liikkeelle. Tarja ja Merja tekivät selkeän ja helppokäyttöisen työkalun tähän tarpeeseen. 

KasvuStoori haluaa auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa ja unelmansa, olivat ne sitten pienen pieniä tai suuren suuria, koolla ei ole väliä, kunhan asiat ovat ovat sellaisia, joita he aidosti haluat. KasvuStoori haluaa meidän inspiroituvan, innostuvan ja tekevän asioita, joita me haluamme ja jotka tuottavat iloa meille. Näiden asioiden ympärille syntyivät KasvuStoorin tavoitekalenteri 2019 ja tavoiteopas. 
Törmäsin ensi kerran  tähän kalenteriin somessa ja olin heti myyty  kalenterin filosofiasta. Tiesin haluavani tämän tuotteen. Pari viikkoa sitten ostin kalenterin Suomalaisesta Kirjakaupasta. Ensifiilikset olivat vielä samat selatessani tavoitekalenteria fyysisesti. Tämä on jotain sellaista, mitä tarvitsen juuri nyt!

Olen uusien alkujen ihminen mutta jossain vaiheessa aina se hyvä aloitus sulaa matkalla. Olen tottunut taulukoimaan asioita ja tässä kalenterissa ne ovat päivittäin esillä muistuttamassa minua. Mikä parasta! Tämän kalenteri täyttäminen alkaa jo marraskuussa eli hyvissä ajoin ennen uutta vuotta. Itse ajattelin kokeilla pieniä asioita nyt heti tulevien viikkojen aikana ja samalla rakennan toimivan tavoitepolun parin isomman tavoitteen saavuttamiseksi seuraavan vuoden aikana. 

Olen innoissani, että sain arvottavaksi kaksi KasvuStoorin kalenteria. Näin haluan jakaa tätä ilosanomaa eteenpäin. Bonuksena kalentereiden voittajat pääsevät mukaan MAKSUTTOMAAN Facebook tavoiteparrausryhmään, joka alkaa maanantaina 22.10.  Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat ostaneet kalenterin ennen 21.10. 


Yhden arvan saat seuraamalla blogiani Facebookissa tai blogin seurantapalveluissa (Blogger, Bloglovin tai Blogit.fi). 

Toisen arvan saat seuraamalla blogiani Instagramissa.

Muistathan jättää selvän nimimerkin ja kerro monellako arvalla olet mukana.


Arvonta alkaa nyt ja päättyy lauantaina 20.10. klo 24.00

Tervetuloa myös uudet seuraajat mukaan arvontaan!

Onnea arvontaan!



// Lisäinfoa kalenterista ja KasvuStoorista löydät täältä (klik) //




43 Comments

  1. Jannna
    Kirjoittaja
    15.10.2018 / 17:26

    Hieno kalenteri!

    Onnea tavoitteidesi saavuttamiseen!

    Osallistun yhdellä arvalla.

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    15.10.2018 / 17:45

    Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa.
    [email protected]

  3. Sarin kotona
    Kirjoittaja
    15.10.2018 / 18:00

    Mukana yhdellä arvalla!

  4. Nimetön
    Kirjoittaja
    15.10.2018 / 18:47

    Patsy2. Yhdellä arvalla mukana.

  5. Marie
    Kirjoittaja
    15.10.2018 / 18:54

    Olisi kyllä täydellinen kalenteri -nimim. kalentereiden/muistikirjojen suurkuluttaja. <3 Kahdella arvalla mukana!

    Kaunista lokakuuta!

  6. Nimetön
    Kirjoittaja
    15.10.2018 / 20:35

    Osallistun arvalla, Blogit.fi kautta seuraan. Hieno kalenterille jolle olisi tarvetta.
    [email protected]

  7. Hippohiiri
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 05:44

    Ihana! 🙂 yhdellä arvalla mukaan.

    [email protected]

  8. Unknown
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 06:15

    Ihana arvonta? Kahdella arvalla mukana. E.H

  9. paula
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 10:02

    ehdottomasti mukana! kahdella arvalla 🙂
    [email protected]

  10. Nimetön
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 10:57

    Varmasti toimiva keino tällaisen kalenterin täyttö. Itselläni on ollut välillä käytössä tavoite- ja unelmalistaus bullet journalissa, mutta niitä on tullut käytettyä vain silloin tällöin. Tässä tavoitteet ovat varmasti enemmän näkyvillä päivittäin ja siten pysyvät mielessä.

    Kahdella arvalla mukana, nimim. elinahelemi

  11. Päivi/Kultturelli Matkalaukussa
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 11:39

    Mikä ihana kalenteri! Mukana kahdella arvalla. [email protected]

  12. Anu
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 12:48

    Aivan ihanan oloinen kalenteri, mukana arvonnassa kahdella arvalla ilman muuta.

  13. Nimetön
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 13:26

    Kiva, yhdellä arvalla mukana.

    Elsku

  14. Nimetön
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 14:53

    Pätevän tuntuinen kalenteri.
    Jon-Joy mukana yhdellä arvalla.

  15. Kati
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 16:32

    Oih, ihana kalenteri! Olen luonut itselleni tuhat eri uutta tavoitetta, mutta eipä ne koskaan toteudu.

    Mukana kahdella arvalla (instassa @kati.surakka).

  16. Nimetön
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 16:50

    Inspiroiva kalenteri. Yhdellä arvalla mukana.
    Metula(at)suomi24.fi

  17. Unknown
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 18:01

    2 arpaa ja tuollaisen kalenterin tarvitsen!

    [email protected]

  18. Nimetön
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 18:22

    Seuraan Instagramissa nimellä @sailorchick_

  19. Nimetön
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 19:59

    Niin mun kalenteri! ? Yhdellä kupongilla voittoon.. ?

    Ig: heiri_ran

  20. Niina Kurkela
    Kirjoittaja
    16.10.2018 / 20:42

    Oi!! Löysin tämän kuin tilauksesta. Juuri äskön katselin ja etsin ensi vuodelle sopivaa kalenteria, ja tämä tuntuu täyttävän ne kaikki! 🙂 mukana arvonnassa olen kahdella arvalla(facebook ja instagram)

    Kivaa syksyä!:-)
    T.Niina Kurkela

  21. Salli M
    Kirjoittaja
    17.10.2018 / 04:02

    Bloggerin kautta seuraan. Mukaan arvontaan. [email protected]

  22. Mama Lina / Liinakoo
    Kirjoittaja
    17.10.2018 / 04:32

    Kahdella arvalla mukana 🙂

    liina.mamma(a)gmail.com

  23. Thea Ester
    Kirjoittaja
    17.10.2018 / 13:03

    Seuraan bloggerin kautta ja instagramissa, joten kahdella arvalla mukana 🙂

  24. Marja-Liisa
    Kirjoittaja
    17.10.2018 / 18:24

    Kahdella mukana ja seuraan ainakin FBssa ja instassa.
    [email protected]

  25. Nimetön
    Kirjoittaja
    17.10.2018 / 18:52

    Hienoa! Mukana yhdellä arvalla, seuraan instassa! [email protected]

  26. Marje
    Kirjoittaja
    18.10.2018 / 07:57

    Hei. Yhdellä arvalla mukana. �� Insta: @hovinarri

  27. sikurina
    Kirjoittaja
    18.10.2018 / 08:15

    Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

  28. Unknown
    Kirjoittaja
    18.10.2018 / 16:25

    Kahdella arvalla mukana!:)

  29. Yvonne Näsman
    Kirjoittaja
    18.10.2018 / 17:20

    Kahdella arvalla mukana!

  30. Nimetön
    Kirjoittaja
    18.10.2018 / 17:20

    Kahdella arvalla mukana! Yvonne Näsman

  31. Nina Bergman
    Kirjoittaja
    18.10.2018 / 20:34

    Mukana kahdella arvalla! Nina Bergman @ninamarika82

  32. Heli
    Kirjoittaja
    19.10.2018 / 14:51

    Kahdella arvalla mukana 🙂
    helistiel(a)gmail.com

  33. annikajokinen
    Kirjoittaja
    20.10.2018 / 10:35

    Kahdella arvalla mukana arvonnassa 🙂
    [email protected]

  34. tuulanneli
    Kirjoittaja
    21.10.2018 / 08:27

    Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistumisesta!


Looking for Something?