Etusivu » 5 vinkkiä chia – tuorepuuroihin

5 vinkkiä chia – tuorepuuroihin

Tammikuun ruokaremontin myötä olen taas löytänyt tuorepuurot mukaan päivän ateriarytmiin. Aamupalalla vuorottelen täysjyväkaurapuuron ja tuorepuurojen välillä. Olen myös oppinut ottamaan näitä mukaan evääksi, jos minulla on mahdollisuus saada tuorepuuro kylmään tai sitten syön sen iltapalana.

Teen kerralla itselleni useamman lasipurkin muutaman päivän ajaksi. Näin minulla on valmiina jääkaapissa aamu- tai välipala. Vaihtelua makuihin saat lisäämällä joko eri marjoja, hedelmiä tai jyviä puuroihin. Viimeisimpänä olen kokeillut kvinoahiutaleita yhtenä osana. Tähän postaukseen otin mukaan suosikkireseptejä tuorepuuroista viimeisen vuoden ajalta.


Olen ostanut Clas Ohlsonilta kannellisia lasipurkkeja, joihin teen nämä tuorepuuroannokset. Lasipurkkiin mahtuu päälle lohkotut hedelmät, jotka antavat puurolle kivasti makeutta. Näin sinulla on herkullinen välipala töihin nauttivaksi. 

Perusohjeeni tuorepuuroihin:

Käytän puuroissa yhteen annokseen:
2 dl kevytmaitoa, kookos/ mantelimaitoa
1 dl täysruishiutaleita
1 rkl chiasiemeniä 

Perusseokseen lisään yhden tai kaksi lisuketta; avocado, omena, banaani, mustikoita, mansikoita, puolukoita jne…
Tämän seoksen soseutan sauvasekoittimella ja laitan puuron yön yli vetäytymään jääkaappiin.
Näin sinulla tuorepuuro heti aamulla nauttivaksi.

Tämän kerrostuorepuuron osina ovat Risentan vaaleat chiasiemenet, soseutetut persimonit ja pohjalla kerros granolaa. Kerrostuorepuuron päälle olen ripotellut CoCoVin luomusuper 5 siemenet & marja – seosta ja pensasmustikoita.

Valmista chiapuuro perusohjeen mukaan. Kerrostele hyytynyt tuorepuuro mielesi mukaan erilaisilla hedelmillä ja granolalla. Näin sinulla ihana herkku vaikkapa viikonlopun brunssille. Tähän ei voi olla ihastumatta! 

Kautta aikojen suosituin tuorepuuropostaus on tämä Teemu Laurellin ohjeella valmistettu vanilja-kookos tuorepuuro. Tässä koostumus on kermaisen pehmeä. Valkoiset chiasiemenet tekevät puurosta valkoisen.

Ohjeen tähän herkulliseen vanilja-kookos tuorepuuron löydät täältä (klik).



Puolukka on yksi lempparimarjoistani ja käytän talven aikana todella paljon puolukoita soseena sekä kaurapuurossa että näissä tuorepuuroissa. Puolukkani syön ilman sokeria. 

Puolukan ohella olen käyttänyt myös karpaloita. Molemmista tulee hyvä ja vähän kirpeämpi tuorepuuro. Jos haluat makeutta, niin viipaloi omenia päälle. Esimerkiksi postauksen toisessa kuvassa on omenoita viipaloitu karpalotuorepuuron sekaan. 

Puolukkainen vispipuuro chia-siemenillä löydät täältä (klik).
Minulle chia-siemenet ovat se olennainen osa tuorepuuroja. Nämä superfoodsiemenet sisältävät terveellisiä omega 3-rasvahappoja, kuitua, proteiinia, antioksidantteja ja kalsiumia. Kaikki ovat tärkeitä meidän hyvinvoinnin kannalta.

Käytän avocadoa yhtenä perusosana tuorepuuroihin. Avocado antaa tuorepuurolle ihanan pehmeän samettimaisen rakenteen. Tottakai avcocadossa on paljon rasvaa mutta sehän on sitä hyvää rasvaa. Kuvan avocadotuorepuuro valmistuu perusohjeen mukaan. Tuorepuuron päälle voit ripotella granolaa, granaattiomena siemeniä tai lohkoa kiivihedelmiä.



Oletko sinä löytänyt jo tuorepuurot? Kerro tai vinkkaa mikä on sinun lemppariyhdistelmä näissä!



 -tuulanneli

18 Comments

  1. Maisa80
    Kirjoittaja
    22.1.2018 / 20:54

    Ihania kuvia ja ohjeita sinulla tuorepuuroista! 🙂 Itse olen vähän laiska niitä väsäilemään, mutta olen nyt tammikuun aikana syönyt mm. maitorahkaa ja sekoittanut sekaan Elovena pikapuuropussin sekä vadelma tai puolukkahilloa. Karpalohilloakin olen harkinnut ostaa. Olen syönyt annoksen heti, en ole laittanut yöksi jääkaappiin. Joskus laitoin jääkaappiin, en enää muista mitä kaikkea sekoitin keskenään. Mielestäni se oli aamulla vähän liian paksua, vaikka hyvää olikin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.1.2018 / 08:46

      Näissä tuorepuuroissa joutuu usein hakemaan itselleen niitä oikeita suhteita. Jos esimerkiksi laittaa chiasiemeniä liikaa eka kerralla voi tuloksena olla liian tönkkö puuro ja kokeilut jäävät siihen.

      Chiasiemenet yksistään ovat mielestäni liian mauttomia, joten ne vaativat seurakseen marjoja, hedelmiä tai granolaa.

  2. Melissa
    Kirjoittaja
    23.1.2018 / 08:01

    Kivat kuvat. Itse en tuota chia voi syödä. Puuroista kaurapuuro on ainoa jota syön enemmänkin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.1.2018 / 08:47

      Kiitos Melissa 🙂

      Täysjyväkaurapuuro on myös minun herkkuani aamuisin vuoron perään näiden tuorepuurojen kanssa.

  3. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    23.1.2018 / 15:29

    Ensimmäinen puuroannos näyttää sellaiselta, jonka mielelläni hotkisin kitusiini. Itse syön arkisin kaura- tai neljänviljan puuroa!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.1.2018 / 08:52

      Noilla hedelmillä saa todella kivasti makeutta tuorepuuroihin. Samoin näyttäähän kuvat paremmilta, kun mukana on värikkäitä hedelmiä.

  4. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    23.1.2018 / 16:24

    Tuorepuurot ovat omia suosikkejani, niitä syödään meillä 4-5 aamuna viikossa. Chiansiemeniä latn puuroon aina, yleensä myös banaania, mutta nesteenä on vettä. Muut ainekset vaihteleva päivittäin aina itse tehdystä mantelivoista marjoihin ja hedelmiin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.1.2018 / 08:54

      Täytyypä kokeilla myös tuota vesivaihtoehtoa.
      Chiasiemenillä saa todellakin hyvin rakennetta puuroon.

      Banaania en olekaan kokeillut pitkään aikaan 🙂

  5. Merikapteenin vaimo
    Kirjoittaja
    23.1.2018 / 18:31

    Hei mahtavia, kiitos ohjeista! En ole vielä näitä tehnyt saati maistanut, joten nyt kokeilen 🙂
    Meillä on tulossa tyttöjen ilta piakkoin, taidamme ottaa erilaisia tuorepuuroja brunssilistalle.
    Ihanaa iltaa <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.1.2018 / 09:01

      Ilman muuta kokeilemaan näitä!

      Muista kuitenkin tehdä etukäteen muutamat kokeilujutut, jotta löydät ne oikeat maut tarjota. Brunssille
      ehdottamasti paras on tuo kerrostuorepuuro. Ohjeessa olen tehnyt sen persimonneista mutta siihen sopii mainiosta mangohedelmä tai persikka soseutettuna.

      Kivaa tyttöjen iltaa teille <3

    • Merikapteenin vaimo
      Kirjoittaja
      27.1.2018 / 22:55

      Voi kiitos, kerrostuorepuuro siis valittu 🙂
      Ihanaa sunnuntaita <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      28.1.2018 / 09:48

      Upeaa, että löytyi mieluinen vaihtoehto!

  6. Minnea
    Kirjoittaja
    23.1.2018 / 19:07

    Näyttääpä hyvältä! Muutamaa näistä voisin testata! Olen sellainen herkkusuu, että lempparituorepuuroni on chia-suklaapuuro 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.1.2018 / 09:03

      Voi tuo chia-suklaapuuro kuulostaa todella herkilliselta!

      Täytyypä kokeilla 🙂

  7. Meikkiholisti
    Kirjoittaja
    24.1.2018 / 17:17

    Kiitos näistä! Oon kaivannut vähän päivitystä mun aamupaloihin ja tuorepuurot on kyllä niin hyviä. 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.1.2018 / 19:43

      Todella kiva juttu Mari, jos innostut näistä!

      Tuorepuurot ovat kivoja ja helppoja aamupaloja ja makuja voi vaihdella mielin määrin!

  8. Unknown
    Kirjoittaja
    25.1.2018 / 14:40

    Tuorepuurot on jäänyt kokeilematta.Täytyy laittaa testiin.Herkullisilta näyttävät!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      25.1.2018 / 20:10

      Suosittelen kokeilemaan, näitä voi löytyä uusia herkkuja omaan ruokavalioon!


Looking for Something?