Etusivu » Pikkuiset omenapiirakat (VHH/keto)

Pikkuiset omenapiirakat (VHH/keto)

Mikä on parasta juuri nyt? – Tottakai omenasadon kypsyminen pikku hiljaa. Meidän omenapuun oksat notkuvat omenoiden painosta. Jälleen kerran omenapuun sadosta on tulossa todella runsas. Viikolla kokeilin tehdä ensimmäisen kerran piirakkaa niin omalla reseptillä kuin myös sen sokerisen version perheen miehille. Minun reseptini on manteli- ja kookosjauhojen sekoitus ilman sokeria. Omenat olivat pikkasen vielä kirpeitä mutta kyllä kaikki leipomukset hävisivät nopeasti parempiin suihin.
Omenapiiraset (vhh/keto)

pikkuvuoka / halkaisija 10cm

4 kananmunaa
2 Créme Fraîche purkkia (a 200g)
1 dl mantelijauhoja
1 dl kookosjauhoja
2 rkl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
Sekoita créme fraîche ja kananmunat keskenään. Sekoita keskenään mantelijauho, kookosjauhot ja psylliumia ja lisää jauhoseoksen joukkoon leivinjauhe. Lopuksi lisää vielä kaneli joukkoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kaada seos pieniin piirakkavuokiin ja lohko päälle omenoita. Ripottele päälle vielä kanelia. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 30 minuuttia. Seuraa, etteivät piiraset pala. Paistoaika riippuu paljon uunin tehokkuudesta.

Vinkki; laita pienet palat leivinpaperia vuoan pohjalle, näin piiraset irtoavat paremmin pois!

Nämä pienet omenapiiraset ovat superhelppoja ja nopeita tehdä. Aikaavievin osuus on aina tuo omenoiden viipaloiminen. Toisaalta oman omenapuun omenat ovat nopeita valmistella kun ei tarvitse kuoria. Näissä kakkusissa ei ole todellakaan sokeria. Sokeriton vaihtoehto voi tuntua aluksi mauttomalta ja se vaatii totuttelua. Itse olen jo tottunut näihin ketoherkkuihin ilman makeutusta. Kaneli antaa kivasti makua näille omenaherkuille.

Omenaherkku ?? terveisin

tuulanneli

 

3 Comments

  1. JonnaH.
    Kirjoittaja
    23.8.2020 / 11:29

    Oi vitsit, miten herkuilta nää näyttää! :p

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.8.2020 / 08:36

      Kiitos, nämä olivat superherkkullisia 🙂

    • Nimetön
      Kirjoittaja
      8.9.2020 / 12:02

      Miten onnistuu isompaan vuokaan?


Looking for Something?