Etusivu » Blogien aitous ja sunnuntailook

Blogien aitous ja sunnuntailook

Tähän blogien aitousasiaan ei ole voinut olla törmäämättä viime aikoina. Yksi jos toinen on tarttunut aiheeseen ja tuonut mielipiteensä asiaan, joten ajattelin minäkin tuoda oman lusikkani tähän soppaan. Monessa postauksessa on peräänkuulutettu aitoutta blogeihin. Jotkut ovat myös kaivanneet alkuaikojen rouheutta ja arkikuvia. Haluammeko todella näitä käsittelemättömiä arkikuvia tai vessaselfietä?

Visuaalisena ihmisenä rakastan kauniita kuvia. Inspiroidun itsekin nähdessäni, että valokuvaan on nähty vaivaa ja kuvassa olevat osatekijät on mietitty tarkasti. Lavastamiseen syyllistyn itsekin silloin tällöin varsinkin instakuvissa. Aamupalakuvia tulee varsinkin talvella tehtyä etukäteen. Nyt onneksi alkaa kohta olemaan aamuisinkin niin valoisaa, että voi kuvata breakfast in realtime. 

Tekniikka ja meidän bloggaajien osaaminen on kehittynyt isoin askelin viime vuosien aikana. On syntynyt oma ammattikunta tämä somemaailman ympärille. Minusta tämä kehitys on ihan luonnollista, kun asioihin panostetaan ja tehdään niitä asioita mihin sytytään ja tunnetaan intohimoa. Eipä taida olla enää paluuta pieniin tuhruisiin valokuviin. Jokainen bloggari kiinnittää huomiota bloginsa ulkonäköön taitojen kehittyessä ja tämä on ihan luonnollista. Haluamme tarjota lukijoillemme elämyksiä.

Entä sitten ne vaatebloggarien asukokonaisuudet? Tämä on itsellenikin se ikuisuuskysymys. Tottakai pyrin blogissani kuvaamaan sellaisia asukokonaisuuksia, joissa viihdyn ja ennenkaikkea joita myös käytän. Tämäkin on vähän sellainen fiiliskysymys. Tottakai minullekin tulee hetkiä, että haluaisin kuvata asukokonaisuuksia vain blogia varten ja niillä ei olisi mitään tekemistä normaalin arkipukeutumiseni kanssa.

Arvaapas mitä? En vain osaa yksinkertaisesti tehdä niitä. Yhteistyöpostaukset ovat asia erikseen, koska niissä ovat vaatteet lainassa ja voi leikitellä eri tyyleillä. Näitä postauksia on kiva tehdä mutta lukijoille kerrotaan tässä tapauksessa yhteistyöstä. Minusta on yhtä kivaa jakaa inspiraatiota blogissani niillä aidoilla asukokonaisuuksilla, jotka olen miettinyt omista vaatteistani ja jotka voit nähdä minun päälläni arjessa. 

Arvostan juuri tätä meidän harrastajabloggareiden kotikutoisuutta. Olen myös innolla seurannut monien bloggareiden kehittymistä ja usein ne parhaat ideat saankin näistä ihan tavallisista blogeista. Seuraan tottakai meidän kotimaista bloggarikärkikaartia. Meillä on ihan huippuosaajia heidän joukossaan ja sieltä me tavalliset tallaajat myös poimitaan niitä ideoita.
Tunika// Cilla, Noolan, Tuubihuivi // Hatta, Noolan, Ranteenlämmittimet // Kujat, Noolan, Nahkahousut // Part Two,  Nilkkurit // Vagabond
Lopuksi vielä muutama sana sunnuntailookista, jossa on mukana yksi tämä talven lempparivaatteistani. Huomasin, että tämä Noolanin tunika ei ole ollut talvisissa asukuvissa ollenkaan. Yksinkertainen villavaate on paras –  postauksessa tämä Cilla-tunika on kuvattuna Mijaksessa. Tunika sai ihan uudenlaisen särmikkään ilmeen kun yhdistin sen nahkahousujen kanssa. Tykkään tästä lookista! 

Minulla on asusteena Noolanin Hatta tuubihuivi, joka menee sävy sävyyn tunikan kanssa. Se tekee tunikasta talvisemman ja tähän on kiva vetää ylle villakangastakki. Ranteissa minulla on Noolanin Kujat ranteenlämmittimet, jotka lämmittävät upeasti talviolosuhteissa tätä vilukissaa. Viime talven pidin niitä paljon, että tänä talvena piti ommella peukkujen kohdat uudestaan. Tupsupipon olen hankkinut monta vuotta sitten, kun ne tulivat markkinoille ja olivat se juttu. Olen kerran meinannut ottaa tupsun pois mutta onneksi tulin järkiini ja tupsu sai jäädä pipoon. 



Näillä ajatuksilla kohti ensi viikkoa! 



-tuulanneli





27 Comments

  1. JohaNna / Arjen miljonääri
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 18:32

    Asiallista pohdintaa. Itsekin olen miettinyt näitä asioita, ja välillä tuntuu että ei millään jaksaisi esim. muokata kuvia valoisammaksi mutta sitten kuitenkin haluan pitää blogissani "hyvätasoisia" kuvia.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 17:30

      Heippa Johanna 🙂

      Muistan itsekin olleeni vähän laiska käsittelemään kuviani blogin alkuaikoina mutta tänä päivänä se on ihan normaaleja rutiineja.

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 18:42

    Tuo tunika on kyllä aivan ihana. Minä ihan luulin, että sinulla on poolotunika päällä, niin on sävy sävyyn tuo kaulaliina 🙂
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 17:35

      Kiitos Outi 🙂

      Tuo tuubihuivi on jo viime vuodelta mutta sävy on täydellinen tunikan kanssa. Tämä onkin Noolanin vaatteissa hyvää, että sävyt sopivat yhteen vaikka niitä hommaisi eri sesonkeina.

      Kivaa viikkoa sinulle 🙂

  3. Marita
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 18:46

    Olet ihana <3 Kuvasi ovat hyviä ja asusi just sopivia meille tallaajille!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 17:51

      Heippa Marita 🙂

      aivan ihana tutustua, kävinkin vastavierailulla!

      Kiitos ihanasta kommentistasi!

    • Marita
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 21:02

      Kiitos käynnistä – ilo tutustua 🙂

  4. Unknown
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 19:53

    Minusta blogin aitoudella ei ole mitään tekemistä sen kuvien laadukkuuden kansa. Itse panostan blogini kuvien laatuun ja samaan aikaan koitan pitää blogin mahdollisimman aitona ja rehellisenä. Itse en kaipaa nähdä blogeissa vessaselfieitä enkä käsittelemättömiä kuvia.:D Parasta on kun bloggaajan on nähnyt vaivaa sekä kuviin että tekstiin =) Silloin lukukokemus voi olla hyvinkin vaikuttava! Blogiin tuon aitoutta käsittelemättömien kuvien sijaan tekstillä, joka käsittelee välillä täysin kaunistelemattomana tavallista arkeani ja tuntemuksiani. Mutta jokaisen bloggaajan tulee toki tehdä juuri sellaisella tavalla omaa blogiaan kuin itsestä parhaalta tuntuu. Pidän sinun blogissasi mutkattomasta kirjoitus- ja kuvaustyylistä =)

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 17:59

      Heippa Annika ja ISO kiitos todella hyvästä kommentistasi.

      Olet niin oikeassa tuon tekstin suhteen. Taisin itse keskittyä visuaalisena ihmisenä vain kuviin mutta yhtä tärkeä osuus on tekstillä. Tekstillä saadaan blogiin sitä kaivattua arkiromantiikkaa.

      Hyvä teksti kehystää kuvat!

      Kauniit ja käsitellyt kuvat antavat blogille loppusilauksen.

  5. Marjo
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 20:07

    Upea tuo Noolanin tunika! Itse olen etsinyt tummaa vastaavaa – siis hieman väljää, joka kävisi sekä housujen että hameen kanssa. Täytyypä katsoa olisiko Noolanilla sellaista.

    Hyvää pohdintaa blogeista. Toisaalta ainakin itse katson mieluummin hyviä kuin sutaistuja kuvia, joissa edes valaistus on kohdallaan. Arvostan sitä, että sinun "päivän asut" ovat niitä vaatteita, joita myös oikeasti pidät ylläsi. Yhteistyöpostaukset ovat asia erikseen koska niissä pitää täyttää myös toisen osapuolen toiveita.

    Kivaa alkavaa viikkoa Vaasaan!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 18:16

      Heippa Marjo 🙂

      Noolan valmistaa näitä tunikoita myös mustana ja mallivaihtoehtoja on valittavana kolme.

      Minulle visuaalisena ihmisenä ovat kuvat todella tärkeitä. Olen aikoinaan aloittanut bloggaamisen rakkaudesta valokuviin. Kyllä blogi jää lukematta, jos kuvat ovat huonoja tai ne ovat vinossa tai muuten vinksin vonksin!

      Kivaa viikkoa sinulle myös!

  6. Milla
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 20:47

    Ihana tunika <3 🙂 kuvien pitää olla laadukkaita mutta ei tekemällä tehtyjä. Arkiset kuvat hetkistä on parhautta!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 18:24

      Kiitos Milla 🙂

      Kauniiden kuvien avulla arki näyttää upealta!

  7. Tuuli x Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    18.2.2018 / 20:54

    Minusta on ihan luonnollista että blogit ovat kehittyneet. Bloggaajuen taidot ovat kasvaneet ja kamerat parantuneet. Blogien alkuajoista media on muutenkin muuttunut ja blogitkin sen myötä. Itsekin olen halunut kehittyä kuvakerronnassa, opetellut kuvaamista ja kuvankäsittelyä omaksi ja lukijoiden iloksi. En silti ajattele sen vieneen aitoutta, vaan uskon lukijoilla olevan ymmärrystä sitä ettei blogissa ole koko elämä ja medialukutaitoakin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 18:31

      Kiitos Tuuli jälleen asiantuntevasta kommentista 🙂

      Bloggaamisen ympärille on kehittynyt todellakin huippuosaamista, jota jokainen meistä päivittää ja opettelee uusia taitoja! Sinä kehityt niissä asioissa mihin sinulla on intohimo. Lukijoille on ihanaa tarjota elämyksiä.

      Allekirjoitan sinun kanssa tuon, että blogissa ei ole todellakaan koko elämä vaan ihan pieni osa vain!

      Sinun kuvat ovatkin minun inspiraatiolähde! Kiitos niistä!

  8. Minna M
    Kirjoittaja
    19.2.2018 / 04:55

    Tuo tunika näyttää ihanalta! En olisi huomannut, että kaulus ja ranteenlämmittimet ovat irtonaiset.
    Kyllä sitä mielummin katsoo isoja valoisia kuvia kuin täysin käsittelemättömiä. Minulla tosin on vanha kone eikä yhtään kuvanmuokkausohjelmaa, jota osaisin käyttää.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 18:34

      Kiitos Minna 🙂

      Tykkään tästä tunikasta todella paljon ja ohut villamateriaali mahdollistaa sen käytön ympäri vuoden. Marraskuussa se oli aivan loistava vaate Espanjan kylmenevissä illoissa.

      Ilmaisia ja helppoja kuvankäsittelyohjelmia löytyy netistä paljon. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan!

  9. Marjukka / Fab Forty Something
    Kirjoittaja
    19.2.2018 / 06:23

    Niin totta tämä, että kun asiaan tuntee intohimoa, haluaa kehittyä. Mä alan ottaa valokuvaustunteja, jotta oppisin kuvaaman täysmanuaalisesti, raw-kuvauksen sekä Lightroomin käytön. Miksi? Koska haluan kehittyä, ja valokuvaaminen on hauskaa. Mitä tulee ns. aitouteen, olen sitä mieltä, että me aikuiset ollaan jo ihan luonnostaan aitoja, ihan outo ajatus, että pitäisi jotenkin feikata elämäänsä blogiin. Arki voi olla myös kaunista. Kirjoitin joskus, että minusta blogissa käynti on kuin kyläily, emäntä siistii ja ostaa kukkia, ei siinä vieraille pyykkikasoja näytetä! Hyvää pohdintaa taas, kiitos!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 18:52

      Kiitos Marjukka ihanasta kommentistasi!

      Todella hyvä tuo sinun vertauksesi, että meillehän tullaan vierailulle ja kukapa silloin haluaisi esitellä pyykkejään tai sekaista kotiian. Olet niin asian ytimessä!

      Itse kanssa aion seuraavaksi satsata valokuvaamiseen sekä kuvankäsitettelyohjelmiin. Kävin juuri pienen SEO-kurssin ja se tuli todella tarpeeseen. Monta pientä asiaa oli vähän pielessä blogissani ja nyt on lukijamäärät nousseet, kun olen viilannut yksityiskohtia.

      Me aikuisbloggarit olemme onneksi aitoja. Ehkä se elämänkokemus antaa itsevarmuutta eikä tarvitse feikata!

  10. Rouva Sana
    Kirjoittaja
    19.2.2018 / 07:08

    Olen miettinyt tätä aitous-keskustelua tykönäni paljon, ja olen iloinen, että siitä keskustellaan. Blogi ja blogistania todellakin ansaitsevat sen :).

    Minusta keskusteluissa menee sekaisin moni asia, ja tärkein unohtuu: sisältö.

    Ei aitouden synonyymi ole koruton arkirealismi ja arjen angstinen sydän: se arkisten päivien hajuton, mauton, väritön, tunnoton sisältö – ei sellainen tuskin kiinnosta ketään – vaan ne arjen pienet kohokohdat, jotka tekevät tämän elämän elämisen arvoiseksi ja jotka on osattu pukea sanallisesti ja visuaalisesti mielenkiintoisiksi tarinoiksi.

    Kuin se kaunis tulppaanikimppu, jonka ostamme olohuoneen pöydälle torstai-iltana, viimeistään perjantaina, meidän viikonloppuamme piristämään ja kaunistamaan. Ei sekään ole epäaitoa. Se on aitoa, arkista elämää.

    On se ja sama millaiseen kuorrutukseen blogi verhotaan kauniin kuvin ja sanankääntein, jos tärkein ja olennaisin unohtuu eli se, mistä blogissa kerrotaan – sisältö.

    Ja toisinpäin: vaikka sisältö on timanttista, se ei kiinnosta ketään, jos se tarjoillaan lukijoille pimein, suttuisin kuvin.

    Minusta suurin ongelma blogeissa tänä päivänä on, että niiden jutuista iso osa perustuu erilaisille (ilmaiseksi) tehdyille yhteistöille, joissa puffataan jos jonkinlaista asiaa ja vitkutinta ilman etukäteen mietittyä punaista lankaa. Olen vähitellen ymmärtänyt myös sen, miksi. Siksi, koska tällaisia juttuja on nyt vain yksinkertaisesti kaikkein helpoin toteuttaa: pyydä tuote ja tiedot siitä, ota muutama kuva ja rakenna juttusi annettujen tietojen ympärille.

    Ei ihme, että blogistaniaa kyllästyttää.

    Mutta kerropa omakohtainen juttu omasta arjestasi kauniin kuvin: tarina, jossa on kokemuksia, mielipiteitä, tunteita, makuja ja hajuja. Ei todellakaan mikään pieni pala kakkua tehtäväksi. Se on oikeasti haastavaa! (ja huutomerkki ja huutomerkki!)

    Mutta ken siinä onnistuu, väitän, että porskuttaa kovaa vauhtia eteenpäin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 19:13

      Moikka Ruova Sana ja Lämmin Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi!

      Juuri tälläiset kommentit ovat tämän bloggaamisen suola. Ainakin avarsit minun näkemyksiäni tähän asiaan. Tuntuu, että lähdin liikkeelle aika kapeakatseisesti, miettien väin niitä valokuvia. Toisaalta olen visualistinen ihminen ja minulle inspiroivat kuvat merkitsevät todella paljon.

      Olet niin oikeassa noista hilavitkuttimista ja niiden ympärille kyhätyistä postauksista. Itse olen sivuutan blogit, joissa on yhteistyötä yhteistyön perään.

      Teen itsekin paljon yhteistöitä mutta minusta normaaliasupostauksien kirjoittaminen on helpomaa kuin yhteistyöpostauksen. Esimerkiksi kirjoitin tämän postauksen kirjoittaminen oli helpompaa kuin yhteistyöpostauksen.

      Opettelen tässä pikku hiljaa terävöittämään kirjoitustyyliäni ja otan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Tämä linja näkyy postiviisesti lukijatilastoissa.

      Olet Minna niin oikeassa, että "SISÄLTÖ" on se tärkein. Kiitos tästä silmiä avaavasta kommentistasi! Ainakin minulla avartui katsontakannat ja jatkan sisältöön satsaamista kauniita puhuttelevia kuvia kuitenkaan unohtamatta!

      Hyvää lomaviikkoa sinulle ja ollaan yhteydessä!

  11. Taru
    Kirjoittaja
    19.2.2018 / 15:28

    Hyvää pohdintaa ja kivat asukuvat taasen kerran.

    Minä komppaan Rouva Sanaa: "Minusta suurin ongelma blogeissa tänä päivänä on, että niiden jutuista iso osa perustuu erilaisille (ilmaiseksi) tehdyille yhteistöille, joissa puffataan jos jonkinlaista asiaa ja vitkutinta ilman etukäteen mietittyä punaista lankaa. " Naulan kantaan.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.2.2018 / 19:22

      Kiitos Taru loistavasta kommentistasi!

      Tässä kehkeytyi todella inspiroiva keskustelu asian ympärille ja ainakin minulle tuli ihan uusia ajatuksia blogien aitouden ympärille.

      Tässä näkee sen ryhmänkeskustelun voiman ja uuden rohkeat näkökannat tuovat keskuteluun uusia juttuja! Ainakin minulle tuli paljon ajateltavaa!

      Tästä aiheesta voisi jatkaa kirjoittelua eteenpäin ja miettiä noita hilavitkuttimia!

      Kivaa ja energistä työviikkoa sinulle Taru!

  12. Reetta Niemi
    Kirjoittaja
    20.2.2018 / 06:10

    Ihana look, I love it!

    Mulla on jäänyt vähän kotikutoiseksi mun touhu blokkaamisessa, kun asukuvat on otettu kotona itselaukaisijalla. Aina, kun olen ystävieni kanssa jossain, niin on jo iltapimeää. asukuvat otan päivänvalolla vapaapäivinäni. Haluaisin kovasti ulkona otettuja asukuvia, mutta kuvaajaa ei löydy lähipiiristä.
    Kameraankin täytyisi panostaa. Mutta näillä mennään, ainakin tällä hetkellä. Kovasti tykkään edelleen tästä bloggaamisesta.
    Sinun kuvia ja vaatteita aina ihailen <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      20.2.2018 / 20:44

      Kiitos Reetta 🙂

      Olen rakastunut tähän Noolanin tunikaan ja nahkapöksyjen kanssa siitä tuli todella makee look!

      Tykkään blogistasi juuri sellaisena kuin se on. Asujen kuvaaminen on todella haastavaa näin talvisin, minullakin se rajoittuu viikonloppuihin, kun se onnistuu!

      Bloggaaminen on kivaa! Mukavaa viikkoa sinulle Ihanuus ja jatketaan samoilla linjoilla!

  13. Tuija
    Kirjoittaja
    21.2.2018 / 19:47

    Rouva Sanalla on nimensä mukaisesti sana hallussa. Aitous on tärkeää! Tosin tuota Noolanin ihanuutta tulin kommentoimaan. Ihana! ? Tuija

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      22.2.2018 / 18:44

      Kiitos Tuija,

      Tämä Noolanin tunika on vaan niin ihana 🙂 Rouva Sana todella hallitsee tuon sanoilla ilmaisun!


Looking for Something?