Etusivu » viisi viikon parasta

viisi viikon parasta

Viikon kaunein hetki – morsian runoilee laulunsanoja saadakseen ryöstetyn sulhasen takaisin. Lauantain häissä morsiamen tyyli oli täydellinen ja tykkäsin siitä sata lasissa. Kaunis sopivasti prinsessamainen mekko ja kaiken kruunasi yksinkertainen mutta supertyylikäs iso nuttukampaus. Häissä oli paljon kivoja huolella mietittyjä ykityiskohtia ja kaiken kruunasi morsiamen siskon kaunis tanssiesitys. Kummitädin sydän pakahtui ylpeydestä ja kyyneleet vierivät poskia pitkin.

Viikon herkin hetki – 25 vuotta sitten kävelin sydän tykyttäen tätä samaa käytävää. Viime lauantaina olimme parhaiden ystävien tyttären häissä Nurmon kirkossa. Aikoinaan muutimme paikkakunnalta pois melkein heti häiden jälkeen, joten emme ole tässä kirkossa käyneet. Muutama kyynel tuli tirautettua, kun morsian tuli kirkkoon isänsä kanssa tutun kappaleen tahtiin. Häihin sisältyy vaan niin paljon tunteita!

Viikon herkutteluhetki töiden jälkeen. Pakasteesta löytyi vielä kaksi mustikkapullaa sopivasti meille molemmille. Tulevana viikonloppuna voisi vaikka taas leipoa jotain hyvää!


Uusien NuDe -kenkien onnellinen omistaja. Olen ihan täpinöissä näiden popojen kanssa. Nyt ymmärrän miksi nämä ovat niin halutut. Aivan loistava ja hyvinistuva lesti! Huippulaadukas työn jälki ja täysin nahkaiset sisävuorit. Muotoiltu sisäpohja lisää käyttömukavuutta ja vaimentaa iskuja. Täydelliset popot, joihin kannattaa satsata. Näissä kengissä ei mene rahat hukkaan.

Viikon uniformu on rakkautta punaiseen voimaväriin. Ilmojen viiletessä on punaiselle nahkatakille ollut vihdoinkin käyttöä. Eikö olekin jännää, kuinka ne helteiset kelit ovat kaukainen muisto vain. Tänä aamuna oli jo aika pirtsakka aamukeli ainakin meillä. Tuuli oli navakka. Onneksi ilma lämpeni iltaa kohti. 

Rakastan pukeutumisessa kerrostamista ja siksi syksy on niin kivaa pukeutumisen suhteen. Nyt saa taas käyttää paitiksia, neuleita, collareita ja erilaisia jakkuja mielin määrin. Näin alkusyksystä on aina kiva etsiä uusia asukokonaisuuksia jatkamalla kesävaatteiden käyttöä yhdistämällä niitä jo syksyn vaatteiden kanssa. Pehmeä lasku lämpimiin sävyihin.
-tuulanneli




14 Comments

  1. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    22.8.2018 / 12:48

    Punainen sopii sinulle hyvin.

    Odotan vielä sitä viimeistä luvattua lämpöpulssia, vaikka hellettä ei enää taida tullakaan. Sysypukeutuminen on vielä ihan hakusessa, mutta onhan tässä kuukausia aikaa syys/talvivaatteille ja niihin kyllästymisellekin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.8.2018 / 17:26

      Kiitos Tuuli 🙂

      Olen syyspukeutuja ja siksi aloitan tartun innolla syksyisempiin lookeihin. Tottakai minulla kulkee paljon kesävaatteita mukana, joita sekoitan uusiin syksyn väreihin. Vaatteiden kerrostaminen on vain niin mukavaa syksyllä!

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    22.8.2018 / 14:48

    Upea morsian <3 Häät on niin ihania juhlia!
    Kivaa keskiviikkoa sinulle <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.8.2018 / 17:27

      Maria oli todella kaunis ja tyylikäs. Onnellinen ja rakastunut pari!

  3. Ida
    Kirjoittaja
    22.8.2018 / 18:12

    Upea morsian kiinnitti kyllä huomioni. Wau <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.8.2018 / 17:28

      Morsian oli ehdottomasti illan kuningatar 🙂

  4. hannamaria
    Kirjoittaja
    22.8.2018 / 18:46

    Ihanat häät ja upeat suosikit! Tuo punainen nahkatakki sopii sulle tosi hyvin, oon vähän kade 😀 Melkein tuli itselläkin tippa linssiin kun luki noista häistä!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.8.2018 / 17:30

      Voi kiitos ihanasta kommentistasi hannamaria 🙂

      punainen nahkatakki on todellakin syntisen makee ja rakastan sitä ylikaiken!

      Häät olivat todella tunteita täynnä!

  5. HENNA
    Kirjoittaja
    22.8.2018 / 19:44

    Vaikkei mekko näykään kokonaan, se on aivan ihana!! 🙂 Ja punainen istuu sulle kyllä ihan täydellisesti! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.8.2018 / 17:31

      Kiitos Henna 🙂

      Mekko oli kertakaikkiaan tyylikäs ja sopivan prinssemainen. Punaista väriä olen oppinut vasta nyt käyttämään!

  6. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    23.8.2018 / 07:25

    Instagramissa jo häitä ihastelinkin 🙂 Nyt silmäni iskin noihin kenkiin – en ole tainnut noihin aikaisemmin törmätäkään, mutta upeilta näyttävät!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.8.2018 / 17:32

      Kiitos 🙂

      Nude of Skandinavialla on upea oma design ja huippulaatu. Noissa popoissa ei mene rahat hukkaan!

  7. souliina
    Kirjoittaja
    24.8.2018 / 16:26

    Aivan upeita hetkiä viikon varrelta <3 Kaunis morsian ja hei noi sun kengät!!
    Ihanaa viikonloppua:)

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      26.8.2018 / 18:49

      Kiitos Souliina 🙂

      Häät olivat kertakaikkiaan ihana tilaisuus. Olen todella onnesta mykkyrällä noiden kenkien kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Looking for Something?