Etusivu » VoimaNaiset -seminaari, lupa epäonnistua!

VoimaNaiset -seminaari, lupa epäonnistua!

Osallistuin muutama viikko sitten inspiroivaan ja energiseen VoimaNaisetseminaari-tapahtumaan. Aamupäivän tilaisuuteen kokoontui 200 naista verkostoitumaan ja kuuntelemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja urakehityksestä, hallitustyöskentelystä, työpaikan psykologisesta turvallisuudesta, rohkeudesta ja kannustamisesta.

Oli aivan upeaa nähdä iso joukko naisia meille tärkeiden asioiden äärellä. Olen aina tykännyt osallistua näihin tapahtumiin. Harmikseni suurin osa niistä järjestetään Etelä-Suomessa. Nyt olemme saaneet oman tapahtuman tänne Vaasaan. Tapahtuman takana on Jannica Granbacka, joka on viime vuoden aikana rakentanut naisverkostoa ja järjestänyt erilaisia tapahtumia hyvinvoinnin ympärillä Vaasan seudulla. Tässäkin tapahtumassa oli upea yhteistyökumppaniverkosto.

Epäonnistuminen on lahja!

Annatko sinä itsellesi luvan epäonnistumiseen? Minun on myönnettävä, että tämä on ainakin minulle todella vaikeaa. Se on jännä kuinka kaikessa pyrkii täydellisyyteen ja epäonnistuminen on suuri moka. Ajatushan pitäisi olla juuri toisinpäin. Sehän on kuin lahja, joka antaa eväitä itsensä kehittämiseen ja menestymiseen.

Omalla urallani on tullut vastaan tilanteita, joissa epäonnistumisen pelko, on ollut este kehittymiselle. Toisaalta nuorempana urani alkumetreillä olen ottanut isojakin riskejä. Iän karttuessa pelko epäonnistumisesta on rajannut rohkeaa päätöksentekoa. Seminaarin aikana aloin miettimään muutamaa unelmaa, jotka vielä ovat toteutumatta.

Itselläni on enää muutama vuosi eläkeikään mutta se ei saa olla este unelmille. Aktiivinen elämä ei todellakaan pääty eläkeikään. Ohjaava motto elämässäni on ollut; ”Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.”

Tärkeintä onkin juuri se aloittaminen. Kaiken ei tarvitse myöskään valmistua heti valmiiksi. Pienin askelin eteenpäin. Muutoksen aloittaminen vie eteenpäin ja joskus askeleita otetaan myös taaksepäin. Sellaista se elämä on!

Tässä muutama vinkki vielä Jannican motivaatioluennosta rohkaistumiseen. Näillä askelilla löydät itsellesi motivaatiota ja inspiraatiota toteuttaa muutoksia elämässäsi. Unelmien koolla ei ole väliä. Tärkeintä on unelmointi ja usein ne ihan pienten unelmien toteutuminen tuo superboostia elämään.

  1. Sisäinen puhe – Muistathan puhua itsellesi kauniisti. Omasta sisäisestä minästä huolehtinen on tärkeää. Muista kehua itseäsi, meistä jokainen on tärkeä omalla tavallaan. Opi arvostamaan itseäsi.
  2. Kenen seurassa vietät aikaa – Ympäröi itsesi positiivisilla ja energiaa tuottavilla ihmisillä. Itse olen kiinnittänyt tähän todella paljon huomiota viimeisten vuosien aikana. Voin todella hyvin, kun olen sulkenut elämästäni pois energiaani syöviä ihmisiä.
  3. Mitä luet – Lukeminen kannattaa aina. Monipuolisuus tuo paljon uusia näkökulmia tarkasteltavaksi.. Tässä on itselleni iso kehityksenkohde.
  4. Mitä kuuntelet – Tähän pätee sama kuin edelliseen. Kehityskohde!
  5. Ketä seuraat – Tähän olen kiinnittänyt jo viimeisten kuukausien aikana huomiota todella paljon. Olen sosiaalisessa mediassa tarkastellut seurattaviani ja etsinyt uusia seurattavia, joilla on todellakin jotain annettavaa.
  6. Hyödynnä omia kokemuksia ja hae vaikeuksista voimia tulevaan – Omalla kohdallani tämä jää usein hyödyntämättä. Varsinkin niitä epäonnistumisia häpeää, eikä halua nostaa niitä framille. Vaikeuksista oppii ja saa voimia tulevaan.

Kiitos vielä kaikille kanssasisarille upeasta aamupäivästä. Meissä naisissa on supervoimaa! Muistetaan tukea ja kannustaa toisiamme.

Kuva: jonnanphotography


Looking for Something?