Etusivu » Sudio Regent kuulokkeet

Sudio Regent kuulokkeet

Sain muutama kuukausi sitten testiin Sudio Swedenin Regent – kuulokkeet. Olen kuvitellut, että pärjään ihan tavallisilla nappikuulokkeilla. Tutustuttuani näihin kaunokaisiin ja kuulokkeiden äänenlaatuun, olen oppinut vaatimaan kuulokkeilta hyvää äänentoistoa. 

Näissä kuulokkeissa on panostettu sekä ulkonäköön että äänenlaatuun. Itseäni huvittaa kuinka alkeellisilla kuulokkeilla olenkin kuunnellut musiikkia, äänikirjoja ja ohjelmia tietokoneelta. Nämä designkuulokkeet hyödyntävät viimeisintä tekniikkaa ja ovat langattomat on-ear-kuulokkeet. Kuulokkeiden ajaton tyyli sopii joka tilanteeseen, kuuntelit sitten musiikkia tai äänikirjoja lenkillä, työmatkalla tai kotona oloasussa.


Postauksen lopussa on huippuarvonta, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi omat designkuulokkeet.

Regent kuulokkeet toimivat Bluetooth 4.1. -teknologialla, joka tekee niiden käytöstä todella helppoa. Ulkoillessa ei ole häiritseviä johtoja tiellä. Voit liikkua vapaasti, jos seuraat jotain ohjelmaa tietokoneelta eli voit hakea sen kahvikupin rauhassa. Regentin paketin mukana tulee lisäksi litteä johto, joten kuulokkeita voi tarvittaessa käyttää myös sotkeetumattoman johdon kanssa.

Regent kuulokkeiden laataaminen onnistuu helposti Micro-USB- kaapelin avulla. Kuulokkeiden akulle luvataan jopa 24 tunnin akunkesto ja kokemukseni perusteella allekirjoitan kyllä tuon. Kuulokkeiden kantavuus on 10 metriä, joten yhteys ei heti katkea kotioloissa tai matkalla.

Regent -kuulokkeet ovat helppokäyttöiset ja niita saa säädettyä hyvin. Meillä nämä ovat olleet molempien käytössä, joten ne sopivat sekä miehille että naiselle. Regent kuulokkeiden siron muotoilun ansiosta, ne sopivat moneen tilanteeseen käytettäväksi. Langaton yhdistäminen esimerkiksi puhelimeen onnistuu todella näppärästi. Kuulokkeet löytävät helposti bluetooth yhteyden. 

Näissä kuulokkeissa on mukana myös kiva persointiominaisuus eli voit hankkia vaihdettavia design-capseja kuulokeosaan. Näitä kuulokkeita on saatavilla sekä mustana että valkoisena. 


ALENNUSKOODI; tuulanneli

Tässä on todella kiva joululahjaidea. Nämä kuulokkeet toimitetaan kauniissa paketissa ja pikatoimitus Suomeen on ilmainen.

Alennuskoodilla tuulanneli saat -15% alennuksen koko tilauksesta Sudio Swedenin kotisivuilta.

Jos haluat helpottaa lahjaostoksia tai tilata vaikka itsellesi nämä desingkuulokkeet niin kannattaa käyttää tilauksen yhteydessä kyseistä alennuskoodia. 
.
ARVONTA
Nyt myös sinulla on mahdollisuus päästä testailemaan näitä upeita kuulokkeita. Sain arvottavaksi lukijoiden kesken kuulokkeet. Otin mukaan vaihtoehdoksi myös TRE -urheilukuulokkeet. 

Voit valita omasi Sudio Sweden sivuilta täällä (klik)

A. Regent langattomat on-ear-kuulokkeet
B. TRE -urheilukuulokkeet


Arvonnan säännöt ovat tutut ja kommentoimalla osallistut arvontaan. Kerro kommentissasi kummatko kuulokkeet valitset itsellesi tai lahjaksi toiselle. Kerro myös väritoiveesi. Anonyymit muistakaa merkitä selvä sähköpostiosoite tai nimimerkki.

Yhden arvan saat, jos seuraat blogiani Facebookissa tai blogin seurantapalveluissa (blogger, bloglovin, blogit.fi)
Toisen arvan saat jos seuraat blogiani Instagramissa.



Arvonta alkaa nyt ja loppuu torstaina 14.12. klo 23.59

Arvonta on suoritettu ja arpaonni osui;


Hei! Kiva arvonta näin joulun alla ? 2:lla arvalla mukana (fb ja instagram ) ja lahjaksi A vaihtis, valkoiset tyttärelle ?? – Tanja 
-tuulanneli







//Sudio Sweden Regent – kuulokkeet saatu blogin kautta //

129 Comments

  1. Minna Vuo-Cho
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 14:31

    Minulla oli yhdet SUdio Bluetooth-kuulokkeet, mutta sitten menin ne hukkaamaan. Harmitti. Uudet siis olisivat kivat 🙂 Valkoiset REgent on ear -kuulokkeet olisivat uusi tuttavuus nappikuulokkeisiin tottuneelle…

  2. Anu
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 14:31

    Tre-kuulokkeet olisivat ihanat, niitä voisi käyttää pyöräillessä ja salilla… pidänpä siis peukkuja itselleni?. Kivaa joulunodotusta!

  3. Unknown
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 14:33

    Valintani olisi Tre white – mukana kahdella arvalla :).

  4. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 14:54

    Pojalleni pistäisin oikein mielelläni joululahjapakettiin siniset TRE-urheilukuulokkeet. Yhdellä arvalla mukana.
    [email protected]

  5. Tinde
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:12

    Tuollaiset puuttuukin, upeat, instagram ja Fb-seuraaja. Valkoiset Regentit ovyat upeat!

    Oonjustiina@ gmail.com

  6. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:14

    Olen niin kyllästynyt aina solmussa oleviin nappikuulokkeisiin. Langattomat Regentit tulisivat kyllä tarpeeseen.
    Kahdella arvalla mukana.
    [email protected]

  7. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:15

    Minun valinta olisi nämä Tre valkoiset mitä sinulla tässä postauksessa. Mukana kahdella arvalla.Heidi S

  8. Susanna
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:26

    Valintani olisi tre white ? seuraan fb insta ja bloglovin kautta ?
    [email protected]

  9. Maria.H
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:41

    valitsisin Tre white kuulokkeet 🙂 mukana kahdella.
    [email protected]

  10. Salli M
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:45

    Valkoiset regentit olisi kyllä upeat menisi tytölle lahjaksi. Mukaan yhdellä arvalla. [email protected]

  11. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:45

    Mukana yhdellä arvalla – valintani on Tre white 🙂
    – Seijahannele
    [email protected]

  12. Sumi
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:49

    Valintani olisi Regent White ja seuraan facessa.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

  13. AnniK
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 15:52

    Oi, näille kaunokaisille olisi kyllä täälläkin käyttöä! Jos onni suosii valitsisin vaihtoehdon A valkoisena. Kahdella arvalla mukana blogisi ja Instan seuraajana onnea koittamassa 🙂

  14. Petra Hyörtti
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:00

    Pukin kirjeeseen nää jo kirjoitin. Uskon tähän kuitenkin enemmän kuin pukkiin?

  15. Vintagentti
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:09

    Valkoiset Regentit valitsisin. Yhdellä mukana, seuraan bloggerin kautta.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

  16. Tuija
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:14

    Regent kuulokkeet valkoisena olisi munun valintani, mikäli voitto osuisi kohdalle.

    Kahdella arvalla mukana ?

    [email protected]

  17. Sara
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:29

    Antaisin valkoiset regent-kuulokkeet lahjaksi ystävälle / [email protected]

  18. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:30

    Tosi kauniit ovat ja valkoinen Regent upea, huokaus! Instagram ja Fb.

    Maire
    Hullutellen(a)gmail.com

  19. Tanja
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:30

    B) Tre kuulokkeet valkoisena.
    Kahdella arvalla mukana.
    [email protected]

  20. Juulia M
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:32

    Ottaisin valkoiset regentit! <3
    [email protected]

  21. Henna73
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:38

    B. TRE -urheilukuulokkeet valkoisena lapselleni ja kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  22. sikurina
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 16:39

    Mukana yhdellä arvalla. Valintani olisi A valkoisena.
    s.kansakoski(at)luukku.com

  23. marjutin oppimisblogi
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:13

    Haluaisin nuo valkoiset Regent kuulokkeet sähköposti [email protected]

  24. Elämän Helmiä
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:14

    Mukana kahdella arvalla ja mahdollisesti voittaessani valitsisin A ) valkeat.
    Päivi
    [email protected]

  25. Eila
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:17

    Yhdellä arvalla mukana, ja valkoinen Regent on suosikkini!
    [email protected]

  26. Hannahelena
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:29

    Kahdella arvalla mukana. Valkoinen Regent olisi niin tervetullut!
    [email protected]

  27. Halejo
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:30

    Yhdellä arvalla mukaan! Tre-kuulokkeet tulisivat kyllä tarpeeseen. Ehkä mustina haluaisin. hiltuha(at)gmail.com

  28. Meri
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:52

    Musta regent

  29. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:53

    Valkoiset Regent kuulokkeet antaisin lahjaksi. 🙂 [email protected]

  30. Mari
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:56

    Ehdottomasti mukana. Regent mustat itselleni. Herkkäkuuloiselle hiljaisuus on elämys.
    <3

  31. inka
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:56

    White regent -kuulokkeet ovat ihanat! Seuraan bloglovinissa ja instagramissa :). [email protected]

  32. Mari
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:57

    Ehdottomasti mukana. Regent mustat. Herkkäkuuloiselle hiljaisuus on elämys!
    <3 kahdella arvalla <3

  33. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 17:58

    Pukille olen toiveen esittänyt norm.kuulokkeista, joten valitsen nyt Tre kuulokkeet mustana:)
    T. MiraX

  34. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 18:08

    Yhdellä arvalla lähden koittamaan Tre whiteja:) [email protected]

  35. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 18:10

    On ear- kuulokkeet 🙂 Valkoisena.
    [email protected]

  36. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 18:24

    Regent valkoiset olisivat ihanat. Yksinkertaisen kauniit. Kahdella arvalla mukana. Ihanaa joulun odotusta. 🙂 [email protected]

  37. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 18:31

    Tre white itselleni joululahjaksi.<3 2 arpaa (facessa ja instassa seuraan), [email protected]

  38. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 18:49

    Olenkin viime aikoina alkanut ajatella tarvitsevani tällaisia. Arvonnassa mukana!
    Jos voittaisin, valitsisin kokeiltaviksi nuo urheilukuulokkeet mustina.
    humppalulla (at) gmail.com

  39. Aila
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 18:54

    Valkoiset Regentit. Yhdellä mukana.
    [email protected]

  40. Ellukka
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 19:08

    Regent White olisi valintani 🙂
    [email protected]

  41. Nenna
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 19:23

    Regent mustana <3 Olen mukana kahdella arvalla!

    [email protected]

  42. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 19:35

    Omat suosikkini olisivat A kuulokkeet ja valkoisina. Minä aina ostelen itselleni kuulokkeita, mutta aina ne päätyvät jonkun muun korviin kuin omiini 🙂 Olisipa hauska voittaa nyt vihdoin itsellekin upeat kuulokkeet.

  43. TiinaS
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 19:45

    Mukaan yhdellä (blogger) ja mustat Tre-kuulokkeet.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

  44. Xeveliina
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 20:17

    Regent – Black ja mukana kahdella arvalla.

    xevex82(at)gmail.com

  45. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 20:35

    Todellakin mukana, nämä tulisivat enemmän kuin tarpeeseen. Mukana yhdellä arvalla ja valkoiset Tre-kuulokkeet. Kiitos. AnneCarina

  46. Riiti
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 20:35

    Kahdella arvalla mukaan, valinta olisi tuo A valkoisena. Ne olisivat varmasti oivalliset myös kielten verkko-opiskeluun, esim. tv:n pauhatessa taustalla keskittyminen usein kärsii. riiti81(at)gmail.com

  47. M A R I K A
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 20:39

    Kahdella arvalla koitan Tre valkoisia, jos saisin 11v tytön onnelliseksi.

  48. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 20:44

    Valk. A-kuulokkeet olisi mahtava joululahja tyttärelle! Kahdella mukana.
    Kirsi P.
    [email protected]

  49. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 20:58

    Niin kauniit, niin herkät nuo kuvan valkoiset…2 lipuketta, kiitos.

    Tiina
    Ilovetaide()gmail.com

  50. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 21:13

    Airiina
    Itselleni tarvitsen Regent – White kuulokkeet. Yksi arpa minulle.

    aiholapp(at)lailanet.fi

  51. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 21:14

    Osallistun yhdellä arvalla.
    Regent Black olisi valintani.
    Miehelleni annan jos voitan.
    -Appa-
    [email protected]

  52. Beate56
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 21:47

    Valintani olisi A malli, kun en käytä lenkillä kuulokkeita. Blogger seuraajana yhdellä mukana.
    [email protected]

  53. Nimetön
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 22:30

    Hei! Kiva arvonta näin joulun alla ? 2:lla arvalla mukana (fb ja instagram ) ja lahjaksi A vaihtis, valkoiset tyttärelle ?? – Tanja ([email protected])

  54. susanna
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 22:36

    Regent white ehdottomasti! ?
    Kahdella arvalla mukana!
    [email protected]

  55. Johanna
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 22:47

    Regent valkoisena 🙂 mukaan kahdella arvalla
    [email protected]

  56. Sallikka
    Kirjoittaja
    10.12.2017 / 22:58

    A kuulokkeet valkoisena 🙂 Kahdella mukana.
    [email protected]

  57. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 05:31

    Valkoiset on-earit ja kahdella arvalla mukana!
    // MerjaJ

  58. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 05:52

    Valkoiset A kuulokkeet!
    elisamariasd [at]gmail.com

  59. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 05:55

    Valkoiset .kolmella arvalla mukana mipera

  60. Tarja
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 06:12

    Regent kuulokkeet ovat uskomattoman tyylikkäät. Mieli tekisi valkoisia, järki sanoo musta 😀 Pelkään, että pari tahmatassuakin näitä tahtoisi käyttää… Eli musta regent siis.
    Yhdellä arvalla (bloglovin) mukana!
    -Tarja
    [email protected]

  61. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 06:23

    1 arvalla osallistun! Valkoiset Regent langattomat kuulokkeet ottaisin! 🙂
    – vilmak, [email protected]

  62. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 07:01

    Yhdellä arvalla mukana! Regent langattomat on-ear-kuulokkeet.
    [email protected]

  63. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 07:11

    Valkoiset Regent kuulokkeet!
    1 arvalla osallistun! (insragramissa seuraan)
    [email protected]

  64. Elise H.
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 07:41

    Kahdella arvalla mukana! Toiveissani olisivat valkoiset Regent -kuulokkeet 🙂
    [email protected]

  65. Hippohiiri
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 10:25

    Mukana yhdelllä! Mustat regent kuulokkeet. 🙂

    hippohiiri at gmail.com

  66. Unknown
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 11:13

    Kahdella mukana 🙂 valkoiset Regent kuulokkeet
    [email protected]

  67. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 11:15

    Valkoiset Regent-kuulokkeet pojalleni ottaisin.
    Mukana kahdella arvalla.
    [email protected]

  68. Unknown
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 11:59

    Treenikuulokkeet… kaikilla arvoilla mukana 🙂
    bikkenpilttuu at hotmail.com

  69. Merikapteenin vaimo
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 13:50

    Jei, kahdella arvalla mukana! Minä valitsisin langattomat valkoiset 🙂
    Ihanaa uutta viikkoa <3

  70. Elli V
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 14:03

    Kahdella arvalla mukana, seuraan blogia bloggerin kautta ja instagramissa myös. Valkoiset Regent-kuulokkeet antaisin ystävälle lahjaksi.
    [email protected]

  71. Unknown
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 18:20

    Yhdellä arvalla mukana. Valkoiset Regent-kuulokkeet on ihanat!
    [email protected]

  72. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 18:22

    Yhdellä arvalla mukana :)! Valkoiset Regent-kuulokkeet olisivat ihanat! Hyvää Joulua!
    [email protected]

  73. anna s.
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 19:27

    Valkoiset Regentit olisi ihanat! Kaksi arpaa 🙂
    [email protected]

  74. Unknown
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 19:45

    Valkoiset Regent-kuulokkeet. Kahdella mukana.

  75. Unknown
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 20:30

    Mustat Regentit miehelleni. Yhdellä mukana (insta) ❤
    [email protected]

  76. Hilda Hissu
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 20:42

    Valkoiset Regent-kuulokkeet 🙂
    [email protected]

  77. Unknown
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 20:42

    Mustat Regent-kuulokkeet 🙂
    tyttinurminenn (at) hotmail.com

  78. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 21:09

    Mustat Regentit jos voitan ja yhdellä arvalla osallistun.
    Petri
    peholapp(at)lailanet.fi

  79. Mari Vuorinen
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 22:13

    Valkoiset Regent langattomat on-ear-kuulokkeet. 2arpaa ?

  80. hhannajee
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 22:39

    TRE -urheilukuulokkeet mustana mieluiten! Yhdellä arvalla mukana.
    cupido.maxi(at)gmail.com

  81. Nimetön
    Kirjoittaja
    11.12.2017 / 23:06

    Valkoiset regentit ottasin, edelliset hajosivat.. 🙁
    [email protected]

  82. Aurinkoinen
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 00:24

    2:lla arvalla mukana. Minulla ei ole koskaan ollut kuulokkeita, noita olen ihaillut ja valinta on vaikea, mutta päätös olisi Regent mustana. Mieskin saisi lainata niitä 🙂 [email protected]

  83. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 00:33

    A, valkoisena

  84. Kikan koordinaatit
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 00:34

    Valkoiset Regent-kuulokkeet. Insta ja FB seuraaja

  85. Unknown
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 00:49

    A) Valkoiset Regent kuulokkeet ❤ 2 arvalla mukana. [email protected]

  86. Unknown
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 04:58

    Regent black

  87. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 05:13

    Valkoiset regent kuulokkeet, antaisin tytttärelleni jolle on vaikea löytää sopivia kuulokkeita.

  88. Meri
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 05:32

    Mustat regent

  89. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 06:19

    Valkoiset Regent-kuulokkeet olisivat valintani. Yhdellä arvalla mukana.
    [email protected]

  90. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 06:36

    -OnneliAnneli-
    Langattomat valkoisena, itselläni tarvetta ja fb kautta seurailen

    [email protected]

  91. Unknown
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 06:57

    on ear?

  92. Päivi
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 07:43

    Valkoiset regent.
    paivi_h83(at)hotmail.com

  93. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 08:08

    Valkoiset Regentit antaisin miehelleni. 🙂

    [email protected]

  94. Siiru
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 08:11

    Valkoiset Regent-kuulokkeet näyttävät hyviltä! Seuraan bloglovin'in kautta.
    [email protected]

  95. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 10:06

    Tre white kuulokkeet tyttärelle 🙂 seuraan facebookissa.
    [email protected]

  96. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 11:37

    Regent kuulokkeet itselleni :3 Kahdella arvalla mukana. heini.ni(at)hotmail.com

  97. Jessi
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 11:52

    Regent kuulokkeet ! Itselleni 🙂
    Seuraan facessa ja instassa
    [email protected]

  98. Heini
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 15:42

    Haluaisin itselleni tre -kuulokkeet 🙂 kokkonen.heini(at)gmail.com

  99. sinellai
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 16:16

    Valkoiset TRE-kuulokkeet olisivat ihanat! Itselleni toivoisin noita 🙂
    Osallistun yhdellä arvalla. [email protected]

  100. Ida
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 16:30

    valkoiset Regent langattomat on-ear-kuulokkeet itselleni.
    Instagram: @risteytyksenaskeleissa

  101. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 18:17

    Yhdellä arvalla mukana.Regent langattomat on-ear-kuulokkeet valkoisena,menisi lahjaksi veljelle taikka miehelle 🙂 [email protected]

  102. Unknown
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 18:26

    Valkoiset regent langattomat ihan itselleni. [email protected]

  103. Unknown
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 18:27

    A. Valkoiset Regent langattomat ihan itselleni.

  104. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 21:08

    A ja mustat, itse pitäisin ehdottomasti! Nappikuulokkeet kun alkavat sattumaan korviin, ja oishan näissä valtavan paljon parempi äänenlaatu.
    – Noora
    nono alaviiva kaksi nolla alaviiva nolla kaksi miukumauku hotmail piste com

  105. Nimetön
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 21:08

    A Regent – White. Itselleni joululahjaksi. [email protected]

  106. Sanna
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 22:04

    Valkoiset Regentit itselle, koska mun korvat ei oikein tykkää noista in-ear-kuulokkeista eikä suurin osa niistä ees pysy mun korvissa. Pienet korvakäytävät tai jotain 😀
    Seuraan Bloglovinissa ja IG:ssä.
    huttuuvain ät gmail piste com

  107. Unknown
    Kirjoittaja
    12.12.2017 / 23:42

    Valkoiset Regent langattomat kuulokkeet olisivat pelastus lenkeille! Ei aina olisi langat solmussa ja äänenlaatu olisi loistava. Tällä kertaa ottaisin nämä siis omaan lahjapakettiin mieluusti.
    Osallistun kahdella arvalla.❤

    Ihanaa Joulua❤

    [email protected]

  108. Piijuli
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 06:57

    Mustat regentit pojalle lahjaks 🙂
    Kaks arpaa mulle, kiitos 🙂
    pia1972 at luukku.com

  109. Nimetön
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 09:30

    Regent white ?❤
    Osallistun 2 arvalla (seuraan bloglovinissa ja instagramissa)
    [email protected]

  110. JohannaL / Koti Aurorassa
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 15:36

    Meiltä löytyykin jo molemmat kuulokkeet mutta teini tarvii omat joten osallistun yhdellä arvalla. Ja on muuten älyttömän hyvät kuulokkeet molemmat.

  111. Nimetön
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 16:59

    Jaakko tahtoo…..
    mustat regentit pukin pussiin.
    [email protected]

  112. Nimetön
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 17:01

    Jaakko tahtoo…,
    mustat Regentit pukinpussiin?
    [email protected]

  113. Nimetön
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 17:14

    Jaakko tahtoo….
    mustat Regentit pukinpussiin?
    [email protected]

  114. Terhi J.
    Kirjoittaja
    13.12.2017 / 19:25

    Regent kuulokkeet ois valintani. 1 arpa. texas-86 (at) hotmail.com

  115. Laura/ iloa, eloa!
    Kirjoittaja
    14.12.2017 / 06:34

    Urheilukuulokkeet vaaleanpunaisina <3 bloglovinilla seuraan. [email protected]

  116. Sunday
    Kirjoittaja
    14.12.2017 / 21:41

    Itselleni tarvisin TRE urheilukuulokkeet, toiveena pink.

    Kaksi arpaa.

    sannamaria77 at gmail.com

  117. tuulanneli
    Kirjoittaja
    15.12.2017 / 05:29

    Kiitos todella runsaasti osallistumisesta arvontaan!

    Arvonta on päättynyt 🙂


Looking for Something?