Etusivu » Juhannuksen marjainen tuorejuustokakku

Juhannuksen marjainen tuorejuustokakku

Heipparallaa kaikille! Juhannuksen kunniaksi halusin herkutella tuoreilla marjoilla ja juustokakulla. Mansikat ja pensamustikat inspiroivat tekemään jotain hyvää kahvipöytään. Aluksi minulla oli tarkoitus kokeilla pavlovan tekoa mutta tällä kertaa päädyin minulle helpompaa vaihtoehtoon. Katsotaan jos ensi viikonlopulla ehdin kokeilla marengintekoa. Joten vinkkejä otetaan vastaan!

Juhannus on sujunut todella rauhallisesti, ihan rennosti lötkötellen. Eilen otin melkein parin tunnin päikkärit terassilla ja tietenkin unohdin laittaa aurinkovoiteen. Onneksi heräsin ajoissa laittamaan vähän edes aurinkovoidetta kasvoilleni. Tänään onkin aurinko ollut koko päivän piilossa joten olikin kiva tehdä jotain herkkuja keittössä. 

Juhannuksen marjainen tuorejuustokakku

200g Minttudomino-keksejä
50g voita

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl mascarpone 
1 dl tomusokeria
2 dl pensasmustikoita
5 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää mascarpone, tomusokeri sekä sekä soseutetut mustikat joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet keihuvaa veteen. Kaada juokseva, tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin vähintään pari tuntia.

Koristele kakku mansikoilla ja pensamustikoilla.


Tämä tuorejuustokakun ohje on se perusohje, jolla olen tehnyt useita eri variaatioita tämän kevään aikana. Ohje toimii todella monilla raaka-aineilla. Päällisen voi koristella juhlan tai vuodenajan mukaan. Näin kesällä on helppo vain kaataa kasa tuoreita marjoja kakun päälle. Kakkulautasen reunat voi myös laittaa täyteen marjoja, joita on kiva popsia sellaisenaan.

Suloista juhannuksen jatkoa kaikille!

-tuulanneli

4 Comments

  1. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    25.6.2017 / 06:11

    Oi, onpa hyvän näköistä!

    Ostin aattona ensimmäiset suomalaiset mansikat, vieläpä Sonataa, lempilajikettani. Täytyykin kokeilla kakkua mansikoiden kanssa!

    Mukavaa sunnuntaita ?

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    25.6.2017 / 10:23

    Oi miten herkullinen kakku!
    Ihanaa sunnuntaita.

  3. Cride -Kristallin hohdosta!
    Kirjoittaja
    25.6.2017 / 20:21

    Oi nami miten herkullisen näköinen kakku ja miten kauniit kuvat <3

  4. Kristiina - Arjen Helmiä
    Kirjoittaja
    26.6.2017 / 09:52

    Oi, miten ihana kakku! Minkä kokoiseen vuokaan teit tämän? Voisin tehdä tälläisen lastenlasten synttärijuhliin. Kiitos ohjeesta!


Looking for Something?