Etusivu » Nuxe – ylellisen upeaa ja hellivää kosmetiikkaa!

Nuxe – ylellisen upeaa ja hellivää kosmetiikkaa!

Viikonlopun rauhoittumisen teemaan sopii loistavasti ylellinen, ranskalainen Nuxen kosmetiikka. Tutustuin tähän ranskalaisen Nuxen kosmetiikkaa pari viikkoa sitten Inspiration Weekend -vaikuttajaviikonlopussa. Ensi kokemukseni Nuxen kosmetiikasta oli todella positiivinen.

Muistini sopukoissa on jokin hämärä muistikuva näistä tuotteista mutta en ole edes nuuhkinut tuotteita saatikka kokeillut. Minulle olikin ihan uutta tietoa, että Nuxe on yksi Ranskan johtavista kosmetiikkabrändeistä ja se on myydyin luonnonmukaisiin raaka-aineisiin perustuva kosmetiikkasarja Ranskan apteekeissa. Olin innoissani saadessani kokeilla tätä luonnonkasveihin perustuvaa ranskalaista kosmetiikkaa. Olihan ranskalaisella selektiivisella kosmetiikalla ollut todella merkittävä rooli elämässäni ennen herkistymistäni tietyille ainesosille.

Nuxe Huile Prodigieuse eli klassinen Nuxen kuivaöljy hurmasi tuoksullaan ja koostumuksellaan. Otin tuotteen heti silloin  viikonlopulla käyttöön ja olen sen jälkeen käyttänyt sitä päivittäin osana kauneusrutiinejani. Öljy on ylellisen pehmeä ja imeytyy hyvin iholle. Ihan pieni suihkaisu riittää kasvoille ja toinen pieni suihkaisu decolteen alueelle. 

Huile Prodigieuse kuivaöljy raaka-aineista jopa 98,1 % on luonnosta peräisin. Tuote ei sisällä säilöntäaineita, silikonia eikä mineraaliöljyä. Tuotetta voi käyttää myös hiuksiin ölhyhoitona tai viimeistelytuotteena. Samoin tuote on erinomainen hoitotuote auringonoton jälkeen.

Voiko huulibalsamiin rakastua? Kyllä voi ja nyt ymmärrän, kun eräs tuttavani kertoi minulle, että hänen äitinsä (85v) on Nuxen reve de miel -huulibalsamin vannoutunut käyttäjä jo vuosikymmenien ajan. Tätä voi sipaista ihan huulipunan korvikkeena nopeasti ja huulet saavat kauniin värin. 

Reve de miel on erittäin paksu ja kosteuttava huulirasva. Itse pidän juuri tälläisista huulirasvoista joiden vaikutus tuntuu pitkään ja ovat paksuja koostumukseltaan.

Parisiilainen Aliza Jabés perusti Nuxen jo yli parikymmentä vuotta sitten. Hänen intohimonaan olivat kasvit ja hän uskoi niiden terapeuttiseen voimaan. Nuxen arvoihin kuuluvat luonnon kunnioittaminen, innovaatiot ja saavutettavuus. Esimerkiksi he haluavat edistää luonnonmukaista mehiläiskasvatusta. 

Oma mielenkiintoni heräsi tähän kosmettiikkasarjaan näiden tuotteiden kautta. Ranskalaiseen kosmetiikkan liitetään aina ylellisyys ja ihanat hellivät tuoksut. Eau de Mousse Micellaire -puhdistusvaahtoon voidaan myös liittää nämä adjektiivit. Herkän ihon puhdistusvaahdon kermainen koostumus puhdistaa sekä kosteuttaa ihon. Käytön viimeistelee ruusuinen hento tuoksu. Ranskalainen kosmetiikka on saanut paikan jälleen kylpyhuoneeni hyllyllä monen, monen vuoden jälkeen. 


Oletko sinä tutustunut näihin ylellisiin Nuxen kosmettiikkatuotteisiin?


-tuulanneli




// tuotteet saatu pr-näytteenä //

14 Comments

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    28.4.2018 / 14:37

    Olen joskus kymmenisen vuotta sitten enemmältikin käyttänyt Nuxen tuotteita ja tykkäsin niistä kyllä silloin, pitäisi tämänkin sarjan suhteen verestellä jossain vaiheessa muistoja 😀

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.4.2018 / 06:30

      Nuxe oli minulle todella positiivinen yllätys. Tuotteista huokuu ylellisyys!

  2. Unknown
    Kirjoittaja
    28.4.2018 / 20:52

    Mistä näitä tuotteita saa ostaa ?

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.4.2018 / 06:33

      Hei Oili,

      Näitä on myynnissä ainakin Stockmanilla, Sokoksella ja yksityisillä kemikaaliokaupoissa. Kannattaa käydä tutustumassa!

  3. Marjo
    Kirjoittaja
    28.4.2018 / 21:26

    Nuxen tuotteet eivät ole itselleni tuttuja ainakaan vielä. Mielelläni voisin näitä kokeilla. Kuten tiedät olen itse selektiivisen ranskalaisen kosmetiikan suurkuluttaja ollut jo vuosia.
    Kivaa viikonloppua 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.4.2018 / 06:36

      Heippa Marjo,

      Olin itsekin vuosia ranskalaisen selektiivisen kosmetiikan suurkuluttaja ennen herkitysmistä ja allergisia reaktioita. Olen tässä vuosien saatossa kaivannut sitä jotain "ranskalaista kosketusta" ja tässä on nyt sitä!

      Tästä sarjasta löytyvät myös hoitotuotteet aikuiselle iholle ja täytyypä tutustua niihin seuraavaksi.

      Aurinkoista viikonloppua 🙂

  4. neea
    Kirjoittaja
    29.4.2018 / 06:26

    Upea design tuossa hajuvesipullossa! Kivan keväisiä ja kirkkaita kuvia!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      30.4.2018 / 19:10

      Kiitos neea 🙂 eikö olekin kaunis öljypullo, joka näyttää ihan hajuvesipullolta 😉 Ranskalaiset osaavat tämä tyylittelyn.

  5. JonnaH.
    Kirjoittaja
    29.4.2018 / 07:53

    Öljy ja huulivoide olleet käytössä jo vuosia. Klassikoita molemmat. <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      30.4.2018 / 19:15

      Minulta on mennyt ihan ohi mutta nyt tutkin tuotesarjaa vähän tarkemmin! Öljy ja huulibalsami ovat ihan huippuja!

  6. Marianne
    Kirjoittaja
    29.4.2018 / 11:42

    Täällä ollut ensimmmäisenä testissä tuo puhdistusvaahto ja oon siitä tykännyt kyllä, hoitaa hommansa! 🙂 Tuo kuivaöljy ja huulivoide on myös menossa pian vuorossa testiin!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      30.4.2018 / 20:12

      Puhdistusvaahto on myös todella loistotuote!

  7. Tuuli x Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    30.4.2018 / 19:29

    Nuxe on upea sarja, etenkin Huile Prodigieuse on lempparini -ja se huulirasva kahdeksankymppisen äitiji

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      30.4.2018 / 20:14

      Nuxe oli kyllä minulle positiivinen yllätys. Huulirasva kulkee päivittäin mukana ja sitä on niin helppo sipaista huulille!


Looking for Something?