Perjantaina päivän aloitin mielenkiintoisessa valmennustapahtumassa. Erikoispsykologi Satu Pihlaja on kirjoittanut kirjan meille niin haasteellisesta itsensä johtamisesta. Aamutilaisuudessa Satu veti meille pienimuotoisen valmennuksen tavoitteenasettamisesta ja siihen liittyvistä haasteista sekä kuinka ne itselle tärkeät tavoitteet voi saavuttaa. Aamuhetki oli allekirjoittaneelle inspiroiva ja…
Tässä se tulee prinsessamekkoja, upeita kampauksia, romantiikkaa ja kauniita kukkakimppuja. Harvoin tuulannelin blogissa hempeillään näin sata lasissa. Ikuinen romantikko hääräsi kameransa kanssa viime sunnuntaina häämessuilla. Olin viime vuonna eka kerran tapahtumassa ja menitin sydämeni näille visualisen kauniille asioille. Omista häistäni…
Madara on ollut minulle se ensimmäinen kosketus luonnonkosmetiikkaan. Tutustuin aikoinaan heidän tuotteisiin erään yrittäjien reissun yhteydessä ihan alkulähteillä Latviassa. Olen aina pitänyt Madaran tuotteista niiden laadukkuuden ja toimivuuden vuoksi. Kokemuksena Madaran tuotteet ovat vastanneet vaatimuksia. Tänä keväänä Madara on lanseerannut…