viikonlopun tunnelmia

Viikonlopulla aleshoppailin pitkästä aikaa. Aikaisemmin en ole oikein viihtynyt alennusmyynneissä mutta eilen oli todella kiva kierrellä kaupungilla. Muutaman loistavan löydön teinkin periaatteella hyvää laatua puoleen hintaan.  Viikonlopun perhekuva on tässä. Bloggariäiti kulkee perässä ja kuvaa kaikki eteentulevat kukka-asetelmat. Joskus tämä…

Jaa:

juhannustunnelmia

Juhannus on ollut kedollinen kukkia, hyppysellinen hauskuutta, aimo annos aurinkoa ja rauhallista yhdessäoloa murun kanssa.  Juhannuksena kiersin kesän ensimmäisen täyden kierroksen eli 18 reikää. Nämä kaudet eivät ole sisaruksia keskenään. Onneksi meillä on vielä pitkä kausi edessä.  Tuonne pellon keskelle…

Jaa:

vaaleanpunaisen lumoissa

Tällä viikolla makrotex -valokuvahaasteen teemana on vaaleanpunainen. Tuo naisellisuutta ja  kaikkea hempeyttä kuvasteleva väri. Eka kuviin otin mukaan minulle kaikkein rakkaimman Efva Attlingin korun; ”Thirteen is my lucky number”. Korussa minua puhuttelee minun syntymäpäivän lisäksi ajattomuus ja sirous. Efvan koruissa…

Jaa:

Looking for Something?