
Viikon tuorepuurot mansikoilla – En voinut vastustaa Kevätmessuilla kiusausta ostaa espanjalaisia mansikoita. Jokainen tietää, että eihän ne maistu miltään mutta sainhan vähän kuviin rekvisiittaa. Yllättävän nopeasti ne kuitenkin jääkaapista hävisivät. Olen tehnyt nyt päivittäin tuorepuuron mukaan töihin välipalaksi. Tuorepuuro on täyttävä ja hedelmillä saa kivasti maukeutta mukaan.

Viikon luonnollinen päivetyttäjä – Otin tämän luonnollisen Green People Gradual Tan Moisturea itseruskettajan esille loppuviikosta. Käytin sitä jo syksyllä ennen Espanjan matkaa ja olin tyytyväinen sen antamaan päivetykseen decolteen alueella. Olen aikoinaan kohdellut vähän kaltoin herkkää decolteeta ja minun pitää suojata sen pääosin auringolta. tämä kevyesti ja luonnollisesti päivetystä tuova itseruskettaja on pelastus. Mikä parasta, tämä tuote on 88% orgaaninen.

Viikon kahvikokeilut – Nyt vuorossa kurkuma-latte ja tästä tuli suosikkini. Kahvissa oli ihanan kermainen kerros kurkumaa. Kahvin ja kurkuman makuyhdistelmä oli loistava!

Viikon Kevätmessukuva – Tästä uudesta merihenkisestä Ruduksen luotokivestä tuli meidän perheen suosikki. Olemme jo pidemmän aikaa etsineet meille sopivaa laattakiveä ja nyt se löytyi. Tämä sopii meidän vanhan pihan ja puutarhan henkeen. Tästä saa todella kivan ja rennon laatoituksen puutarhaan.

Viikon mielenkiintoisin neule – Tämä FilippaK:n neuleen yksityiskohta on ihastuttava ja jokaiselle meille sopiva. Neule on edestä kaunis perusneule mutta neuleen yllätys piilee selkäosassa. FilippaK:n mallisto on tänä keväänä pitkästä aikaa himottava. Karisman näytöksestä löysin itselleni monta #musthave -juttua mallistosta. Olen aikaisemmin ollut Filippa -fani ja tänä keväänä sydän sykkii jälleen tälle yksinkertaisten linjojen mestarille!

Viikon kauneimmat värit – rakastan kauniin roosan ja herkän vihreän yhdistelmää. Toukokuussa on ihanaa seurata luonnon heräämistä päivittäin. Meillä on kaikki kiva edessä! Jokainen päivä tuo meille vihreää väriä enemmän ja harmaus väistyy pikku hiljaa. Huomenna taidankin poiketa kukkakaupassa hakemassa kukkasia kotiin.
Lopuksi haluan kiittää kaikista ihanista kommenteista edelliseen postaukseen täällä (klik). Haalarista tuli kertaheitolla oma suosikkini ja se on todella maailman helpoin juhlavaate. Nyt mietin innolla uusia tapoja asustaa sitä. Kivaa viikonjatkoa teille ihanaiset! Kuinka sinun viikkosi on lähtenyt käyntiin?
-tuulanneli
Kirjoittaja
Tuorepuurot on kyllä ihan huippuja aamu/välipaloja <3 ihastuin myös tuohon Filippa K:n neuleeseen! 🙂
Kirjoittaja
Tuorepuurot toimivat todella hyvin välipaloina töissä ja niin helppo tehdä ennen lähtöä ja sitten puuro tekeytyy valmiiksi!
FilippaK:n neule on kyllä superihana:)
Kirjoittaja
Roosa ja vihreä ovat aivan ihanat yhdessä, kaunis kimppu 🙂 Kurkumalatte kuulostaa tosi eksoottiselta ja jännältä yhdistelmältä, tuotahan pitääkin testata!
Kirjoittaja
Olin itsekin yllättnyt kuinka hyvä tuo kurkkama-latte on! Ehdottamsti suosittelen kokeilemaan 🙂
Kirjoittaja
Voi miten kivoja kuvia! 🙂 Varsinkin toi ensimmäinen näyttää niin herkulliselta, nam! 🙂
Kirjoittaja
Kiitos Katja 🙂
Mansikoilla saa kuvista niin herkullisin näköisiä. Nyt vain täytyy odotella niitä maultaan parempia mansikoita!
Kirjoittaja
FilippaK on yksi minun suosikkini. Ja, oi miten herkullinen tuo ekan kuvan tuorepuuro. Täytyykin tehdä pitkästäaikaa!
Kirjoittaja
Ihanaa, että FilippaK:lla löytyy taas kivoja juttuja! Tuorepuurot ovat vaan parasta!
Kirjoittaja
Ihania räpsyjä! Minuu jäi kiinnostamaan tuo leipä tuolla kahvikupin takana, mitä kaikkee ihanaa siinä on ? Ja mansikat on hyvää rekvisiittaa, vois itekin ostaa ihan vaan sen takia 😀
Kirjoittaja
Leipäkin oli aivan ihana 🙂 siinä oli kanaa, vuohenjuustoa ja tomaatteja sekä taisi siellä on pikkasen pestokastiketta joukossa! nam, nam …..
Kirjoittaja
Ihanan näköinen viikko. 🙂 Mun oli myös jo pakko ostaa mansikoita, kyllä ne nyt paremman puutteessa meni. 😀
Kirjoittaja
Kiitos Mere 🙂
Niitä mansikoita ei todellakaan voinut vastustaa!
Kirjoittaja
Aivan ihana tuo neule <3 Mukavaa viikkoa sinulle!
Kirjoittaja
Kiitos Outi 🙂 FilippaK:n neule on todella kaunis!