Etusivu » Herkullinen vanilja-kookos tuorepuuro

Herkullinen vanilja-kookos tuorepuuro


Sain muutama viikko sitten aivan herkullisen tuorepuuroreseptin. Olen innolla odottanut hetkeä, että pääsen kokeilemaan näitä makuja keskenään. Tässä reseptissä yhdistetään kookosta, vaniljaa ja Risentan valkoisia chia-siemeniä.

Olen itse käyttänyt tähän asti ns.tummia chia-siemeniä. Tummilla ja vaaleilla chia-siemenillä ovat ravintoarvot ihan samat. Vaalea chia on  vaan perinteisesti arvostetumpaa, koska pellot tuottavat sitä vähemmän. Chia-siemen on loistava proteiinin lähde ja pitää nälän poissa pitkään. Varsinkin näin syksyllä olen taas hurahtanut näihin tuotepuuroihin aamuisin. Niin ja toimiihan tuorepuuro älyttömän hyvin myös välipalana päivisin ja varsinkin jos olet menossa suoraan töistä salille. Tällä proteiinilähteellä jaksaa treenata.

1,5 dl kaurahiutaleita
3 rkl chia-siemeniä
1 tl vaniljajauhetta tai ½ vaniljatanko
4 dl kookomaitoa
3 rkl kookosjogurttia


Sekoita edellisenä iltana sekaisin kaurahiutaleet chia-siemenet ja vaniljajauhe. Lisää joukkoon kooksmaito sekä kookosjogurtti.Muista sekoittaa huolellisesti tasaiseksi. Anna puuron turvota jääkaapissa yön yli.

Resepti Teemu Laurell


Olen suuri puolukoiden fani, joten tein myös version puolukoilla. Aika jännä maku yhdistelmä tuli kirpeästä puolukasta ja pehmeästä kookoksesta. Oletko sinä jo kokeillut tuorepuuroja ja mikä on sinun lemppariyhdistelmä?


-tuulanneli






16 Comments

  1. Belladonna
    Kirjoittaja
    20.11.2016 / 19:03

    Valkoiset chian siemenet menevät heti ostoslistalle. Ihanaa sunnuntaita!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.11.2016 / 08:16

      Heippa, ne olivat minullekin uutuustuote, en ollut aikaisemmin törmännyt!

      Herkullinen puuro syntyy näistä valkoisista chia-siemenistä ja Risentalta se löytyy.

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    20.11.2016 / 19:39

    Kookos antaa ihanaa raikkautta puuroon.
    Kivaa sunnuntai-iltaa <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.11.2016 / 08:17

      Olen kanssa käyttänyt kookosta antamaan makua paljon ruuanlaitossa. Kookosöljyä käytän jatkuvasti myös kasviswokeissa. Kookos antaa todella herkullisen vivahduksen!

  3. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    20.11.2016 / 21:02

    Näyttää herkulliselta! Syön tuorepuuroa 4-5 krt/vko, joka kerta tautaa olla vähän erilaista. Itse poimituilla vadelmilla toimii aina, mutta nyt maistu myös sharonpuuro.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.11.2016 / 08:19

      Kesällä en tehnyt tuorepuuroja ollenkaan mutta nyt taas olen syksyn myötä innostunut niistä.

      Tuota sharonpuuroa on pakko kokeilla. Ostin lauantaina ison pussin sharoneita. Kiitos vinkistä!

  4. Tuula /Tuula's life
    Kirjoittaja
    20.11.2016 / 21:42

    Näyttääpä herkulliselta! Kookosjugurtti on lempijugurttiani, joten tästä varmasti tykkään. Kiitos kivasta ohjeesta!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.11.2016 / 08:20

      Kookosjogurtissa on taivaallinen maku ja se antaa kivan säväyksen myös tuotepuuroihin.

      Kannattaa kokeilla!

  5. Mervi
    Kirjoittaja
    21.11.2016 / 17:26

    Näyttää herkulliselta, oletko itse tehnyt kookosjogurtin☺

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      22.11.2016 / 05:50

      Hei Mervi;

      En ole tehnyt itse kookosjogurttia 😉 Käytän kookosta aika paljon ruuanlaitossa eri muodoissa.
      Olen thaimaalaisen ruuan suuri fani!

  6. Marjo
    Kirjoittaja
    21.11.2016 / 19:37

    Näyttää herkulliselta 🙂 Pitää laittaa reseptisi talteen…

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      22.11.2016 / 05:51

      Kannattaa kokeilla! Tästä tuli kerta heitolla suosikkini 🙂

  7. Ruut
    Kirjoittaja
    21.11.2016 / 20:36

    Oli kyllä hyvä puuro, itsekin tein tätä samaista viikonloppuna 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      22.11.2016 / 05:53

      Kookos on todella hyvä lisä moneen ruokaan!

      Nyt täytyy vielä kokeilla muitakin versioita tämän kookoksen kanssa!

  8. Katja S - Willa Lemmelle
    Kirjoittaja
    28.11.2016 / 17:30

    Ihana vinkki. Chian siemeniä kyllä on ollut käytössä mutta tämä pitää testata. Kookos on ksikenlisäksi hyvän makuinen! Mukavaa viikkoa!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      4.12.2016 / 08:31

      Heippa Katja 🙂

      tämä resepti kannattaa kyllä kokeilla! tuorepuurot ovat parasta 🙂


Looking for Something?